Parikymmentä vuotta sitten ensimmäinen lapsenlapseni sai Pieni maailmanmatkaaja –nimisen tietokonepelin, josta hän nopeasti oppi maitten ja kaupunkien nimiä ja sijainnit kartalla. Aina, kun eteen sattui kartta, hän osoitteli mieleen jääneitä paikkoja. Luettelo meni tyyliin: Suomi, Kajaani, Ruotsi, Saksa, Kazakstan. Alkupään luettelo vaihteli, mutta lorun lopuksi tuli aina Kazakstan, ja sormi meni ihan oikeaan paikkaan.
Jos enteisiin uskoisi, tuota voisi nyt sellaisena pitää.
En muista, että olisin ollut koskaan niin vihainen. En vain tiennyt, kenelle. En edes tiennyt, onko häntä olemassa ja oliko vihaisuuteen oikeasti syytä. Vuorokautta myöhemmin selvisi, ettei ollut. Kiukku vaihtui myötätuntoon.
On ihan oikein, että yhteiskunta ottaa digitalisaatiosta kaiken hyödyn irti. Se ei kuitenkaan saa johtaa digitaidottomien syrjäyttämiseen. Tästä tuntuvat kaikki olevan samaa mieltä. Miksi sen estäminen sitten on niin vaikeaa?
Jos kuvassa oleva otsikko ei muistu mieleen, kuopaiskaapa lehtipinoa tai poiketkaa kirjastoon lukemaan viime viikon perjantain (6.7.) Karjalaisen kulttuurisivut.
– Käykää hyvät ihmiset konserteissa, kehottaa musiikkikriitikko, kulttuuritoimittaja Kimmo Nevalainen Näkökulma-kirjoituksessaan. Hyvästä syystä kehottaakin.
Kännykkäkameralla sirkuksen katsomosta napattu kuva ei ole teknisesti kummoinen, mutta toivottavasti siitä edes vähän välittyy maneesilla ison renkaan kanssa pyörivän nuoren miehen taituruus. Hän on suomalainen sirkustaiteilija Armas Lintusaari.
Näin Sirkus Finlandian tämän kesän ohjelman keskiviikkona Lieksassa, jossa katsomo oli lähes täysi. Tiistaina sirkus oli ollut Nurmeksessa, ja kavereiden Facebook-päivityksistä päätellen tunnelma oli korkealla täälläkin.
Olin jollain ammattiini liittyvällä kurssilla kevättalvella 1976. Ruotsin hovi oli ilmoittanut, että saman vuoden kesällä vietetään kuningas Kaarle XVI Kustaan ja Silvia Sommerlathin häitä. En enää muista, mihin kurssilla käsiteltyyn asiaan se liittyi, mutta luennoitsija joka tapauksessa kertoi, että Suomessakin on vaadittu häiden näyttämistä suorana televisiossa. Meitä kuulijoita nauratti.
Mutta niin vain Ruotsin hallitsevan kuninkaan häät nähtiin Suomessakin suorana lähetyksenä. Lieneekö sen jälkeen Euroopassa vietetty yksiäkään prinsessa- tai prinssihäitä ilman meilläkin esitettyjä televisiointeja.
Passin kanssa typerehtimen ei välttämättä estä matkaa, ja kommellukset voi jälkeenpäin kuitata huumorilla. Parasta on kuitenkin olla huolellinen.
Koen saaneeni toisena pääsiäispäivänä kunnollisen onnenpotkun, kun keittiöni ikkunan alle ilmestyi kärppä. Huomasimme ensin jotain vilahtelevan vadelmikon takana. Kun otus nousi vadelmien tukirimojen varaan katselemaan ympärilleen, tunnistimme sen kärpäksi.
Vanhustenhuollon tulevaisuudesta pitäisi käydä täyttä päätä julkista keskustelua, mutta näyttää, että koko juttuun kajoamista kartellaan huolellisesti. Päätä ei auttaisi pitää kovin kauan pensaassa, sillä kymmenen, viidentoista vuoden kuluessa palveluja tarvitsevien iäkkäiden joukko kasvaa rajusti.
Otin kolme vuotta sitten Helsingin Sanomista talteen toimittaja Teija Sutisen kolumnin, jossa hän vaati suuria ikäluokkia tekemään "vielä viimeisen palveluksen Suomelle". Tämän joukon, johon itsekin kuulun, pitäisi suuren äänestäjäryhmän painoarvolla puristaa poliittisista päättäjistä tieto siitä, millainen on tulevaisuuden vanhustenhuollon minimitaso. Siis se taso, jonka julkinen valta turvaa sitten, kun hoivaa tarvitsevien vanhusten määrä tuntuvasti kasvaa.
Hesarin verkkosivuilla lukijat kommentoivat Sutisen kirjoitusta tuoreeltaan myötäsukaisesti. Poliittiset päättäjät eivät tähän tulevaisuuskeskusteluun ottautuneet. Puolueiden verkkosivuilta löytyy yleishyminää vailla konkretiaa, jos sitäkään.
Olemme viime aikoina nähneet kammottavia kuvia valtameriin kertyneistä muovilautoista. Olemme lukeneet uutisen kuolleena löydetystä valaasta, jonka vatsasta löytyi kymmeniä muovipusseja, ja kuulleet väitettävän, että maailman merissä on tällä menolla vuonna 2050 enemmän muovia kuin kaloja. Jokainen mediaa vähänkin seuraava tietää, miten järkyttävä ympäristöongelma muovista on tullut.
Meriin päätyvä muovi jauhautuu ajan mittaan mikromuoviksi, jota on tutkimuksissa löytynyt myös Suomen rannikoilta. Kalat syövät mikromuovia, jota sitä myöten joutuu myös ihmisten ruokaan. Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea elimistöön joutuva mikromuovi ja muovin valmistuksessa käytetyt yhdisteet lopulta aiheuttavat.
