play

Matkan päästä: Nuori, vapaa ja ratissa

Kuva: Riikka Hiltunen

Riikka Hiltunen

Tänä syksynä on puhututtanut alaikäisten kuljettajien turvallisuus. Vuonna 2018 alaikäisten ajopoikkeuslupien hakeminen helpottui, jolloin lupahakemusten määrä kohosi pilviin. Ratkaisuksi ollaan kaavailtu ajokortin ikärajan pudottamista suoraan 17. ikävuoteen.

Uudistus on kuitenkin jymähtänyt paikoilleen, kun keskusteluun on noussut huoli nuorten kuljettajien turvallisuudesta. Esimerkiksi ajokieltoja 17-vuotiaat ovat saaneet liikennevirasto Traficomin tilastojen mukaan puolet enemmän kuin 18-vuotiaat kuljettajat. 

Yle Kioski julkaisi aiheesta Instagramissaan otsikolla: Ajokortti alaikäisille – Uhka vai mahdollisuus? “Uhka”, kommentoi useampi lukijoista suoraan tai vähemmän suorasti.

Niin, on tosiaankin helppo kääntää syyttävä sormi jälleen nuorisoon. Puhe nuorten vastuuttomuudesta ja kyvyttömyydestä ratin takana on kätevä naamioida hienotunteisemmin turvallisuushuoleksi. Nuoret pois tieliikenteestä, maan päällä rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tämän kirjoituksen tavoitteena ei ole selvittää, ovatko 17-vuotiaille myönnetyt ajokortit uhka vai mahdollisuus. Tarkoituksenani ei myöskään ole olla jälleen yksi aikuinen, joka yrittää päättää nuoren oikeuksista hänen puolestaan. Kommentoin tilannetta ihmisenä, joka itse sai ajokorttinsa ikäpoikkeusluvalla vuoden 2018 marraskuussa.

Sain kuulla ikäpoikkeusluvista ensimmäisen kerran luokkalaiseni kautta. Hän oli saanut luvan suorittaa ajokortin 17-vuotiaana ja tarvitsi lupaa vähintään yhtä paljon kuin minä, enemmänkin. Tiedostin, ettei itselläni ollut esimerkiksi töihin tai läheisen sairauteen liittyvää pakottavaa tarvetta hankkia ajokortti. Uskalsin silti toivoa, että saisin ikäpoikkeusluvan – kuten sitten sainkin.

Niille, jotka eivät tiedä, Höljäkästä Nurmekseen ajaa henkilöautolla noin puoli tuntia. Linja-autolla matka kestää mutkineen vajaan tunnin. Busseja lähti ainakin minun lukioaikoinani kaksi päivässä, yksi hieman ennen seitsemää aamulla ja toinen hieman neljän jälkeen iltapäivällä.

Syrjässä asuvalle nuorelle oma ajokortti on lähes välttämätön.

Syrjässä asuvalle nuorelle oma ajokortti on lähes välttämätön. Vaikka teoriassa kouluun pääsisi bussilla ja harrastuksiin vanhempien kyydillä, on todellisuus harvoin näin yksioikoinen.

17-vuotiaalla nuorella on jo oma elämänsä kodin ja koulun ulkopuolella. Kuten kuka tahansa itsenäinen aikuinen, 17-vuotias haluaa olla vapaa liikkumaan omien aikataulujensa mukaan. Jos kaikki kouluaikojen ulkopuolinen liikkuminen on vanhempien aikatauluista ja armeliaisuudesta kiinni, jäävät sosiaaliset ympyrät aika pieniksi.

Voin myöntää suoraan sen, että pian ajokortin saamisen jälkeen minusta tuli kaveriporukkani luottokuski. Voin kai myöntää senkin, että tilanteet, joissa kuskasin useampia ihmisiä kerralla, olivat toisinaan riskialttiita. Musiikki pauhasi kovalla ja keskustelu oli vilkasta. Vaikka riskit tiedostaisi itse, kavereiden hyssyttely saattaa jäädä tekemättä ihan pelkän viitseliäisyyden puutteen vuoksi.

On silti väärin ajatella, että 17-vuotiaat käyttäisivät korttejaan pelkästään öisiin rillutteluretkiin. Moni tarvitsisi ajokorttia aivan arkisten asioiden hoitoon, kuten koulu- ja työmatkoihin. Kerran esimerkiksi kuskasin kipeän kaverin koulusta kotiin, kun vanhemmat eivät päässeet hakemaan häntä töiden takia.

Jouduin minä yhteen onnettomuuteenkin, tosin yksin. Liukkaalla tiellä ajoin liian lähellä loskaista reunaa, jolloin takavetoinen auto lähti poukkoilemaan tiellä. Auto päätyi ojaan muutaman pyörähdyksen saattelemana, mutta säilyi ehjänä, kuten kuljettajansakin.

Väitän silti, että ojaan jouduttiin takavetoisen auton ja huonojen keliolosuhteiden takia, eikä siksi, että minä olin alaikäinen. Ehkä olen liian puolueellinen tuomitsemaan tilannetta, mutta sama olisi voinut käydä kenelle tahansa.

Nuorten turvallisuus on tietenkin tärkeää, mutta sitä voi varjella muutenkin kuin rajoittamalla poikkeuslupien saamista uudelleen.

Olen ollut jopa hieman surumielinen siitä, että 17-vuotiaille myönnetyt ikäpoikkeusluvat ovat olleet julkisen keskustelun kiistakapula. Itselleni aikainen ajokortti oli pelastus. Maailmani avautui, kun ei tarvinnutkaan kiiruhtaa kotiin joka päivä heti viimeisen oppitunnin jälkeen.

Toivoisin, ettei ikäpoikkeuslupien suhteen luovutettaisi vielä. Olen aistinut julkisessa keskustelussa turhautuneisuutta moneltakin eri taholta. Eikä ihme: poikkeuslupahakemusten selvittely on raskasta viranomaisille, ja toisaalta hakijat joutuvat odottamaan päätöstä useita kuukausia.

Nuorten turvallisuus on tietenkin tärkeää, mutta sitä voi varjella muutenkin kuin rajoittamalla poikkeuslupien saamista uudelleen. Tiedän kokemuksesta, että joillekin nuorille ne muutamat kuukaudet ovat ratkaisevia.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta