Journalistimummi

Olin jollain ammattiini liittyvällä kurssilla kevättalvella 1976. Ruotsin hovi oli ilmoittanut, että saman vuoden kesällä vietetään kuningas Kaarle XVI Kustaan ja Silvia Sommerlathin häitä. En enää muista, mihin kurssilla käsiteltyyn asiaan se liittyi, mutta luennoitsija joka tapauksessa kertoi, että Suomessakin on vaadittu häiden näyttämistä suorana televisiossa. Meitä kuulijoita nauratti.

Mutta niin vain Ruotsin hallitsevan kuninkaan häät nähtiin Suomessakin suorana lähetyksenä. Lieneekö sen jälkeen Euroopassa vietetty yksiäkään prinsessa- tai prinssihäitä ilman meilläkin esitettyjä televisiointeja.

Passin kanssa typerehtimen ei välttämättä estä matkaa, ja kommellukset voi jälkeenpäin kuitata huumorilla. Parasta on kuitenkin olla huolellinen.

Koen saaneeni toisena pääsiäispäivänä kunnollisen onnenpotkun, kun keittiöni ikkunan alle ilmestyi kärppä. Huomasimme ensin jotain vilahtelevan vadelmikon takana. Kun otus nousi vadelmien tukirimojen varaan katselemaan ympärilleen, tunnistimme sen kärpäksi.

Vanhustenhuollon tulevaisuudesta pitäisi käydä täyttä päätä julkista keskustelua, mutta näyttää, että koko juttuun kajoamista kartellaan huolellisesti. Päätä ei auttaisi pitää kovin kauan pensaassa, sillä kymmenen, viidentoista vuoden kuluessa palveluja tarvitsevien iäkkäiden joukko kasvaa rajusti. Otin kolme vuotta sitten Helsingin Sanomista talteen toimittaja Teija Sutisen kolumnin, jossa hän vaati suuria ikäluokkia tekemään "vielä viimeisen palveluksen Suomelle". Tämän joukon, johon itsekin kuulun, pitäisi suuren äänestäjäryhmän painoarvolla puristaa poliittisista päättäjistä tieto siitä, millainen on tulevaisuuden vanhustenhuollon minimitaso. Siis se taso, jonka julkinen valta turvaa sitten, kun hoivaa tarvitsevien vanhusten määrä tuntuvasti kasvaa.

Hesarin verkkosivuilla lukijat kommentoivat Sutisen kirjoitusta tuoreeltaan myötäsukaisesti. Poliittiset päättäjät eivät tähän tulevaisuuskeskusteluun ottautuneet. Puolueiden verkkosivuilta löytyy yleishyminää vailla konkretiaa, jos sitäkään.

Olemme viime aikoina nähneet kammottavia kuvia valtameriin kertyneistä muovilautoista. Olemme lukeneet uutisen kuolleena löydetystä valaasta, jonka vatsasta löytyi kymmeniä muovipusseja, ja kuulleet väitettävän, että maailman merissä on tällä menolla vuonna 2050 enemmän muovia kuin kaloja. Jokainen mediaa vähänkin seuraava tietää, miten järkyttävä ympäristöongelma muovista on tullut.

Meriin päätyvä muovi jauhautuu ajan mittaan mikromuoviksi, jota on tutkimuksissa löytynyt myös Suomen rannikoilta. Kalat syövät mikromuovia, jota sitä myöten joutuu myös ihmisten ruokaan. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea elimistöön joutuva mikromuovi ja muovin valmistuksessa käytetyt yhdisteet lopulta aiheuttavat.

Katsokaapa varsinkin puita tuossa Rami Immosen ottamassa kuvassa. Kajaanilaiset ystävämme kävivät muutamia päiviä sitten tarkistamassa tilanteen mökillään Hyrynsalmella. Se on lumista seutua normaalitalvinakin. Tästä he olivat tyrmistyneitä. Rakennukset kyllä kestävät, mutta pihapiirissä ja ympäristön metsässä lumi on tehnyt todella pahaa jälkeä. Vasta keväämmällä selviää, miten pahaa.

On hätkähdyttävää, miten tutkitun tiedon ja terveen järjen vastaiset muoti-ilmiöt saavat ihmisiä hurahtamaan.

Marmatin viime keväänä tällä foorumilla junalipun vaihtamisen hankaluutta nykyisin, kun edes keskikokoisten kaupunkien asemilla ei ole palveluita. Se seikkailu oli pientä verrattua siihen, mitä viime sunnuntain vastaisena yönä todistin matkalla illan viimeisellä lähijunalla Tikkurilasta Hämeenlinnaan.

Lukutaitoisten joukossa on tuskin ketään, joka ei tietäisi, mitä on konmarittaminen. Se on pari vuotta ollut niin ihasteltu trendi, että minä konmarittamiseen kykenemätön olen suursiivousten yhteydessä joutunut itsellenikin puolustelemaan vanhojen tavaroiden säilyttämistä.

Teini-ikäinen pojantytär iloitsi heinäkuussa siitä, että koulu alkaa taas kuukauden päästä. Syksyllä edessä on kaikkea kivaa. Tapaa kavereita, harrastukset alkavat ja elämässä on säännöllisyyttä ja ryhtiä.