Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Aikuisuuden myytti

Aikuisuuden myytti

18 ikävuotta, vastuullinen ja itsenäinen? Vai jotain aivan muuta? Aikuisuus on yleinen, mutta varsin abstraktiksi jäänyt käsite kielessämme.

Päädyin pohtimaan teemaa lähestyvän 20-vuotissyntymäpäiväni vuoksi. Jonkin aikaa sitten muistin, että kirjoitin itselleni kirjeen 10 vuoden päähän, kun olin 10 vuoden ikäinen - siis kirjeen juuri tähän hetkeen.

Jotta saisin materiaalia tätä tekstiä varten, jouduin tietenkin avaamaan kirjeen etuajassa. Esitin pahoittelut menneisyyden itselleni, mutta selitin, että minulla oli hyvä syy.

Täytyy sanoa, että olin kirjeen luettuani aika pettynyt. Suloisen nostalgian, vallankumouksellisten haaveiden tai viisaiden elämänohjeiden sijaan kirje oli yllätyksetön tietopaketti.

Kerroin ikäni ja asuinpaikkani sekä kuvailin perhettäni, luonnettani ja ulkonäköäni. En tiedä, ajattelinko tosiaan, että 20-vuotiaana en enää muistaisi sisarusteni nimiä tai hiusteni luonnollista väriä.

Lopussa olin esittänyt yhden toiveen: 20 ikävuoteen mennessä haluaisin tietää, mitä tahdon tehdä työkseni. “Muulla ei oikeastaan ole niin paljon väliä”, totesin loppukaneetiksi.

Muistan haaveilleeni, että minulla olisi isona oma perhe, kiinnostava työ, kaunis koti ja lemmikkikissa. Ehkä kuitenkin tiedostin, että tuskin ehtisin saavuttaa näin paljon vain kymmenen vuoden sisällä.

Tärkein ajatukseni aikuisuudesta taisi kuitenkin olla jonkinlainen selkeys ja vakaus. Vihdoinkin ymmärtäisin sen puolen maailmasta, jota minulta oli peitelty. Tajuaisin, miksi postimerkkejä ei saa liimata seinään tai ukkosella mennä uimaan. Saisin osallistua keskusteluihin, joita käytiin lasten nukkumaanmenoajan jälkeen.

Tämän viisauden tason saavutettuani väistämättä valaistuisin myös siitä, mitä työtä tehden haluaisin itse loppuelämäni viettää.

En tajunnut silloin, miten ristiriitaisia ajatukseni olivat. Toisaalta ajattelin, että aikuisena kaikki olisi selvää. Toisaalta taas odotin sitä, että saisin itse päättää omista asioistani. Taisin siis hölmöyksissäni kuvitella, että osaisin itse tehdä elämästäni selkeää.

Olen saanut jo tässä vaiheessa huomata, että aikuisuus on selkeyden vastakohta. Luulen, että syy siihen piilee juuri vapaudessa. On helppo kuvitella, että vapautensa käyttäisi viisaasti esimerkiksi matkusteluun tai uusien taitojen opetteluun. Sen sijaan saattaa havahtua siihen, että Netflix kysyy: “Katseletko vielä?”

Aikuisuus on sitä, että valvoo yli puolenyön, koska deadline painaa päälle. Aikuisuus on sitä, että lähtee kauppaan ostamaan ainekset nachopeltiin ja unohtaa ostoskorista nachot. Aikuisuus on sitä, että käyttää sellaisia fraaseja kuin “Oli mukava tavata” tai “Ei haittaa yhtään” silloinkin, kun ei aivan tarkoita sanomaansa.

Myöhäisiä aamuja, pyykkivuoroja ja viini-iltoja. Kahvitaukoja, apteekkiasioita ja viivyttelyä. Puheluiden soittamista, juhlimista ja veroilmoituksen täyttämistä. Ja miljoonaa muuta asiaa.

Toisaalta, mistäpä minä tiedän? Olen ollut täysi-ikäinen vasta muutaman vuoden. Onnekseni muutamat “oikeat” aikuiset ovat paljastaneet, etteivät hekään ole aikuisia. Ainakaan jos ajatellaan, että aikuinen on aina vastuuntuntoinen, vahva, itsenäinen, päämäärätietoinen, kohtelias ja asiallinen. Ehkä meidän olisikin aika armahtaa aikuisuus raameistaan.

Mitä siis sanoisin 10-vuotiaalle Riikalle, joka ei vielä ymmärrä aikuisuuden myyttiä? Varmaan, että pysy vielä hetki lapsuudessa. Ei siksi, että se olisi sen parempaa aikaa kuin aikuisuuskaan. Ihmisen pitäisi yksinkertaisuudessaan vaan yrittää elää omassa ajassaan, ei menneessä tai tulevassa.

Ja ai niin, olen pahoillani, etten ole löytänyt meille vielä unelma-ammattia. Onneksi on koko elämä aikaa etsiä.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
16.05.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/