Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Ikimuistoinen lukuvuosi nuorten kanssa

IMG_6378

Meillä päättyi kesäkuussa lähes kymmenen kuukauden jakso, jota varmasti myöhemminkin muistelemme eläkevuosiemme parhaana. Olimme talon aikuisina, lasten ja lemmikkien huoltajina, kun poika ja miniä olivat Almatyssa suomalaista koulutusosaamista viemässä.

Päätös tehtiin vuosi sitten aika nopeasti.  Pärjäämistä ei tarvinnut pohtia, koska olemme pitkistä välimakoista huolimatta olleet paljon tekemisissä kaikkien lastenlastemme kanssa ja tunnemme heidät.  Kotimiehinä on oltu ennenkin, ja ennen lasten teini-ikää ja kesätöitä serkukset viettivät kesäisin paljon aikaa meillä.

Omat matka- ja muut suunnitelmat talvelle olivat sen verran löysiä ja epämääräisiä, etteivät nousseet esteeksi. Oli lopulta aika itsestään selvää tarjoutua avuksi, kun kahden teini-ikäisen ja vielä kotona asuvan 19-vuotiaan vanhemmille tarjoutui mahdollisuus mielenkiintoiseen työjaksoon ulkomailla.

Totta kai arkeen pitää asennoitua aivan uudella tavalla, kun ottaa vastuun alaikäisistä ja kun jo vuosikymmeniä kestänyt kaksin eläminen ja varsin vapaa ajankäyttö vaihtuvat viiden hengen talouden pyörittämiseen.  Lasten koulut ja harrastukset rytmittävät viikot aika tarkkaan.

Monta kertaa muistelimme kaiken keskellä omaa lapsiperhevaihetta. Aika paljon samaa sekin oli.  Lasten kavereita tuli ja meni, harrastuksiin kuskattiin ja yllättäviin pikku käänteisiin sopeuduttiin. Ruokaa oli oltava säännöllisesti ja pyykkikone pyöri ahkerasti.  Silloin vain oltiin töissä itsekin ja kiire tuntuvasti kovempi.

Isoin muutos omien lasten teini-ikään taisi loppujen lopuksi olla nykyajan viestintätekniikka. Nuoret olivat yhtenään verkossa, saattoivat milloin vain ottaa whatsup-puhelun vanhemmilleen ja viestit niin kotiväen ja kavereiden kesken kuin Almatyynkin kulkivat hetkessä.

Meillä saattoi ennen matkapuhelinten aikakautta mennä viikkojakin, ettei matkatöissä ollut perheenisä tavoittanut meitä emmekä me häntä puhelimitse, ja yhteyttä pidettiin kirjeitse. Vaikeaa nykynuorten on sellaista edes kuvitella.

On terveellistä ja mielenkiintoista tässä iässä tutustua vähän perusteellisemmin nuorten maailmaan ja ajatuksiin ja nykyiseen kouluun, osallistua vanhempainiltoihin ja mennä pitkästä aikaa katsomaan urheilukilpailuja ja kuuntelemaan oppilaitosten konsertteja.  On tietysti kiva itsekin siirtää omia tietoja nuorille, kertoa heille sellaisista ajoista ja asioista, joista heillä ei ole kokemuksia.

Vaikka aika on nyt toinen, yksi kumminkin pysyy: Isovanhempien ja lasten väliset suhteet ovat ihan oma juttunsa, mutta isovanhempien myös kuuluu kunnioittaa lasten omien vanhempien kasvatusperiaatteita ja tukea heitä.

Kokonaan oma tarinansa ovat 11-vuotias collie, jonka aamulenkki kuului meidän päivärutiineihimme, ja kaksi kissaa, joihin kiinnyimme suunnattomasti.

Jokaisella perheellä on oma elämänsä. On ihan selvää, etteivät kaikki isovanhemmat pysty näin pitkään kotimiehenä oloon sitoutumaan. Meillä asiat vain loksahtivat sopivasti kohdalleen, ei siinä sen juhlallisempaa ole.

Totta kai luonto on viisas, kun on järjestänyt niin, ettei seitsemänkymppisillä ole enää viisihenkistä perhettä kokoaikaisesti huollettavinaan.  Lukuvuosi nuorten kanssa teki meille hyvää. Paluu omaan, kahden aikuisen arkeen oli haikeaa mutta myös mukavaa.

Vanhin ”huollettavistamme” kysyi pari viikkoa ennen vanhempiensa kotiin paluuta, olenko rasittunut. Ei tarvinnut miettiä vastausta. En ollut rasittunut. En fyysisesti enkä henkisesti.

Kerroin hänellekin aina sanoneeni ystäville ja tutuille, että minussa on vikani mutta lastenlapsiin kyllästyminen ei kuulu niihin. Se on totta edelleen.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
15.11.2019