Karjalaisen Hän kävi täällä –palstalla muisteltiin viime viikon lopulla saippuasarja Kauniiden ja rohkeiden henkilön Carolinen (Joanna Johnson) vierailua Joensuussa vuonna 1994 (Karjalainen 15.5.). Jutun kirjoittajalla liittyi tapahtumaan henkilökohtainenkin muisto – kuudesluokkalaisen koulutytön pettymys.
Juttu toi mieleen oman muistoni jostain noilta vuosilta, juttukeikan, jolla päälleni ohikiitävän hetken satoi tähtipölyä.
Monta kertaa joka kesä meillä on menty rappusille paukuttamaan käsiä yhteen, jotta harakat häipyisivät kottaraisten ja pikkulintujen pöntöiltä niiden asukkaita häiritsemästä. Sehän tiedetään, että harakka muun ravinnonhankinnan ohella myös ryöstää toisten lintujen munia ja poikasia. Että niiden puuhat ovat pistelleet vihaksi.
Ristiriitaista kyllä, nyt olen sydänjuuriani myöten pahoillani yhden harakkaparin puolesta.
Tulipa pettynyt olo uutispäällikkö Anna Suoniemen Näkökulma-kirjoituksen lukemisen jälkeen (Karjalainen keskiviikkona 2.3.).
Lehti oli yrittänyt kyselyllä kartoittaa uusien pohjoiskarjalaisten aluevaltuutettujen suhtautumista muutamiin tärkeisiin, aluevaltuustojen päätösvallassa oleviin asioihin. Siitä oli määrä tehdä juttua näin aluevaltuustojen toimikauden alkajaisiksi. Vaan kuinkas kävikään? Yli puolet valtuutetuista ei ollut vastannut kysymyksiin. Siitä on paha repiä.
Vanhaksi ehdin, ennen kuin tulin käyneeksi Tornionlaaksossa ajan kanssa. Kun tilaisuus tuli, pääsin tutustumaan ihan toisenlaiseen todellisuuteen. Koronarajoitukset ovat kurittaneet alueen asukkaita huomattavasti raskaammin kuin meitä täällä itärajan tuntumassa.
Olisi hienoa, jos kuntavaaleissa ennakkoon äänestäneiden nurmeslaisten määrä ennustaisi myös lopullista äänestysvilkkautta, Nurmes kun on takavuosina loistanut lähinnä omituisen alhaisella äänestysprosentillaan. Nyt 37,1 prosenttia käytti ääntään ennakkoon. Se on Pohjois-Karjalan kuntien toiseksi paras luku. Paremmaksi pani vain Rääkkylä peräti 45,4 prosentillaan.
Katselin valokuvia lastenlasten koulujen kevätjuhlista. Rehtori ja luokanvalvoja kättelevät uudet ylioppilaat, luokanvalvoja kiertää peruskoulunsa päättävien rivit ja kättelee jokaisen. Halauksia, poskisuukkoja. Ne kuvat ovat takavuosilta. Viime vuonnakin oli juhlat, mutta koululle sai tulla vain toinen vanhemmista, eikä siellä kuulemma kätelty.
Kirjailija Juha Itkonen puhui äskettäisessä lehtihaastattelussa (Helsingin Sanomat 12.2.) lapsiperheen arjesta sävyssä, joka suuresti ilahdutti kuuden nuoren isoäitiä. Itkosen viesti oli, että lapsiperhearjesta tarvitaan lisää myönteistä puhetta.
Käärin joulupaketteihin muutamat neulomani villasukat, ja mieleen nousi joulumuisto lasteni lapsuudesta.
Johtuneeko iän lisäksi koronakriisistä, mutta koskaan en ole tuntenut kesän päättymisestä sellaista haikeutta kuin tänä syksynä.
Voisin luetella monia pakollisen kotoilun hyviä puolia, mutta olihan ihanaa, kun koronakriisi alkoi hellittää ja mahdollisuus turvalliseen liikkumiseen ja tapaamisiin parantua.
