Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Ensivaikutelma

blogi

Olen nyt elänyt elämäni kaksi ensimmäistä viikkoa joensuulaisena. Tuntuu, että sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. En muista yhtäkään hetkeä, jolloin olisin istunut toimettomana – ainakaan niin, ettei minulla vilpittömästi olisi ollut jotakin tärkeää tekemistä. Vaikka alkuhässäkkää onkin ollut melkoisesti, olen ehtinyt tehdä joitakin havaintoja uudesta kotikaupungistani.

Liikenne on aiheuttanut maalaistytössä suurta hämmennystä. Vaikkei Joensuu mikään metropoli olekaan, on täällä huomattavasti enemmän hälinää kuin Höljäkän metsissä.

Joensuussa panostetaan pyöräilyyn. Uusia pyöräreittejä on rakennettu paljon, ja kaupunkilaiset tuntuvat hyödyntävän niitä ahkerasti. Selän takaa kuuluva kellon kilkatus on käynyt kauppareissuilla jo tutuksi, enkä enää koe olevani jatkuvasti tiellä. Toisaalta jännittää liittyä joukkoon nyt kun sain oman pyöräni tänne.

On myös ihmeellistä, miten joka toisessa kadunkulmassa tuntuu olevan tietyöremontti. Kaupungissa pidempään asuneiden mukaan remontit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Ne eivät lopu, ainoastaan siirtyvät.

Kerrostaloasuminen on ollut vaiheikasta. Tietenkin toivoisin, etten kuulisi joka ainoaa rappukäytävän kolahdusta tai naapurini imuria.

Toisaalta taas olen joutunut myöntämään oman uteliaisuuteni. Olen esimerkiksi jäänyt kaupungille lähtiessäni paikantamaan käytävässä kuuluvaa harmonikan soittoa ja koettanut saada selvää, mikä vasemmanpuoleista seinänaapuria naurattaa.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt siitä, miten mukavia kaikki tapaamani uudet ihmiset ovat olleet. Syvempiä ystävyyksiä ei ole vielä ehtinyt muodostua, mutta ainakin minulla on muutama tuttu, joita voin pyytää kahville. Odotan mielenkiinnolla, millaisiksi ihmissuhteet kehittyvät, ja toivon, ettei korona heitä minua erilleen potentiaalisista kavereistani.

Murteesta en ole tehnyt merkittäviä havaintoja. Jotkut tosin käyttävät sanoja sie ja mie. Odotankin kauhuissani, milloin alan itsekin tehdä niin.

Opiskelu on ollut toistaiseksi melko rentoa. Luennot ovat etänä, joten herätäkään ei tarvitse kovin aikaisin. Kurssitehtäviä riittää, mutta olen ollut niiden suhteen rauhallinen. Usean kuukauden opiskelutauon jälkeen on silti yllättävän haastavaa saada itsensä kirjoittamaan sivun essee. Jatkuvasti myös riivaa tunne, että jotakin olennaista on jäänyt tekemättä.

En voi väittää, etteikö uuteen paikkaan sopeutuminen olisi ollut ajoittain myös haastavaa. Ei ole mukavaa herätä liikenteen meluun, puhdistaa lattiakaivoa tai miettiä yksinäisenä iltana, kenelle soittaisi. Toisaalta osaan olla armollinen itselleni: kun on tehnyt kymmenennen virheen kahden päivän sisällä, ei jaksa enää soimata itseään. Kaikki on vielä kesken ja hyvä niin.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
30.10.2020