Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Iivarin perinnejoulukalenteri: luukku 2

Luukku-2-verkko

Tänään iski kauhea paniikki. Mieleen juolahti, että jotain olennaista oli unohtunut. Nimittäin Joulupukin kirje! Tai siis meikähirven kirje Joulupukille.

Koska kuinka muuten pukki tietäisi, että toivon tänä vuonna lahjaksi uusia sivakoita, jotta matkan teko taittuisi hieman helpommin kuin sorkkajalassa. Sekä tietenkin jotain jännittävää kirjaa joulunpyhiksi, kun toimituskin hiljenee ja rauhoittuu. Jostain syystä kun toimittajat eivät tunnu haluavan viettää joulunaikaa täällä toimituksessa, vaikka silloin täällä olisi kaikkein rauhallisinta.

Olisihan kauhistus, jos pukki toisi näiden sijaan vaikka  – gulp – pelkkiä heiniä. Siinä ei paljoa jouluriemusta puhuttaisi, kun oljille väsähtäisin, vaikka nekin ovat tuntuneet joskus aiheuttaneen ylintä jouluriemua.

Joko te olette ehtineet kirjoittaa pukille oman tervehdyksenne? Tai monellahan kirje on lähinnä toivomuslista, mutta onhan se mukavaa kysellä pukin kuulumisiakin. Merja Leppälahden Perinnejoulu-kirjan mukaan, jota tuossa taas selailin, suomalaiset lapset ovat kirjoittaneet Joulupukille kirjeitä jo vuosikymmenten ajan.

Nykyään posti kuljettaa kirjeitä pukille vuosittain noin puoli miljoonaa kappaletta, mutta kyllähän pukki kirjeet saa, vaikka ne jättäisi jonnekin piilopaikkaan pihalle. Ainakin toimituksen nurkilta kirjeet ovat aina löytäneet perille pukille.

Niin ja se Joulupukin osoite. Jotkuthan väittävät, että pukki asuisi jossain Pohjoisnavalla, mutta mehän tiedämme, että se on huuhaataa. Kyllä pukki on aina asunut Korvatunturilla, joskin hänen pääpostinsa sijaitsee Rovaniemellä. Sinnehän nuo tuntuvat muualta maailmaltakin, kuten Kiinasta, Japanista, Venäjältä, Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Puolasta, osoittavan kirjeensä ja hyvin menee perille.

Mutta nyt pitää jatkaa kirjeen rustailua, palataan taas huomenna.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
24.10.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/