Matkan päästä: Asioita, joita olen oppinut kesätoimittajana
Kuva: Riikka Hiltunen
Olen ollut kesätoimittajana hurjat kaksi ja puoli kesää. 21-vuotiaalle se on kuitenkin aika paljon, joten siksipä jaan nyt suurta viisauttani toimittajan työstä. Onpahan mitä esitellä työnantajille, todiste, että olen sisäistänyt ainakin jotain.
Jos haastateltava lupaa tarkistaa jutun tiettyyn ajankohtaan mennessä tai soittaa takaisin tunnin kuluttua, hän ei välttämättä pidä lupaustaan.
Ei kannata loukkaantua, jos haastateltava tekee tarkistettavaksi lähetettyyn juttuun enemmän korjauksia kuin ajattelit. Vedä syvään henkeä ja korjaa asiavirheet. Sen sijaan jos haastateltava toivoo että puhuisit kävelemisen sijaan tepastelemisesta, voit jättää kommentin huomiotta.
Se juttu, mitä olet hionut viimeiset kaksi viikkoa ei ehkä tuokaan sinulle mainetta, lukijoita ja kunniaa. Sen sijaan se pätkä, jonka kirjoitit nälkäkiukussa juuri ennen lounasta saattaa nousta päivän luetuimmaksi uutiseksi.
Se juttu, minkä tekemistä olet intoillut viimeiset kaksi viikkoa, saattaa osoittautua vähemmän ihmeelliseksi kuin ajattelit. Sen sijaan se juttu, jonka otit kontollesi pelkästä velvollisuudentunnosta, saattaa osoittautua hauskimmaksi ja kiinnostavimmaksi jutuksi pitkään aikaan.
Se juttu, minkä tekemistä olet intoillut viimeiset kaksi viikkoa, saattaa osoittautua vähemmän ihmeelliseksi kuin ajattelit.
Ei kannata turhaan miettiä, onko kirjoittamasi teksti tarpeeksi hyvä. Jos siinä on jotain korjattavaa, joku ihan varmasti sanoo siitä. On oman ja muiden ajan haaskausta pahoitella sitä, että on tehnyt parhaansa.
Älä turhia stressaa siitä, milloin kirjoittamasi juttu julkaistaan. Kun näet juttusi julkaisualustalla, vedä syvään henkeä ja päästä ainakin hieman irti omasta visiostasi. Ainakin otsikkoa on mahdollisesti muokattu, mahdollisesti myös leipätekstiä. On myös ihan ymmärrettävää, jos omia juttuja ei jaksa lukea enää julkaisun jälkeen.
Eväisiin kannattaa panostaa. Lounastauko on ehdoton myös kiireisinä päivinä ja varsinkin silloin. Iltapäiväksi kannattaa varata joku pieni välipala, ettei vahingossa ala tiuskimaan muille tai edes itselleen. Taukohuoneen kahviakin voi juoda, ainakin jos se on väriltään mustaa. Tummanruskeasta kahvista kannattaa pysytellä kaukana.
Kannattaa yrittää jutella kahvihuoneessa ainakin jotain. Jos työkaverit puhuvat itselle vieraasta juttuaiheesta, ei ole häpeä kysyä, mistä he puhuvat. On kivempaa olla oikeasti asioista perillä eikä vaan teeskennellä, että on. Toisaalta kannattaa viljellä rohkeasti myös töihin liittymättömiä puheenaiheita, sillä toimittajia kiinnostavat muutkin asiat kuin uutiset.
Kannattaa kysyä epäselvät asiat heti haastattelussa, eikä yrittää googlata jälkikäteen. Olen monet kerrat antanut haastateltavien suosikkibändien, -kirjojen ja -matkakohteiden vain liukua ohi, söhertänyt jotain epämääräistä lehtiööni. Katumus iskee viimeistään siinä vaiheessa, kun Googlen hakukenttään ilmestyy kalastava lumimies ja teksti “0 hakutulosta”.
En tiedä vieläkään, haluanko olla isona toimittaja. Sitä kohti näytän kuitenkin olevan menossa, ainakin toistaiseksi.
En kai varsinaisesti pyristele vastaankaan. Sillä vaikka kuinka väsyn kiireeseen ja loputtomaan puhelinrumbaan, tiedän, että tulen kaipaamaan taas tätäkin toimittajakesää. Aina tulee se yksi juttukeikka, joka palauttaa taas hymyn huulille ja uskon ihmisyyteen.
