Iivarin passissa

Päivin haastattelun jälkeen päätin, että kai tuota pitäisi tässä välissä haastella toimituksen ja itse asiassa koko Ylä-Karjalan väen ainoan miehenpuolen kanssa. Jotain tasa-arvoa kai tähänkin kierrokseen pitää saada.

Eihän noita toimittajien turinoita jaksa määräänsä enempää kuunnella, joten päätin jatkaa haastattelukierrostani alakerrasta. Siellä vastaan tuli ensimmäisenä Hakalan Päivi.

Tajusin juuri, että tässähän on tullut oltua jo yli puolitoista vuotta Ylä-Karjalan leivissä, mutta työtoverit ovat jääneet vielä hieman tuntemattomiksi. Tai tuleehan niiden kanssa turistua kahvitauoilla, mutta muuten tuntuvat olevan niin kiireistä porukkaa, että päätin ottaa kaikki oikein kunnon haastatteluun.

Nurmeksen iltatori täyttyi maanantaina lapsista ja lapsenmielisistä, kun tämä hirvipoika tempaisi nimipäiväjuhlat pystyyn. Ihan meinasi hiki tulla tenavien kanssa touhutessa. Parasta oli, kun hyppäsin tehtäväradan viimeisellä rastilla lettuteltan jääkaapin päälle viilentymään. Arvelin että siellä pysyn piilossa pitemmänkin tovin, hyvässä lykyssä pääsen muurinpohjaletun makuun, mutta äkkiäkös virkeä tyttölapsi minut sieltä bongasi.

Suotta ihmislapset viileän kesän keleistä marisevat. Kelithän ovat mitä parhaat metsissä ravaamiseen, kun ei ole ollut hirvikärpäsistäkään isompaa riesaa. Nyt kun on aika suunnata kesälaitumille, meinaan ensitöikseni mennä metsähommiin taimikoita raivaamaan. Männyissäkin on jo sen verran hyvät kasvannaiset, että passaa niillä mahansa täyteen mällätä.

Meikähirvelle sitä sattuu ja tapahtuu. Piipahdin tuossa eilenaamulla anivarhain tutustumassa ensi viikonlopun työsarkaan tuolla Hyvärilän suunnalla Pielis-areenan tuntumassa. Siellä kun alkavat ne Pielisen messut, minne tämä poika on tulossa edustustehtäviin.

Ilonaiheet ovat tänä keväänä olleet tiukassa kuin lumikinokset suomalaismetsissä. Ylä-Karjalakin koetti hiljattain kaivaa ilonaiheita lukijapostiin, mutta ilo pysytteli piilossa. On tainnut ankeuttaja ottaa ylivallan kalevalaisesta kansasta.

Hirvitys mitä vauhtia kevät etenee. Hetki sitten oli täysi talvi, ja pian ollaan pääsiäisessä, ja kohtapa vietetään vappua, kevään karnevaalia. Ruoho kasvaa silmissä, ja katuojat juoksevat karkuun.

Sitä jos on liian pitkään yksissä ja samoissa ympyröissä, ajatukset ja teot kiertyvät omien sarvien ympärille kuin metsälaitumelle ruostumaan unohdettu piikkilanka. Eikä se tee hyvää kenellekään. Se on kylmää, pistävää ja viiltävää kuin yksinäisyys, jota on maailmassa ihan riittämiin.

Tänä päivänä harrastajahiihtäjäkään ei suihki mustikkasopan avulla vaan hirveällä raivolla, ettei kukaan muu ehätä edelle, ei edes rinnalle. On mentävä kuin raivo härkä – hyvä, ettei kuin raivo hirvi. Siinä jäisivät jo sunnuntaihiihtäjät sorkkien sotkettavaksi.