Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Iivari haastattelee: Tuire Haverinen

Iivari haastattelee: Tuire Haverinen

Tajusin juuri, että tässähän on tullut oltua jo yli puolitoista vuotta Ylä-Karjalan leivissä, mutta työtoverit ovat jääneet vielä hieman tuntemattomiksi. Tai tuleehan niiden kanssa turistua kahvitauoilla, mutta muuten tuntuvat olevan niin kiireistä porukkaa, että päätin ottaa kaikki oikein kunnon haastatteluun.

Ja mikseipä näitä tarinoita voisi saman tien julkaista tässä blogissakin, tuumin.

Ensimmäisenä tartuin Tuire Lepp... ei kun siis Haveriseen (on mokoma mennyt muuttamaan sukunimensä). Sen jo tiesin, että Tuire vastaa lehden some-puolesta, hoitaa suhteita nuorisoon ja taittaa lehteä, mutta halusin päästä vielä pintaa syvemmälle.

Joten ei muuta kuin hihaan kiinni ja kyselemään.

Mikä toi sinut Virroilta ja mikä on saanut jäämään?
– Alun perinhän minun ei edes pitänyt tulla Ylä-Karjalaan ja Nurmekseen, sillä hain ensin kesätoimittajaksi Lieksan Lehteen vuonna 2012. Siellä oltiin kiinnostuneita, ja olin jo lähes varma, että tässä se nyt on. Sitten tuli se tuttu viesti, että valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun. Seuraavana päivänä Lieksan Lehden päätoimittaja kuitenkin soitti, ja mietin, että mitä hemmettiä se nyt soittelee, kun juuri hylkäsi minut. Hän halusi kuitenkin kertoa, että Ylä-Karjalassa olisi vielä kesätoimittajan paikka vapaana, että jos haluan, voisin hakea sinne.
Hain paikkaa, ja silloinen päätoimittaja Pertti Meriläinen päätti palkata minut. Minulla ei ollut mitään yhteyksiä Itä-Suomeen, jollei nyt paria entistä poikakaveria lasketa, mutta niin vain pakkasin pyöräni ja matkatavarani bussiin ja matkustin Nurmekseen ensimmäiseksi kesäksi.
Kaverini naureskelivat jo silloin, että todennäköisesti löydän täältä jonkun ja jään sille tielleni. Minä intin varmasti vastaan, mutta niinhän siinä seuraavana kesänä sitten kävin, kun palasin Ylä-Karjalaan taas kesätoimittajaksi. Mies löytyi seinän toiselta puolelta saman konsernin eri yrityksestä, minkä takia sukunimikin on nyt muuttunut.

Harrastat ratsastusta. Oletko koskaan pudonnut hevosen selästä?
– Kyllähän sitä varsinkin nuorempana on tullut pudottua, mutta viime aikoina ihme kyllä ei montaa kertaa. Viimeisimmästä kerrasta taitaa olla jo yli kolme vuotta, mutta se olikin sitäkin pelottavampi. Tulimme esteelle huonosti, ja kiepsahdin hevosen kaulan yli selälleni maahan. Siinä piti hetki puuskutella.

Milloin koet onnistuneesi työssäsi?
– Silloin, kun koen tehneeni jonkin erityisen hyvän jutun, jossa on vielä taittokin eli se, miten juttu ja kuvat on sijoitettu sivulle, on onnistunut. Yleensä näitä hekumanhetkiä saavat aikaan erilaiset historiajutut, sillä olen koulutukseltani filosofian maisteri historiassa. Myös nuorten kanssa työskentely on yleensä rikastuttavaa, vaikka välillä niistä saakin hieman kiskoa tietoa.

Millaisena näet elämäsi 10 vuoden päästä?
– Toivon mukaan nökötän edelleen tässä samalla paikalla taittopöydän ääressä ja lehti on edelleen voimissaan ja kehittynyt entisestään. Välissä on voinut olla muitakin projekteja esimerkiksi historiaan liittyen, jos sopivia tilaisuuksia on tullut. Maailmankarttamme kotona on saanut paljon lisää nastoja, kun olemme mieheni kanssa jatkaneet maailman valloitusta. Ja kirjastohuoneemme todennäköisesti pursuaa jo yli äyräiden.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.09.2019