Julkaistu    |  Päivitetty 
Marianne Haverinen

Valtimon vesivuoto on korjattu

Esmo Puumalainen ja Jani Suhonen etsivät vuotokohtaa tänään iltapäivällä Urheilukadulla. Marianne Haverinen Esmo Puumalainen ja Jani Suhonen etsivät vuotokohtaa tänään iltapäivällä Urheilukadulla.

Valtimolla lauantaista asti vuotanut vesiputki on saatu korjattua hetki sitten. Vuotokohta paikannettiin eilen Urheilukadulle, mutta sitä ei päästy kaivamaan esille ennen kuin sähkö- ja valokuitukaapeleiden paikat saatiin tänään selvitettyä.

– Äkkiä tulee lisää vahinkoa, jos lähtee tonkimaan omin päin, toteaa kunnaninsinööri Ari Jaaranen.

Kaivuutöiden ajaksi vesi katkaistiin Urheilukadun ja Jäkäläkadun alueelta. Vesikatkos kesti noin neljä tuntia puolesta päivästä alkaen.

Vuoto johtui särkyneestä palopostista. Jaaranen selittää, että palopostin juuressa oli halkeama, josta on ruosteesta päätellen tihkuttanut jo pitkään vettä.

– Jostain syystä se oli liikahtanut paikaltaan, oliko routa tai joku muu liikuttanut, ja se korkkasi sen lopullisesti.

Palopostin putki katkaistiin juuresta ja sen päähän asennettiin tulppa. Jaaranen arvelee, että tilalle hankitaan uusi paloposti vasta putkiston saneerauksen yhteydessä.

– Nyt Urheilukadulla on yksi paloposti vähemmän, mutta toisaalta paloasema on lähellä. Vanhoihin valurautaputkiin ei kannata ruveta enää värkkäämään paloposteja, Jaaranen toteaa.

Kommentoi