Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Iivari haastattelee: Anu Saarelainen

Iivari haastattelee: Anu Saarelainen

Nyt kyllä nolottaa niin että sarvetkin punastuvat. Olen vetänyt tätä haastattelukierrosta jo ties kuinka monta viikkoa enkä ole huomioinut talon pääpomoa tai siis pomotarta mitenkään.

Olihan sitä sitten mentävä nöyränä hattu kourassa (jos sellainen olisi) päätoimittaja Anu Saarelaisen ovelle tiedustelemaan, ottaisiko johtaja minua enää edes vastaan. Onneksi Anu huitaisi vain kädellä, että ei huolia, vielähän sitä ehtii.

Miten päädyit Nurmekseen ja päätoimittajaksi?
– Tulin Ylä-Karjalaan vuonna 2008, kun kaipasin yritysmaailmasta takaisin paikallisjournalismin pariin ja toimittajan paikka oli sopivasti auki. Päätoimittajan paikka lankesi vajaat kolme vuotta sitten, kun Meriläisen Pertti lähti viettämään eläkepäiviä.

Aukovatko päätoimittajat vain päätään?
– Voi, Iivari, nyt olet kyllä hakoteillä. Pään aukomisella ei kovin paljon saavuteta. Päätoimittaja johtaa lehteä ja toimituksen työtä, mutta näin pienessä lehdessä työ ei tietenkään ole pelkkää johtamista. Kirjoitan myös paljon juttuja ja kirjoittamisestahan minä pidän.

Ehditkö tekemään muuta kuin toimimaan päätoimittajana?
– Välillä tuppaa kyllä olemaan niin kiirettä, että olen joutunut karsimaan harrastuksia. Luen, käyn lenkillä koiran kanssa ja puuhailen kaikenlaista arkista sienestyksestä virkkaamiseen. Mielelläni käyn myös teatterissa, konserteissa ja näyttelyissä, mutta kaikkeen ei aika riitä.

Mikä on parasta työssäsi?
– Tällaiselle ihmiselle, joka on kiinnostunut monenlaisista asioista, toimittajan ja päätoimittajan työssä on parasta monipuolisuus: yhtenä päivänä kirjoitan politiikasta, toisena kulttuurista, kolmantena metsätaloudesta ja neljäntenä ties mistä. Se on ihanaa.
Myös lehden jokaisen numeron valmistuminen on hieno hetki, sillä on mukava tuntea, että olemme saaneet tällä huippuporukalla aikaan jotakin tärkeää.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
13.08.2020