Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Heinäkuun kevyet viihdevinkit

Heinäkuun kevyet viihdevinkit

Kesälomalla on aikaa lukea, katsoa elokuvia ja muutenkin sukeltaa kulttuurin syövereihin. Hellepäivänä ahdistavat murhamysteerit tai tiiliskivimäiset klassikkoteokset eivät kuitenkaan välttämättä houkuttele – ainakaan minua. Niinpä listasin teidänkin iloksenne muutamia viihdevinkkejä, joiden avulla minä olen nollanut aivoni viime aikoina.


1. Maija Vilkkumaan käsikirjoittama ja säveltämä radiomusikaali Mä halusin olla suffragetti on hulvatonta seuraa niin lenkkipoluille kuin riippumattoonkin. Komedia kertoo uusfeministisessä Suffragetit-järjestössä päsmäröivistä ystävyksistä ja heidän tapahtumarikkaista elämistään aina ihmissuhdesolmuista rahakriiseihin. En itse ole kuunnellut tarinaa vielä puoliväliä pidemmälle, mutta voin vannoa, etten ole koskaan ennen kikatellut yksin lenkkeillessäni yhtä paljon! Kaikki noin vartin mittaiset jaksot löytyvät Yle Areenasta.

2. Jenni Pääskysaaren ja Arno Kotron kirja Elämän A ja O pursuaa lohdullisia sekä nokkelia oivalluksia. Hyväntuulisissa kolumnimaisissa teksteissä puidaan muun muassa aiheita kuolema, zumba, seksi ja yksinäisyys. Tämän opuksen voisin ostaa myös vaikkapa lahjaksi ylioppilaalle.

Sadepäivien varalle korvan takana on aina hyvä olla myös muutamia sarjasuosituksia. Molemmat näistä voit katsoa Yle Areenasta:

3. Skam. Olet todennäköisesti kuullut jo tästä maailmanmenestykseen nousseesta norjalaisesta nuortensarjasta. Jos et, lopeta heti kaikki mitä teet ja suuntaa läppärisi äärelle! (Äläkä unohda ottaa hyvää asentoa, sillä tämä elämänmakuinen sarja koukuttaa ja saa kyynelkanavat tulvimaan niin liikutuksesta kuin naurusta.)

4. Line deittailee Norjassa. Skamin ansiosta Norja-villitys jäi vähän päälle, enkä usko olevani ainoa. Tässä realitysarjassa upean aito ja huumorintajuinen Line matkaa Norjan kaupungeissa etsimässä poikaystävää. Line tunnetaan myös sarjasta Linen matkassa maailman ympäri, joka ei enää valitettavasti ole katseltavissa Suomessa.

Rentouttavia kesäloikoiluja kaikille!

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
15.07.2019