Joulu on lukutoukalle vuoden parasta aikaa. Minullekin pukki kantoi aattona vinon pinon kirjoja, ja nyt esittelen niistä yhden, jonka jo ehdin ahmaista, Juuli Niemen Et kävele yksin. Tämä kirja on myös vuoden 2016 Junior Finlandia -palkinnon voittaja ja pystinsä ansainnut.
Minä olen viettänyt koko lapsuuteni luonnon helmassa. Monet ihanimmista muistoistani sijoittuvat mummolan metsiin tai Pielisen rannoille. Myös eläinkunta on tullut minulle tutuksi aina rusakoista pässeihin ja spanieleista punatulkkuihin sekä puutiaisiin. Tähtitaivasta ihaillessani rauhoitun ja maaseudulla huoleni kaikkoavat.
Avaat ruokatauolla kännykkäsi. Sähköpostisi on jälleen täyttynyt uhkauksista ja haukuista. Selaat Instagramiasi. Sinun nimissäsi on luotu valekäyttäjä, jonka tilille on päivitelty törkeyksiä. Facebookin Messengeriin tulvii ahdistavia ehdotuksia sekä yksityiselämääsi käsitteleviä kysymyksiä. Illalla kuulet äidiltäsi, että anonyymi on ladannut keskustelupalstalle kuvia perheestäsi.
Sukupuoli ei ole asia, jonka voi määrittää pelkästään biologisten ominaisuuksien perusteella. Sukupuolia ei myöskään ole vain kahta sorttia. Vielä muutama vuosi sitten minä en tiennyt sitä. En vain koskaan ollut ajatellut asiaa. Mutta nyt tiedän, niin kuin kaikkien maailman ihmisten pitäisi.
Koti on paikka, jossa voi olla täysin oma itsensä. Paikka, jonka jokaisen kolkan tuntisi vaikka silmät sidottuina. Paikka, jossa odottaa rauha, ehkä jopa oma perhe.
No, totuus ei välttämättä ole ihan noin mustavalkoinen.
