5.7.2021 lähdin kohti Kajaania, Kainuun prikaatia. Vajaa vuosi myöhemmin 8.6.2022 palasin Nurmekseen. Toki siinä välissä kävin lomilla ja vietin aikaa kotona. Tietynlainen rutiini kuitenkin säilyi ja 1. erillisestä autokomppaniasta tuli kotini vuoden ajaksi. Olin meidän yksiköstä yksiä harvoja, jotka saivat viettää koko vuoden samoissa tiloissa. Muuten porukka vaihtui miltei kokonaan.
Glamouria, hyvää ruokaa sekä pikamuotia. Useita yökerhoja sekä ravintoloita, joissa nälkä taklataan mäkeen pienoiseen ylihintaan. Sellaiseksi oletin Ruotsin risteilyn kokemuksen. Saimme tyttöystäväni kanssa idean Norjan reissuni jälkeen: lähdetäänpäs Ruotsiin! Tomerana poikana varasin Silja Linen sivuilta hytin ja lähdimme äkkilähdölle merelle.
Ruotsin risteily lienee usean parikymppisen ensimmäinen omakustanteinen ulkomaanmatka. Lajitovereiden kanssa matkustaminen paatilla onkin jäänyt joillekin tavaksi eläkeikään asti. Onhan risteily halvin tapa aistia luksusta, kun vertaa esimerkiksi lentojen sekä Dubain hotellien hintoja. Mutta laivallakin saa hassattua rahaa.
Pöö, osa teistä saattaakin muistaa minut. Suurin osa taas ei. Viime kuukausien työ- sekä armeijakiireiden takia paperille rustailu on jäänyt vähemmäksi. Osittain syy piilenee myös motivaation ja inspiraation puutteessa. Mutta näin kevätauringon paistaessa on oiva aika palata sorvin äärelle ja kirjoittaa postauksia blogiini.
Olen pienestä pitäen rakastanut reissaamista. Silloin tosin kulutin enemmän Nukkumatin palveluita kuin nautin maisemista. Muistan kuitenkin perheeni ensimmäisiä yhteisiä reissuja Lappiin. Ala-asteella matkustimme joka kesä ympäri Suomea. Olen myöhemmin sanonutkin, ettei Suomessa luultavasti ole kolkkaa, jota en ole kolunnut. Tästä toki kiitokset vanhemmilleni.
Sairastin koronan armeijassa ja nyt aion kertoa, millaista se oli. Kerron myös hieman siitä, kuinka Puolustusvoimat hoiti asian.
Oireita minulla oli ollut jo pitkin viikkoa, mutta vasta perjantaina 14. tammikuuta lähdin testeihin. Alkuperäinen suunnitelma lomista oli, että ne alkaisivat seuraavan viikon perjantaina eli 21. tammikuuta. Päivä oli riskialtis, koska karanteeni kestäisi kahdeksan päivää, joten lomien palaminenkin kävi mielessä. Päätin lähteä testeihin, koska olin ilmiselvästi altistunut. Olihan minun lähin “työkaverini” saanut positiivisen tuloksen. Sen lisäksi olin viettänyt aikaa muiden positiivisiksi todettujen kanssa. Pidin tulosta varmasti positiivisena jo ennen testiin menoa.
Makoilin juuri tuttuun tapaani punkassa. Sain viestin kotirintamalta, että autoni vakuutusmaksut täytyisi maksaa.
Vuoden vaihtuessa olen alkanut ottamaan vastuuta enemmän, aikuistua. Joulukuun alussa otin ensimmäistä kertaa auton nimiini, ja yhtäkkiä kaikki säästöni olivat kadonneet. Säästöt, jotka kovalla työllä olin kerännyt valmiiksi muuttoani varten, katosivat hetkessä. Toisaalta olen ylpeä saavutuksestani.
Vietin armeijassa jälleen 24 yötä. Koronan vuoksi kiinnioloajat ovat pidentyneet. Tällä hetkellä pisin “gines” onkin ollut 29 päivää. Lomatkin ovat täten pidempiä. Lomien pituus vaihtelee viikosta kahteen, joten se kompensoi jotenkin pitkiä kiinnioloja.
Kiinniollessa ei tule ajateltua ulkomaailmaa. Bensan hinta on noussut yllättäen liki kahteen euroon litralta, kun viimeksi lomilla ollessani selvisin 1,8 euron litrahinnalla. Kirjoitushetkellä Nurmeksessa onkin neljänneksi korkein bensan hinta koko Suomessa. Unohdin myös, että on muitakin ruokia kuin riisi ja kana, joista saa armeijassa kyllikseen.
Elämässä tulee välillä vastaan pettymyksiä. Itse näen, että pettymysten hetkillä otetaan miehestä tai naisesta mittaa. Pettymyksen tunteen hallinta, siitä palautuminen sekä virheistä oppiminen ovat osa itsensä kehittämistä.
Olen elämäni aikana oppinut ehkä liiankin hyvään. Perheeni tai lähipiirini suhteen ei ole ollut pettymyksiä, harrastuksissa on ollut kivaa, eikä minua ole koulussakaan syrjitty. Pahimmat pettymykset olen siis kokenut keskellä viikkoa karkkihyllyllä, kun en ole saanutkaan äidiltä lupaa ostaa karkkia. Vanhemmalla iällä pahimpia pettymyksiä olivat hävityt NHL-pelit tai kun suosikkijoukkueeni ottikin nokkiinsa ja hävisi sarjaa johtavaa joukkuetta vastaan.
Uuden tarinan alku. Näin kuvailisin tätä hetkeä, kun kirjoitan armeijan punkassa ihka ensimmäistä blogitekstiäni Ylä-Karjalan nettisivuille.
Olisi kenties kohteliasta esitellä itseni. Siviilissä minut tunnetaan nimellä Arttu, kun armeijassa kannan ylpeänä sukunimeä Toivanen. Tarinani sai alkunsa vuonna 2002 syntyessäni tuiki tavalliseen sekä turvalliseen suomalaiseen perheeseen. Alkuelämäni asuin Juuassa, kunnes muutin päiväkoti-ikäisenä Nurmekseen. Aloin kiinnostua joukkueurheilusta kouluikäisenä kavereideni kautta, ja pelasinkin jalkapalloa sekä jääkiekkoa teini-ikään asti. Lopetin urani huipulla, kun joukkueemme voitti piirinmestaruuden. Kausi meni itseltäni täysin sivu suun selkäkipujen takia, jotka sain melko viattomassa pallontavoittelutilanteessa kauden alussa.
