Viime viikonloppuna riitti hulinaa. Lauantaina olin Marrasmessuilla Valtimolla, minkä moni hienosti arvasikin joulukalenterin ensimmäisestä luukusta. Sunnuntaina oli taas menoa, mutta tiedättekö, missä silloin olin. Vihjeeksi voin kertoa, että tapahtui joulun ihme, kun puuro vaihtui makkaraksi. Minä tosin tyydyin maistelemaan rusinasoppaa, mikä sekin oli oikein maittavaa. Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään julkaisuun.
Eilen lauantaina olikin vilskettä ja vilinää, ja moni kävi minuakin tervehtimässä. Hulinaa oli niin paljon, että piti kesken kaiken käydä hieman hengähtämässä pienen kuusen juurella. Sieltä oli mukava seurailla ihmisten tohinoita ja jutustelua. Mutta osaatko arvata, missä eilen oikein olin? Jos keksit tapahtuman, käy vastaamassa Ylä-Karjalan Facebook-sivuilla tähän luukkuun liittyvään kyselyyn.
Treffejä on monenlaisia. Niitä solmitaan usein salaisiin paikkoihin ulkopuolisten katseilta piiloon, joskus myös julkisempiin tiloihin. Ihmisten maailmassa treffataan usein hotellien riemuliitereissä, meillä eläinmaailmassa heinähäkkien vierustoilla ja ruokintapaikkojen nuolukivillä. Niitä treffejä on kyllä syytä karttaa, siitä sain vainua jo vasa-aikana Mujejärven salolla.
Hätäilivät tuolta Ylä-Karjalan toimituksesta, että onko se Iivari vallan hukkunut lumeen vai haihtunut tyystin maisemista, kun ei alkutalven aikana isommin mölähdellyt. Täytyy myöntää, että hiljaiseloa on sillä rintamalla pidellyt, mutta sentään talvihorrokseen ei tässä ole vaivuttu.
Syksyisissä metsissä ja etenkin teiden varsilla eletään hirveitä tilanteita. Kesäkuumalla hirvikärpänen hätistelee hirvipoloja pusikoiden läpi tielle, syksyinen kiima lisää kulkutautiin kierroksia ja pian alkava hirvenmetsästys laittaa loputkin kaviot kopisemaan. Tänä syksynä varsinkin Valtimon suunnalla, Kuutostien varrella Karhunpäässä on kolahtanut turhan usein.
Yleensä turmissa menehtyy hirvi poikineen, mutta autoilijat matkustajineenkaan eivät säästy sivuosumilta. Romuraudan korvaa kasko, mutta henki on ainutkertainen. Hirvelläkin. Tosin sen haihduttua lihojen arvo punnitaan huutokaupassa. Viimeksi Karhunpäässä meni emo kahdelta vasaraukalta. Siellä ne orpoina tormuilevat tien tuntumassa, uskaltamatta yksin syvemmälle metsän siimekseen. Puissa piisaa vielä jonkin aikaa lehtiä, mutta kun elämä ei ole vasariepuja vielä koulinut, houkutus hyökkäillä tielle on hirmuinen. Pelkona on, että lähiaikoina kolahtaa taas.
Morjesta vaan pitkästä aikaa. Meni tuo joulun juhlinta pitkäksi, kun käväisin tapaamassa serkkupoikaa tuolla Ilomantsin suunnalla. Hirven ilmaantuminen kyläkuvaan vaikuttikin olevan varsinainen mediatapaus, kun pään päälle ilmaantui helikopteri ja salamavalot sokaisivat niihin tottumattomat silmäni.
Serkkupojastakaan en nähnyt edes sorkan vilausta. Lieneekö hirvet sillä suunnalla niin vähissä, että ihan kuvata piti. Siitä kehkeytyikin sellainen mediahässäkkä, varmaan vastaavanlainen kuin Niinistön perheellä, enkä meinaa sillä Saulin uudelleenvalintaa.
Olin tuossa pienellä kävelyllä ihastelemassa joulun koristeita ja valoja Nurmeksen kauppalassa, ja kukapa minua vastaan käpötteli aattoaamun kiireissään.
Huomenna se aatto on, ja vähän jo jännittää. Jospa jännitykset karisisivat hiihtoladulle? Sivakoituani sellaisen kymmenen kilometrin lenkin joulumieli palasi kuin palasikin!
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Joulukalenterissa avautuu nyt kolmanneksi viimeinen luukku. Tähän mennessä lienevät jo kaikki lahjat ostettu?
Minuthan tunnetaan myös innokkaana lukijana, joten vietän aikaani usein myös kirjastossa, tällä kertaa Nurmeksessa. Sielläpä tapasinkin toisen lähes yhtä toimeliaan lukutoukan.
