Matkan päästä: Kaupunkikesä, koronasangria ja muut kuulumiset

Tämä kesä on ollut itselleni poikkeuksellinen. Höljäkän metsien sijasta olen viettänyt sen kaupungissa. Vaikka iso osa kesästäni onkin mennyt töissä, olen ehtinyt havaitsemaan muutamia vuodenajan tuomia muutoksia Joensuussa.

Kaupungissa on kuuma. Kun kävin juhannuksena Nurmeksessa, vanhempani valittelivat kuumaa säätä ja tukalaa sisäilmaa. Se ei ollut kuitenkaan mitään verrattuna 30 neliön opiskelija-asuntoon, jota olen epätoivoisesti yrittänyt tuulettaa iltaisin. Joskus ei auta kuin ottaa kylmävaraaja unileluksi.

Yksi keskeinen keino viilentyä on tietysti uiminen. Itselleni lähin uimaranta on Ilosaaressa, jonne alkukesästä hipsinkin mielelläni yleisen saunavuoron jälkeen. Pielisjoessa kelluessa onkin puiden sijasta ympärillä kerrostalot, mutta vedessä lillumisella on silti sama rauhoittava vaikutus.

Tai ainakin oli. Lämpimällä säällä puoli muutakin kaupunkia tahtoo veteen, ja pian ranta onkin kaikkea muuta kuin hiljainen. Myös Ilosaareen avattu vesipuisto on tuonut mukanaan elämää, mutta myös meteliä. Käyn uimassa siellä silti, mutta kiukkuan salaa väenpaljoutta.

^{Lähtökohtaisesti} olen kuitenkin ollut iloinen siitä, miten paljon kaupungissa tapahtuu kesällä. Toimittajana se tarkoittaa minulle sitä, että mielenkiintoisia juttukeikkoja riittää, eikä tarvitse pyöritellä peukaloita toimituksessa. Ihan yksityishenkilönäkin olen seurannut kiitollisena sitä, miten riemuissaan ihmiset ottavat vastaan kaikenlaiset kesätapahtumat, vaikka vähän erikoisemmatkin.

Isoin tapahtumista oli tietenkin vastikään juhlittu Ilosaarirock. Itse olen ollut rokissa edellisen ja ensimmäisen kerran vuonna 2017, jolloin olin aloittamassa lukion. Silloin kaikki festareissa oli uutta ja jännää, mutta ei ihmetys ollut minnekään nytkään hävinnyt. Väenpaljous, ulkoilma ja lupa juhlia ovat olleet kämpässään kyhjöttäneelle etäopiskelijalle kaivattuja juttuja.

Ilosaarirock on myös todennäköisin paikka, mistä sain koronan. Viikonlopun jälkeinen kurkkukipu ei ollutkaan tullut pelkästään keikoilla karjumisesta vaan viruksesta. Kävin ensimmäistä kertaa ihan virallisessa koronatestissä, mikä oli oikeastaan hyvä, sillä tähän asti olen vähän turhaankin pelännyt niitä.

En silti kadu rokkiin menemistä. Vaikka olisin tietenkin mieluummin jättänyt koronan sairastamatta, sattui tauti itselleni hyvään kohtaan. Olen ollut koko kesän menossa. Viikot ovat kuluneet töissä ja viikonloput kavereiden tai sukulaisten seurassa Joensuun ja Nurmeksen väliä sahaten. Aikaa pelkälle olemiselle ei ole juuri jäänyt.

Täytyy tosin myöntää, että viimeisten karanteenipäivien aikana olen alkanut jo hieman tylsistyä. Sarjojen kyttääminen alkaa jossain vaiheessa kyllästyttää, ja kaikki viestiketjutkin on katsottu läpi jo monta kertaa. Yhtenä päivänä tein vaihtelun vuoksi sangriaa (sain kulutettua tähän aktiviteettiin kokonaista kaksi minuuttia). Raikkaasta juotavasta on ollut iloa, sillä helteet ovat taas palanneet ainakin hetkeksi. Silti, antaisin mitä vain, että pääsisin jo takaisin töihin tai vaikka edes kauppareissulle.

Kyllä tämä hullutus kohta loppuukin. Kun tämä teksti julkaistaan, olen toivon mukaan jo vapaalla jalalla. Kesätöitä on vielä reilu kuukausi, minkä jälkeen opinnot jatkuvat. Syksyllä alkaa kolmas opintovuosi ja kandin kirjoittaminen, mikä on taas yksi sellainen aikuisasia, jonka kohdatessani kuvittelin olevani jotenkin kypsempi.