Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Hoivakodit pitää panna avoimeen vertailuun

aihekuva-verkkoon Aihekuva

Vanhusten hoivasta jo parisen viikkoa vellonut keskustelu on tuonut julkisuuteen niin paljon piittaamattomuutta, kelvottomia käytäntöjä, ahneutta, vedätystä ja suoranaista vanhusten ja veronmaksajien pettämistä, ettei tämän kirjoituksen pohjustukseksi tarvita yhtään käytännön esimerkkiä. Niitä löytyy helposti googlaamalla enemmän kuin kukaan jaksaa lukea.

Teksti, jota yrittäjä, yritysvalmentaja, mediapersoona ja mielipidevaikuttaja Jari Sarasvuo kohun alkuvaiheissa, perjantaina 1.2. latasi TV1:n Sannikka&Ukkola –ohjelmassa, tuntui silloin turhankin kovalta. Ei tunnu enää. Moraalinen konkurssi, kuten Sarasvuo sanoi, kuvaa tilannetta hyvin. Enää ei voi tuudittautua ajatukseen, että ilmi tulleet kauheudet ovat harvinainen poikkeus ja että pääosin vanhustenhoito on kunnossa. Ohjelma löytyy Ylen Areenasta.

Hoitajamitoituksen kirjaaminen lakiin tai viranomaisvalvonnan moninkertaistaminen, anteeksi pyynnöt ja arvojen vakuuttelut tuskin riittävät pitkään aikaan poistamaan sitä syvää epäluottamusta, jota hoiva-alaa kohtaan nyt tunnetaan. Sen täytyy tuntua kauhealta niissä perheissä, joissa omalle vanhukselle parhaillaan haetaan tai jonotetaan paikkaa loppuelämäksi. Samoin niissä hoivayksiköissä, joissa asiat oikeasti ovat kunnossa ja työt hoidetaan joka tasolla vastuullisesti. Sillä totta kai niitäkin on. Vanhustenhoivassa tehdään monien asiantuntijoiden mukaan samoilla resursseilla sekä kelvotonta että jopa erinomaista työtä. Kysymys on toimintavoista, vastuiden jakamisesta, johtamisesta.

Samaisessa Sannikka&Ukkola –ohjelmassa vanhustyön kehittämisen asiantuntija Anna Pylkkänen peräsi laitosten toimintaan ihan uudenlaista läpinäkyvyyttä ja teki myös konkreettisen ehdotuksen, miten se käytännössä hoituisi. Vähän ihmettelen, ettei tähän järkeenkäyvään ehdotukseen ole julkisessa keskustelussa tartuttu.

Elintarvikepuolella kaikki viranomaisraportit ovat julkisia. Miksei niin ole hoivapuolella, Pylkkänen kysyi. Sinne voitaisiin myös tuoda matkailu- ja ravintolapalveluista tutun TripAdvisor-sivuston kaltainen käytäntö. Silloin vanhukset ja heidän läheisensä voisivat arvioida hoivayksiköitä omien kokemustensa perusteella. Sitä varten tarvittaisiin verkkoon alusta, josta paikkakunnittain löytyvät kaikki yksiköt ja jonne käyttäjäkokemukset voidaan kirjata.

On ihan sama, kuten Pylkkänenkin ohjelmassa sanoi, mitä yritykset itse itsestään kertovat. Käyttäjäkokemukset ovat paljon todempia ja arvokkaampia silloin, kun itsestään huolehtimaan kykenemättömälle ihmiselle etsitään loppuiän hoivapaikkaa.

Lisää avoimuutta perää myös geriatrian emeritusprofessori Jaakko Valvanne (Helsingin Sanomat 11.2.). Hänkin toivoo järjestelmää, jonka avulla kuka tahansa voi yhdellä vilkaisulla nähdä, miten laadukkaasti omaisesta huolta pitävä hoivakoti toimii muihin verrattuna.

”Tarvitaan kilvoittelua hyvässä. Siis että laadusta on olemassa yhdessä sovitut valtakunnalliset mittarit, sitä seurataan jatkuvasti ja tulokset ovat avoimesti kaikkien nähtävillä”, Valvanne sanoo.

Nyt nähdyn kaltainen tuhansien ihmisten hoivaa koskeva skandaali ei olisi mahdollinen, jos jotain tällaista olisi ollut laitosten ns. omavalvonnan ja huonosti resursoidun viranomaisvalvonnan rinnalla.

On alan ulkopuoliselle maallikolle ihan käsittämätön juttu, että vanhustenhoivasta on muutamassa vuodessa päässyt tulemaan rahantekokoneita pääomasijoittajille. Käsittämätöntä on sekin, että hoitohenkilökuntaa, omaisia ja poliitikkoja vasta nyt marssii päivittäin esille kertomaan, miten he tiesivät tai ainakin epäilivät. Tai että he olisivat halunneet tehdä työnsä paremmin. Tai etteivät he ole uskaltaneet puhua.

Ihan toisenlaista otetta näihin ongelmiin tarvitaan heti. Kysymys on ihmisistä, jotka tarvitsevat hoivaa tässä ja nyt. Nykymenolla ei voida jatkaa siksikään, että iäkkäiden ihmisten hoivan tarve lisääntyy 15-20 vuoden kuluessa dramaattisesti. Suurten ikäluokkien vanhimmat täyttävät 85 vuotta jo vuonna 2030.

Kokonaan oma juttunsa ja perusteellisen yhteiskunnallisen keskustelun paikka on vielä se, mitä tapahtuu ennen niitä vuosia, joina joku osa heistä eli meistä – suurista ikäluokista siis – alkaa tarvita laitosmuotoista hoivaa. Miten yhteiskunnan vanhuspalveluja tarvitsevien osuus onnistuttaisiin pitämään mahdollisimman pienenä? Miten asua ja ylläpitää terveyttä ja vireyttä? Minkä osan hoivan kustannuksista työikäiset veroillaan ylipäätään pystyvät kustantamaan ja mikä olisi katettava omilla tuloilla ja omaisuudella?

Nämä ovat isoja kysymyksiä ja osaksi ikävä kyllä sellaisia, jotka moni poliitikko tai sellaiseksi pyrkivä varmaan mieluiten väistäisi. Se ei kuitenkaan käy laatuun.  Kuunnellaanpa vaalipuheita tarkasti!

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
19.05.2019