Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Iivari haastattelee: Heikki Rissanen

Iivari haastattelee: Heikki Rissanen

Päivin haastattelun jälkeen päätin, että kai tuota pitäisi tässä välissä haastella toimituksen ja itse asiassa koko Ylä-Karjalan väen ainoan miehenpuolen kanssa. Jotain tasa-arvoa kai tähänkin kierrokseen pitää saada.

Rissasen Heikki olikin melkein heti ovensuussa vastassa ja Heikille tuttuun lupsakkaan tyyliin juttu lähti nopeasti juoksemaan.

Miten Rautavaaran mies on päätynyt Ylä-Karjalaan?
– Ei tullut pienenä riittävää rokotusta kulkutautia vastaan, joka vei nuorta miestä aikanaan pitkin maata ja mantuja. Tosin kulkutauti on ikävuosien myötä laantunut, mutta liikkumisen kytö jäi itämään. Kun tuo parasta ennen päiväyskin tuntuu loittonevan, arvelin vielä piipahtaa katsomaan, miltä maailma näyttää vanhan lääninrajan takana. Tuli tunne, että tässä on vielä jotain annettavaa ja ammennettavaa lehtialalle ennen telakalle nostamista. Vai johtuneeko tuntemus lähimuistin heikkenemisestä. Tottahan monella sattumallakin on sijaa tänne päätymisen kanssa. 

Miltä tuntuu olla ainoa mies toimituksessa?
– Johan ukko pistit pahan, eikä tästä näin vain ulos kiemurrella. Onhan tässä oma pujottelunsa ja kärryillä pysyttelemistä. Varsinkin tällaisella dinosauruksien aikakaudella syntyneellä, joka muistaa vielä mummonmarkat ja Kekkosen, yhteinen kieli tuoreemman sukupolven kanssa on välillä hivenen hukassa. Mutta eiköhän me Iivari tästäkin savotasta kuivin kavioin selvittäne. Ymmärräthän sinä, näin miesten kesken. On olemassa asioita, joista puhutaan ääneen, mutta myös niitä, joista vaikeneminen on viisautta. Kokonaisuutena arvioiden ei tässä itseään huonomassa seurassa kuitenkaan olla. Näillä mennään.

Mitä pidät hirvistä, erityisesti Iivari-nimisistä?
– Hirvihän on mainio, hyvä eläin monessa mielessä, ja kohta eletään parasta sesonkiaikaa. Älä ihmeessä käsitä nyt väärin. En omista oranssia nuttua enkä luotiasetta, joten sen suhteen voidaan jatkaa jutustelua hyvillä mielin ja yhteishengessä ja hengissä. Metsissä koikkelehtivat veljesi ja serkkusikaan eivät ole tulilinjalla, jos vain malttavat pysytellä Dusterin puskurin ulottumattomilla. Siinä mielessä te hirvet olette hirveän pelottavia otuksia, varsinkin aamuhämärissä, kun puskee usvaa päin Hankamäen takaa Hirvivaaran kautta jokapäiväistä leipää tienaamaan. Samanlaista lehtivihreää, mitä hirvetkin hämärissä teiden varsilta hamuavat. Matkan varrella on hirvistä varoittavia vaaran merkkejä sen verran sakeassa, että se pitää hirven mielessä ja osaltaan kaasujalkaa kurissa. Mutta sen päivänselvää, että Iivarista ei hirvi parane.

Kerro ikimuistoisin juttukeikkasi.
– Jokainen juttukeikka on tavallaan ikimuistoinen, ja niitä on parissa vuosikymmenessä karttunut. Yksi mieleenpainuvimmista juttukeikoista on Pitäjäläisen ajoilta tehty reportaasimatka Laatokan Petäjäsaareen, saareen taistelussa kaatuneiden ja sinne hautautuneiden 23 nilsiäläisen muistolehdon siunaamistilaisuuteen.
Toki ikimuistoisuus syntyy pienistäkin asioista. Silloin, kun saa haastateltavaan yhteyden ja saa siirrettyä sen lehden sivuille, tuntee hetkittäistä onnistumisen riemua ja juttukeikka jää mieleen. Ikimuistoisuus syntyy myös yllättävistä tilanteista. Nurmeksessa yksi mieleenpainuvimmista keikoista sattui likimain kättelyssä Nurmes-seuran kotiseuturetkellä. Tottahan uutena ukkona piti esittäytyä retkikuntaa vetävälle seuran nokkamiehelle. Tämäpä ottikin oitis kopin ja heitti vastapallon, että se Ylä-Karjalan untuvikkoko. Näillä ikävuosilla sen ottaa jo kohteliaisuutena. Siinä olikin hyvät lähdöt Ylä-Karjalan turneelle, joka jatkuu edelleen.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.09.2019