Aina vähän retkellä: suomalaiset liikkuvat liian vähän – Mikä avuksi?

Suomalaisten liikkumattomuus on puhututtanut valtakunnan tasolla jälleen alkuvuoden aikana. Asia ei kuitenkaan ole aivan uusi ja yllättävä – kansamme aktiivisuuden vähenemisestä on uutisoitu viime vuosien aikana säännöllisesti ainakin kerran per vuosi. Nopealla googlauksella löytyy nimittäin kasa aiheeseen liittyviä uutisjuttuja eri vuosilta.

Liikkumattomuusongelman ydin on käytännössä tämä: noin neljäsosa suomalaisista liikkuu liian vähän, liikkumattomuus kostautuu pikkuhiljaa esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten sairauksina, sydänterveyden hapertumisena ja yleisenä velttoutena. Tämä tulee kalliiksi yhteiskunnalle, koska liikkumattomat ihmiset eivät jaksa olla työelämässä satavuotiaiksi asti, sairauskulut kasvavat, tuottavuus alenee, veronmaksukyky heikkenee ja hyvinvointiyhteiskunta romahtaa, ja asialle pitäisi tehdä jotain.

Se, että suomalaisten liikkumattomuus nousi jälleen otsikoihin, lienee lähestyvien vaalien ansiota. Asia on toki vakava ja valtion rooli liikuntapalveluiden tuottamisen rahoittajana on merkittävä, joten asiaa on syytäkin pitää esillä, jotta tulevat päättäjät muistavat laittaa euroja liikuntabudjettiin jatkossakin.

^Suomalaisten liikkumattomuutta puitiin tammikuun alussa myös Ylen ja Olympiakomitean järjestämässä Urheilugaalan yhteydessä olleessa Suuressa urheilun puheenjohtajatentissä, jossa eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat tentattavina ajankohtaisista liikuntaan ja urheiluun liittyvistä kysymyksistä.

Puheenjohtajisto oli ihailtavan yksimielinen siitä, että valtion tulee tukea kansalaisten liikkumista ihan jo siitä syystä, koska rapakuntoinen kansa ei ole tuottava ja ne ikävät sotekulut myös lisääntyvät liikkumattomuuden myötä – noin niin kun kärjistetysti. Konkreettisia toimiakin liikkumisen lisäämiseksi ehdotettiin, kuten ministeriöiden laajempaa yhteistyötä liikuntakysymyksissä, liikunnan lisäämistä koulupäiviin, liikuntaneuvonnan kehittämistä sekä kaupunkiympäristöjen liikunnallistamista.

Kärkipolitikkojen sympatioista aihetta kohtaan voisi siis päätellä, että rahaa kansanterveystyöhön olisi luvassa jatkossakin hallituspohjasta riippumatta.

Mistä siis kiikastaa, jos liikkumattomuuden ongelmat tunnistetaan ylimpiä päättäjiä myöten, rahaa liikuntapalveluiden järjestämiseen on tarjolla (valtion liikuntarahoitus koostuu vielä tällä hetkellä pääasiallisesti Veikkauksen tuotoista myönnettävistä valtion avustuksista), ja keinoja liikkumisen lisäämiseksi on olemassa, mutta silti suomalaiset liikkuvat liian vähän vuodesta toiseen?

Liikkumattomat suomalaiset ovat tietysti yksilöitä ja yksilöiden liikkumattomuudelle on olemassa varmasti monia hyviä syitä, kuten ei ehdi tai ei jaksa ja se, että kaikkia ei liikunta yksinkertaisesti vain kiinnosta. Liikuntaa harrastavillakin ihmisillä saattaa olla hetkellisiä motivaation notkahduksia liikkumista kohtaan.

Fakta on kuitenkin se, että säännöllinen liikunnan harrastaminen olisi järkevää kaikkien kannalta, jotka vain liikkumaan kykenevät, koska se pitää kehon toimintakykyisenä ja mielen virkeänä. Tämä ei liene uutinen kenellekään. 

Liikuntaa harrastamattomien ihmisten syyllistäminen ei kuitenkaan kannata – ketään ei saada lenkille tai kuntosalille sillä verukkeella, että kansantalous menee kuralle, jos jokainen ei kävele joka päivä puolta tuntia ja jumppaa kahta kertaa viikossa.

Sen sijaan sisäisen motivaation löytäminen liikunnan harrastamista kohtaan toimii paremmin. Kun tarve liikkumiselle syntyy henkilön omasta halusta ja kiinnostuksesta, liikunnan harrastaminen tuottaa positiivisia kokemuksia ja onnistumisen iloa, on harrastamiselle varmasti luvassa myös jatkoa.

^Jos siis itsensä saa motivoitua esimerkiksi puolen tunnin kävelylle noin viisi kertaa viikossa, on asiat hyvällä tolalla. Kaikki muu touhuaminen ja harrastaminen sekä arjen aktiivisuus siihen päälle on plussaa. (Lisäksi voi nukkua yönsä rauhassa, kun on kantanut oman kortensa yhteiseen liikuntakekoon, ja ehkä se unikin tulee myös paremmin.)

Jos kuitenkin sohva vie voiton lenkkeilystä, kakkostyypin diabetes vaanii nurkan takana, verenpaine sekä yleinen kankeus vaivaa ja sana ”liikunta” on hävinnyt sanavarastosta, niin tulisi tähän olla lääkärin määräyksestä saatavilla enenevissä määrin lääkkeeksi yksilöllisesti räätälöityjä kuntokuureja TV-ohjelmasta Olet mitä syöt tuttua konseptia mukaillen.

Käytännössä se toimisi näin: henkilö hakeutuu jostakin syystä terveyskeskuksessa päivystävän hyvinvointilääkärin puheille tai hänet kutsutaan paikalle. Ensin lääkäri tutkii ja haastattelee vastaanotolle tulijan (lääkärin ei ole pakko olla Pippa Laukka, eikä jokaisesta henkilöstä tarvitse tehdä jaksoa TV-ohjelmaan). Henkilö ohjataan verikokeisiin, kehonkoostumusmittaukseen ja muihin tarpeelliseksi katsottuihin testeihin. Tulokset katsotaan läpi yhdessä lääkärin ja hyvinvointivalmentajan kanssa. Jos tuloksista paljastuu hälyttäviä merkkejä ja jos henkilö ei heti aloita elämäntapamuutosta, kuolo voi korjata ennenaikaisesti.

^Lääkkeeksi siis määrätään säännöllistä liikuntaa ja parempia elämäntapoja. Henkilö saa kahdeksan viikon ajaksi käyttöönsä henkilökohtaisen hyvinvointivalmentajan tukemaan projektissa ja auttamaan esimerkiksi liikkumisen aloittamisessa. Alussa otetut testit toistetaan projektin lopuksi ja huomataan, että tulokset ovat parantuneet ja elinvuosiakin tuli kahdeksassa viikossa lisää kymmeniä. 

Ideana tässä on, että oman terveyden heikkeneminen voi toimia viimeisenä motivaattorina liikunnan aloittamiselle ja itsestä huolehtimiselle. Ulkopuolinen herättely ja kylmät faktat oman kehon kunnosta säväyttävät varmasti ketä tahansa.

Liikkumattomuuden taustalla on usein muitakin tekijöitä, kuin pelkkä liikunnan harrastamattomuus ja ne tulisi ottaa huomioon yksilöllisesti, joten ulkopuolinen apu on siinäkin asiassa hyväksi. Lisäksi henkilö, joka ei juurikaan ole elämässään liikkunut tarvitsee usein apua liikunnan aloittamiseen ja toiminnan ylläpitämiseen.

Tarvitaan siis aiheeseen perehtyneitä lääkäreitä ja valmentajia sekä edellä mainitunlainen tai vastaava konsepti osaksi perusterveydenhuoltoa. Lisäksi kunnille ja erityisesti kouluille sekä kolmannelle sektorille riittävästi rahaa ja tekijöitä liikuntapuitteiden ylläpitämiseen ja ihmisten liikuttamiseen. Kalliiksi tulee, voisi äkkiseltään todeta, mutta niinpä tulee kansalaisten liikkumattomuuskin.