Aina vähän retkellä: Luonnon tila yhteiskunnan hyvinvoinnin mittariksi, kiitos!

Kuvittele kulkevasi betonielementeistä rakennetulla kerrostaloalueella kapeaa jalankulkijoille tarkoitettua väylää. On kuuma, mutta aurinkoa ei näy, koska taivas on harmaa. Tuuli ei sovi rakennusten väliin.

Taloja on vieri vieressä, ne ovat korkeita, harmaita ja saasteiden, lian, noen sekä lintujen ulosteiden laikuttamia, asfaltti on harmaata ja halkeillut sieltä täältä. Kerrostaloaluetta halkoo vilkasliikenteinen tie. Liikenteen melua ei pääse mihinkään pakoon ja pakokaasut jäävät leijumaan ilmaan. Yläpuolella kolistelee betonisiltaa pitkin juna.

Ohitat linja-autopysäkin, jonka ympärillä lojuu tupakan tumppeja ja kaikkialla maassa on epämääräistä roskaa. Ihmisiä tai muuta elollista ei juurikaan näy, paitsi ohi kiitävissä autoissa.

Kuulostaako houkuttelevalta elinympäristöltä? Minusta ja hömötiaisesta ei, mutta maailma on syrjällään näitä betonisia monumentteja, joita kaupungeiksikin kutsutaan. Ja niissä siis oikeasti asuu miljardeja ihmisiä. Me hömötiaisen kanssa kaipaamme sen sijaan ympärillemme jotain raikkaampaa ja vihreämpää, sitä luontoa.

Luonto määritellään ympäristötieteissä seuraavasti: ”maaperä sekä vesi- ja ilmakehä kasveineen ja eläimineen varsinkin vain vähän tai ei ollenkaan ihmisen muokkaamana elinympäristönä.” (Tieteen termipankki, 2022.)

Maapallon pinta-alasta on kyseisen määritelmän täyttävää koskematonta luontoa jäljellä ainoastaan kolme prosenttia. (https://www.hs.fi/tiede/art-2000007944690.html) Koskemattoman luonnon vähäisyyden voi todeta ihan itsekin, kun katsoo vain ikkunasta ulos. Joka puolella ympäristössä on nähtävissä ihmisen käden jälki – tiet, pellot, laitumet, talousmetsät, rakennukset, rakennelmat, satamat, louhokset ja ne tympeät betonilähiöt. Tätä kaikkea toki tarvitaan, jotta saadaan ihmisille ruokaa, älypuhelimia, katto pään päälle ja pidetään markkinatalouden pyörät pyörimässä.

^Ihminen on kuitenkin aiheuttanut noin sata vuotta jatkuneella systemaattisella elinalueiden valloitustoiminnallaan ja luonnonvarojen valjastamisella omaan käyttöönsä luonnon monimuotoisuuden romahduksen, jota kutsutaan konkreettisesti luontokadoksi. Kolme prosenttia koskematonta luontoa koko maapallon pinta-alasta on kovin vähän ja luku kertoo lähinnä siitä, että ihminen on todellakin ottanut tällä pallolla tilan haltuun. Luonnonvaraiset eläimet ja kasvit ovat saaneet sen tieltä väistyä.

Betonirakentamisen ohessa on toki havahduttu siihen, että luontohan on tärkeä paikka myös ihmislajin hyvinvoinnin kannalta. Tämä on tietysti hyvä asia, mutta havahtuminen on tapahtunut harmillisesti vasta siinä kohtaa, kun hiekan ja muiden luonnonvarojen on huomattu käyvän uhkaavasti vähiin. Tulokulma asiaan on myös jälleen ihmiskeskeinen.

”Luonnolla ja luonnon virkistyskäytöllä on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille, viihtyvyydelle ja terveydelle. Luonnon tarjoamat esteettiset elämykset ja luonnossa oleskelu parantavat mielialaa ja auttavat palautumaan stressistä. Luonnossa oleskelu ja liikkuminen on tutkitusti havaittu laskevan verenpainetta, palauttavan työstä aiheutuvasta kuormituksesta, parantavan keskittymiskykyä sekä lisäävän myönteisiä tuntemuksia. Miellyttävä ja helposti saavutettavissa oleva luontoympäristö voi myös houkuttaa luonnossa harrastamisen pariin ja liikunta jo itsessään lisää hyvinvointia ja terveyttä. Luontoharrastukset koetaankin usein virkistävämpänä kuin monet muut vapaa-ajan harrastukset.”

Kopioin tekstin sujuvasti omasta opinnäytetyöstäni, koska muistin kirjoittaneeni sinne jotain tähän aiheeseen sopivaa – ja siinäpä ne luonnon tuottamat hyvinvointihyödyt ihmislajille on lueteltu lyhyesti ja ytimekkäästi. En lähde kiistämään näitä väitteitä. Ihmisten hyvinvointi on tärkeä asia ja se koostuu lopulta melko yksinkertaisista tekijöistä.

Yksilötasolla hyvinvointi tarkoittaa esimerkiksi hyvää terveydentilaa, yleistä tyytyväisyyttä omaan elämään ja elinolosuhteisiin. Yhteiskunnallisella tasolla hyvinvointia voidaan vastaavasti mitata eri osatekijöiden kuten vaurauden, tasa-arvon, koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuuden kautta. Tähän listaan lisäisin ehdottomasti myös yhdeksi yhteiskunnan hyvinvointia mittaroivaksi asiaksi luonnon ja ympäristön tilan, koska lähtökohtaisesti luonto on se paikka, jossa me kaikki tällä pallolla elämme ja ympäristön tila vaikuttaa näin ollen myös meidän hyvinvointiimme.

^Toki tässä kohtaa on syytä myös laventaa luonnon määritelmää, koska aina ei ehdi lähteä hakemaan hyvinvointia sieltä jäljellä olevasta oikeasta ja koskemattomasta luonnosta, eli jostain Siperian tai Kanadan takamailta. Kaivetaan siis esiin filosofinen luontokäsitys, jonka mukaan kaikki elollinen on osa luontoa. Tämä on luultavasti myös se, kuinka suurin osa meistä luonnon kokee.

Luonnossa oleskeluksi ja hyvinvointiamme tukevaksi toiminnaksi voidaan laskea vaikkapa puiston penkillä istuskelu. Pitkän linjan kokemusasiantuntijana voin myös todeta, että hektisen työpäivän jälkeen esimerkiksi rauhallinen kävely ulkona metsämaisemissa syvään hengitellen raikasta ilmaa auttaa takuuvarmasti palautumaan päivän kuormituksesta. Samaa vaikutusta en saisi aloituskappaleen ankeassa betoniympäristössä.

Toki betonilähiöönkin saadaan pala luontoa, kun laitetaan sinne puita ja viheralueita. Järkevääkin se on, koska ihmiset tietysti viihtyvät ja voivat paremmin ja joku luonnonvarainen eläinkin saattaa löytää kodin kaupunkipuistosta. Viheralueet imevät tehokkaasti myös sadevesiä silloin, kun sadevesikaivot eivät sademäärien kasvaessa siihen pysty. Viherrakentamisella voidaan siis ehkäistä kaupunkien tulvimista sekä parantaa myös ilman laatua. Tähän kaupunkiin myös minä saattaisin jopa muuttaa. Hömötiaiselle se ei kuitenkaan vielä kelpaa.

Pelkällä kaupunkien viherrakentamisella ei nimittäin tulisi vielä saamaan täysiä pisteitä kaavailemassani luonnon ja ympäristön tilaa mittaavassa hyvinvointi-indeksissä. Huomioon tulisi ottaa ihmislajin hyvinvoinnin lisäksi myös muut lajit ja ympäristö.

Mitata tulisi esimerkiksi seuraavia asioita: kuinka kestävästi tavarat ja ruoka on tuotettu, kuinka kestävällä pohjalla kulutuskäyttäytyminen on, mikä on tuotetun jätteen määrä (mahdollisimman vähäinen olisi tavoiteltava), liikenteen ja teollisuuden päästöjen määrä (mahdollisimman vähäinen olisi tavoiteltava) ja ekosysteemien suojelun ja luonnon ennallistamisen taso (mahdollisimman korkea olisi tavoiteltava). Näihin asioihin keskittymällä hillittäisiin kivasti myös luontokatoa.

Ainoastaan hyvin voivassa luonnossa ja ympäristössä voi elää hyvin voivia ihmisiä. Ja hömötiaisia.