Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Ja mummilta perinteiset sukat

sukkakasa

Käärin joulupaketteihin muutamat neulomani villasukat, ja mieleen nousi joulumuisto lasteni lapsuudesta.

Nuorempi poika, lieneekö ollut vielä koulussakaan, availi tohkeissaan lahjojaan. ”Ja mummilta perinteiset sukat”, hän kommentoi äitini lähettämää pakettia. Lapseni saivat mumminsa neulomia sukkia ja lapasia varhaisimmista vuosistaan äitini viimeiseen jouluun asti.

Ne olivat hyvin tehtyjä. Viimeisiä, teini-ikäisiltä pojilta pieniksi jääneitä, parsin itselleni vielä toistakymmentä vuotta äidin kuoleman jälkeen.

Kun sain omia lastenlapsia, päätin verestää neulomisen taitojani. Sukan kantapää vaati useamman yrityksen, ohjeet kun eivät siinä alkuvaiheessa vielä olleet nopsasti internetistä kaivettavissa. Pari purettua kantapäätä, ja sieltä se oikea tekemisen tapa muistin lokeroista nousi.  Olinhan nuorena sentään neulonut jopa romaaneja lukiessani.

Neulominen koukuttaa jännästi myös kaltaiseni ei niin osaavan käsityöihmisen. Istun tosi harvoin television ääressä ilman neuletta, ja niinpä tapoihini on jo monen joulun alla kuulunut ottaa vuoden mittaan syntyneestä sukkapinosta valokuva ja laittaa Facebook-seinälleni postaus tyylin ”mallin monimutkaisuudella en voi elvistellä mutta on näitä ainakin paljon”.

Äiti kokeili erilaisia tekniikoita ja suunnitteli usein neuleidensa raidat ja mahdolliset muut kuviot itse. Samoin tekee taitava miniäni. Minä käytän monivärisiä lankoja, joilla syntyvät raidat ja kuviot lankojen suunnittelija on miettinyt valmiiksi. Minun tarvitsee vain neuloa.

Juuri nyt neulominen tuo hyvää mieltä myös siksi, että korona tuntuu tappaneen melkein kaiken muun luovuuden. Tämä ainakin sujuu ja sukkapino kasvaa!

Tavallaan tunnen myös jatkavani perinnettä.

Kaikki lapsuuteni ja nuoruuteni lähipiirin naiset harrastivat käsitöitä. Meillä on kookas ryijy, jonka tätini oli tehnyt mummolle lähes kymmenen vuotta ennen syntymääni. Setäni vaimo oli kangaspuilla kutonut päällisen sohvatyynyyn, jonka antoi meille lahjaksi viitisenkymmentä vuotta sitten ja joka edelleen on kuin uusi. Pari äidin kutomaa värikästä raanua elää uutta elämää sohvatyynyinä, poppanaliinoja ja parhaimmat räsymatot ovat käytössä vielä kymmenien vuosien ja monien pesujen jälkeen.

Ajatuksissani käsitöihin liittyy rauhallinen tunnelma, hyvä mieli ja myös vahva yhteisöllisyys – ompeluseurat ja verkon käsityöryhmät. Lapsuudenkodissa joulun alla parasta olivat radion joululahjavalvojaiset, jolloin yhdessä tehtiin joululahjoja tai leivottiin pipareita. Maanantai-iltojen kuunnelmat neuleen tai ompeluksen kanssa ovat varmaan syynä siihen, että edelleenkin koen olevani enemmän radio- kuin tv-ihminen. Jos noiden kahden välillä olisi pakko valita, pitäisin radion.

Oppikoulun alaluokkien käsityötunneille oli kiva mennä – uskon, että niidenkin, jotka eivät muuten olleet käsitöistä erityisen innostuneita eivätkä koulun ulkopuolella niitä harrastaneet. Kun ohjelmassa oli töitä, joita opeteltaessa voitiin olla hiljaa, joku tytöistä luki kirjaa. Lukuvuoroa vaihdettiin ja, jos kirja jäi tunnin päättyessä kesken, sen lukemista jatkettiin seuraavalla viikolla.

Ei sitä silloin ajatellut, mutta olihan se opettajalta ihan uskomattoman fiksusti toimittu. Siinä kasvettiin arvostamaan sekä käsityötä että kirjoja.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
24.01.2021