Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Ikuiset hyvästit

Sunnuntai-aamupäivä. Tyhjennän Joensuun majoitukseni vaatekaappia Ikea-säkkeihin. Olen muuttamassa kesän ajaksi takaisin kotiini Nurmekseen. Sisälläni myllertää. Ensimmäinen lukiovuosi on nyt ohi. Oloni on helpottunut ja iloinen. Kesä alkaa, eikä pariin kuukauteen ole tiedossa mitään stressaavaa. Samalla vähän surettaa.

Lukio on luopumisen aikaa. Joka kevät yksi ikäluokka valmistuu ja joutuu siirtymään hurjaan aikuisten pyörittämään ulkomaailmaan. Joka kevät joutuu hyvästelemään valmistuvia tuttavia. Joka syksy on uusine ihmisineen ja haasteineen erilainen. En voi olla ajattelematta omia lakkiaisiani, joihin on aikaa vielä ainakin kaksi vuotta. Kaksi vuotta kuluu nopeasti. Omiin lakkiaisiini mennessä olen saanut hyvästellä useita vanhempia tuttaviani.

Monien mielestä lukiovuodet ovat ihmisen parasta aikaa. Tämän hetkisen kokemukseni pohjalta uskaltaisin allekirjoittaa tuon väittämän. Toisaalta en tahdo tehdä sitä. Miksi kukaan siinä tapauksessa haluaisi päättää parhaita vuosiaan? Ajatus ajan pysäyttämisestä houkuttelee.

Voisi sanoa, että kaikki on luopumista. Täytyy luopua lapsuudesta, ihmisistä, paikkakunnista, harrastuksista, omaisuudesta, hetkistä, kaikesta. Ellei luovu, jämähtää. Luopuminen sattuu, mutta se myös saa uuden hyvän tuntumaan entistä paremmalta.

Loppujen lopuksi ajatus elämän pysymättömyydestä, hektisyydestä ja arvaamattomuudesta on rauhoittava. Mikään ei ole pysyvää. Ei hyvä eikä paha. Meillä on valta muuttua ja muuttaa lähes mitä tahansa. Samalla on mielettömän tärkeää arvostaa hetkiä, joita hengitämme juuri nyt. Ensimmäinen lukiovuoteni on nyt ohi, yksi ikäluokka hyvästelty, ja syksyllä on edessä varmasti taas jotain tuoretta ja innostavaa.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
30.05.2020