Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Iivarin perinnejoulukalenteri: luukku 18

Luukku-18-verkkoon

Jokos teillä alkaa olla joulukoristeet paikoillaan vai vieläkö suurin osa odottelee laatikoissa joulun lähestymistä? Taitaa aika monella jo tonttuja vipeltää nurkissa tai ainakin kynttilät loistaa harva se ilta.

Mutta kuinkas monella on himmeli roikkumassa katosta? Himmelihän siis on vanha, oljista tehty koriste, jos joku ei sitä tiennyt. Himmeli tarkoittaa sanan mukaisesti germaanisissa kielissä taivasta. Merja Leppälahden Perinnejoulu-kirjan mukaan himmelin alkuperän on arveltu liittyvän kattoon ennusmielessä heiteltyihin jouluolkiin, mikä on vielä vanhempi perinne.

Himmeleitä on tehty esimerkiksi saunassa joulua edeltävän sunnuntain ja maanantain välisenä yönä eli vielä hyvin ehtii himmelikelkkaan, jos haluaa. Lauantainn kylpemisen jäljiltä kun saunassa oli lämmintä ja kosteaa ja olkia helpompi käsitellä. Ja himmelit tehtiin nimenomaan yöllä, koska päivälle oli omat askareensa. Koristeluna himmelissä käytettiin usein värikkäitä kangastilkkuja tai paperisuikaleita.

Eikä himmeli ollut vain koriste, vaan se oli myös taikaesine, jonka ajateltiin vaikuttavaan satoon. Mitä suurempi ja komeampi himmeli oli, sitä parempaa satoa odotettiin. Himmelien käyttö kuitenkin väheni joulukuusen myötä.

Toinen vanha koriste on paperiketju, joita ripustettiin kuuseen. Ketjuja saatettiin tehdä vaikka tavallisesta kaupan käärepaperista tai värikkäistä lehtien kansista, jollei muuta paperia ollut tarjolla.

Amerikkalaistyyliset kranssit taas yleistyivät Suomessa 1950-luvulla. Niitähän voi löytää myyjäisistä, mutta kranssinhan voi koota itsekin. Onkos joku testannut? Jos on, kannattaa muistaa, että sisätiloissa ainakaan havuista tehdyt kranssit eivät kauaa selviä, että ne on parempi ripustaa oven ulkopuolelle. Nimimerkki kokemusta on.

Näitä joulukoristeitahan olisi vaikka ja minkälaisia, mutta jos vielä kerron Pietarsaaren erikoisuudesta. Siellä koristeena on usko-toivo-rakkaus-koriste eli sydän, risti ja ankkuri. Tuon muotoiset suuret koristeet ripustettiin kynttilöin valaistuina joulunajan Suurkadun katukuvaa somistamaan jo 1850-luvulla. Aluksi tosin esillä oli vain kaksi ristiä ja ankkuri, kun sydän olisi ollut hankala valaista kynttilöin. Sähkövalaistuksen myötä sydänkin saatiin mukaan asetelmaan.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
18.04.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/