Julkaistu 
Risto Kuittinen

Lypsyrobotti on nykyajan navetan aivot – "Ihmistä tarvitaan edelleen"

Merja Kuokkanen puhdistaa lypsyrobottia ja lehmien jalkoja vesisuihkulla. Risto Kuittinen Merja Kuokkanen puhdistaa lypsyrobottia ja lehmien jalkoja vesisuihkulla.

Lehmän elämä on helppoa, kun vain syö ja käy lypsettävänä. Sontakin katoaa peräpään tienoilta automaattisesti. Nykyajan navetta on pitkälle automatisoitu. Laitteet valvovat lehmien elämää ja ilmoittavat ongelmista omistajan puhelimeen.

– Robotti ei kuitenkaan korvaa ihmistä navetassa. Ihmistä tarvitaan edelleen lehmien tarkkailuun, koneiden käyttöön ja navetan puhtaanapitoon. Lisäksi uudet lehmät pitää aina opettaa robotin käyttöön, tiivistää Itämaidon tuotantoneuvoja Minna Jolkkonen.

MAINOS - JUTTU JATKUU ALLA
MAINOS PÄÄTTYY

Lypsyroboteissa kehitys etenee koko ajan, ja roboteista tulee yhä nopeampia. Jolkkosen mukaan nopeus kääntyy suoraan tuotannoksi. Lehmien jalostus on puolestaan johtanut siihen, että nykylehmä soveltuu aiempaa paremmin robottinavettaan.

– Jalostuksessa kiinnitetään huomiota myös vedinten sijaintiin, utarerakenteeseen ja lehmän kokoon ja korkeuteen, Jolkkonen sanoo.

Minna Jolkkonen vertaa robottinavettaa peliin, jossa lehmät ovat pelaajia, jotka saavat palkintoja lypsysuorituksista. Tuomareina pelissä toimivat robotti ja ihminen.

– Robottia voi pitää navetan aivoina, joka on oikea tietopankki lehmien maidontuotannosta ja ravinnosta, Jolkkonen sanoo.

Näin tapahtuu yhdessä nykyajan esimerkkinavetassa, jollainen löytyy Valtimolta, Ari ja Merja Kuokkasen tilalta. Navetassa on ohjattu lehmäliikenne, joka perustuu lehmän kaulapannassa tai korvamerkissä olevaan lähettimeen. Näin järjestelmä tunnistaa lehmän ja avaa portin lypsyyn sekä rehun äärelle.

Älykkäänä eläimenä lehmä kuitenkin etsii usein helpointa reittiä ruoan ja levon pariin. Kuokkasillakin navetasta löytyy tasaisin väliajoin vastavirtaan kulkevia lehmiä, jotka yrittävät kulkea lypsyrobotin ohi toisen lehmän avatessa älyportin.

– Semmosia mänemättömiä juntturoita ne välillä on, Merja Kuokkanen naurahtaa.

Kommentoi

Hae sivuilta