Jutelmia

Katsoin perjantai-iltana äitini kanssa Pressiklubia, jossa vieraili vakavan häirinnän kohteeksi joutunut toimittaja Rebekka Härkönen. Hän on Turun puukotuksen uhria auttaneesta maahanmuuttajasta kirjoittamansa artikkelin jälkeen joutunut riepoteltavaksi niin nettitrollien kuin todellisten uhkailijoiden toimesta. Vainoamisen vuoksi Härkönen on joutunut vaihtamaan asuinpaikkakuntaansakin.

Minusta saattaa tulla isona journalisti. Urasuunnitelmistani tietoinen äitini kysyi ohjelman aikana hieman huolestuneena, tiedänkö, mihin olen ryhtymässä. Vaikuttajat saavat hurjasti lokaa niskaansa. Nykyään paljon enemmän kuin vuosia sitten, ja epäilen, että tulevaisuudessa ilmiö tulee vain kasvamaan.

Kuivat asfaltit ja lämpö. Sandaalit, liehuhelmat, aurinkolasit. Jäätelökioskit, rantapäivät. Liplattava järvi, jossa huljutella hiekkaisia sääriä

Kesä, ainakin minulla on kova ikävä sinua. Tunnut niin kaukaiselta. Olen kyllästynyt pakkaseen, lumeen ja useisiin vaatekerroksiin. Ei kevään kuuluisi olla tällainen. Ei se ole ennenkään ollut… Eihän?

Maailma on paha. Planeetallamme tapahtuu paljon enemmän hurjasti hirveämpiä asioita kuin osaamme kuvitellakaan. Sen tiedostaminen on raskasta. Kannattaako kaikkea pahuutta edes pyrkiä tiedostamaan?

Pahuuden määritteleminen on hankalaa. Toiselle se voi tarkoittaa esimerkiksi muiden vahingoittamista, jonkun mielestä pahuutta ei ole. Hankala konstruktio. Oli pahuutta tai ei, jokaisen maailmasta löytyy kivuliaita asioita, joita kutsun tässä tekstissä yksinkertaistetusti pahuudeksi.

Minulle iski ulkonäkökriisi koulun valokuvauskurssin jälkeen. Olimme harjoitelleet muotokuvien ottamista. Kameran edessä olin tuntenut oloni epävarmaksi enkä ollut kyennyt rentoutumaan. Ystävien kehuista huolimatta en alkuunkaan pitänyt lopullisista kuvista.

Eräässä Yökylässä Maria Veitola -ohjelman jaksossa kurkistettiin Toni Wirtasen ja Jannika B:n elämään. Molemmat avautuivat jakson aikana henkisistä vaikeuksistaan. Wirtanen sanoi kärsineensä ainakin masennuksesta ja paniikkikohtauksista. Jannika B kertoi lapsen syntymän jälkeisestä ahdistuksesta, kuolemanpelosta ja neuroottisuudesta. Artistit toivat ilmi, että heidän mukaansa mielenterveysongelmat ovat alalla "perussettiä".

Ilmiö ei ole tuttu ainoastaan muusikoiden keskuudessa, vaikka julkisuuden henkilöihin kohdistuukin erityisen paljon paineita. Väittäisin, että meistä jokaisen pääkoppa joutuu ainakin jossain vaiheessa elämää koetukselle. Koemme menetyksiä, saamme traumoja, uuvumme ja toisinaan oireilemme syistä, joita emme välttämättä koskaan saa selville. Mielenterveysongelmia voi olla mahdotonta ennaltaehkäistä.

En pidä Cheekistä yhtään.

Tuossa lauseessa ei ole mitään väärää, eikä minun tarvitse pahoitella mielipidettäni. Cheek on hahmo. Cheekin nimissä julkaistaan mielestäni huonoa musiikkia ja tuodaan esille maailmankatsomukseni vastaisia arvoja.

Tapa nähdä. Tapa näyttää. Tapa tuntea, tapa kertoa sekä vaikuttaa. Taide.

Taide on monille elämäntapa. Syy herätä aamuisin. Korvaamaton keino ilmaista itseään. Toimii toisinaan myös terapiana.

Uuden vuoden naamiaisissa esitin hippiä. Fiilistelin koko illan värikkäitä liehuhelmojani. Kerrankin oli hyvä syy pukeutua hyvän mielen kesäasuun talvella. Joulun välipäivät makoilin pitkälti sohvanpohjalla, ilman huonoa omatuntoa.

Joulu. Minulle sana tuo ensimmäisenä mieleen materialismin, perfektionismin, siitä aiheutuvan stressin ja ärsyttävät tonttulaulut. Vasta sen jälkeen muistan kaiken kivan: läheiset, rennot välipäivät sekä suklaan paljouden.

Naputellessani tätä tekstiä on Suomen 100-vuotissyntymäpäivä. Joku saattaisi ehkä kirjoittaa isänmaasta, mutta minulla on mielessäni vielä tärkeämpi aihe: ystävyys.