Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Kaupungin sykkeeseen

iivarin-blogi

Metsä alkoi tuntua liian hapekkaalta ja avaralta koronaeristyksen jälkeen, joten päätin suunnata oikein kaupungin vilskeeseen. Eikä sitä tietysti muualle tehnyt venosen mieli, kuin isolle kirkolle, Stadin meininkiä tsiigaamaan, niin kuin paikalliset sanoo, eli tonnin stiflat jalkaan, dörtsi boseen ja kartsalle hengaamaan. Hiljaistahan siellä päivällä oli, mutta kyllä yöllä sitten sattui ja tapahtui ihan senkin edestä.

Ilta alkoi hämärtää yön vaihtumisen merkiksi. Käppäilin katua kaikessa rauhassa, kun vastaani käveli ihan selvästi kilpikonna. Ei siinä mitään, mutta sillä oli tuuhea parta, kuin joulupukilla, ja vastaantulija alkoi juttelemaan niitä näitä. Kertoi nimensä olevan Wilhemiina, ikää oli kuulemma jo ainakin 80 vuotta. Kyseli tietä johonkin diskoteekkiin, mutta enhän minä osannut häntä neuvoa. Siitäkös kilpikonna suuttui niin, että sähisi vain ja sujahti kilpensä sisään. Yritin tuota koputella, että mikäs nyt oikein tuli, mutta aina kun sorkka kilpeen kolahti, niin hirmuinen sihinä ja sähinä kävi ja konna hypähti paikaltaan kymmenen senttiä suoraan ilmaan.

Jatkoin siitä matkaa muina hirvinä, mutta en kovin kauas päässyt, kun erikoisen näköinen taksiauto ajoi vierelle. Autosta vihainen sinihaalarinen mies huusi minua pysähtymään. Hirmu vihainen koirakin siellä oli auton takakontissa. En osannut yhtään ajatella, mutta jalat ne pistivät minut sitten liikkeelle. Takaa-ajo vain kiihtyi kuin Rytkösen tappelu. Laukkasin sen minkä kintuista lähti ja kyllä sellainen kopse kävi, että ihan kuin olisi seitsemäs ratsuväkirykmentti hyökkäykseen käynyt. Mukulakivillä oli liukasta painattaa menemään, mutta eipä sitä ajattele, kun henkensä edestä karkuun kipittää.

Vaan sittenpä se hullummaksi meni. Käännyin jostain kadun kulmasta ja humpsahdin suitsait sukkelaan tietyömaakuoppaan. Takaa-ajaja kaahasi hirmu kyytiä ohitse, se kun ei huomannut meikämannen rumpsausta sinne pannahisen monttuun. Montun pohjalla sitten huomasin, että kyykäärme siellä viilenteli päivän paahteen jälkeen. Tämäpä kertoi olevansa Kalle Kyykäärme Kankaanpäästä, mutta enpä aluksi tuota uskonut. Virkoin, että Kallehan asuu Tukholmassa ja on niitä Pekka Töpöhännän kavereita, mutta tottapa tuo kuitenkin töräjäsi. Näytti oikein Kela-korttiaan. Oli kyllästynyt Ruotsin koronapuljailuun ja tuli Suomeen, että voisi rauhallisin mielin jatkaa kulkuaan elon tiellä. Pelkäsi kai poloinen, että ottavat vielä kärmeksen kiinni ja alkavat lypsää myrkkyä koronarokotetta varten. Päätin jäädä yöksi kuoppaan. Seuraamme liittyi vielä mäyrä Reitari. Hauska iäkäs kaveri, vähän taiteilijamainen sielu etten sanoisi. Siinäpä se ilta sujui mukavasti Kallen ja Reitarin kanssa ennen unten maille painumista.


Aamulla, kun unihiekat olivat silmistä karisseet ja olin jättänyt yökuopan taakseni, näin kioskien lehtiständeissä otsikot: "Hirvi aiheutti kaaoksen – some sekosi!" ja "Raivohirvi teutaroi – kansa raivostui!". Osasin laskea yön takaa-ajon ja lehtiotsikoiden liittyvän toisiinsa, joten pistin kiireen vilkkaa sorkkaa toisen eteen ja pääsin kuin pääsinkin Kehä kolmosen ulkopuolelle.

Epähuomiossa lähdin kuitenkin kohti Turkua ja siitä vielä pohjoiseen Raumalle. Huomasin tämän vasta siinä vaiheessa, kun en yhtään ymmärtänyt, kun joku raitapaitainen miekkonen tuli sanomaan, että "Mole Mägelä Sebbo, sno mnuu mnuuks, mnä snoo snuu snuuks". Hämmentyneenä jäin änkyttämään jotain vastauksen tapaista, kun tämä Mägelä Sebbo suutahti, että "Turpa kii, tai tule penaltti!". Sitten tajusin, että Raumallahan sitä ollaan. Ihan kaunis kaupunki tuokin on, mutta kovasti tuli siitä miljööstä Puu-Nurmesta ikävä.
Siinä olikin aikamoinen tallailu pitkin suomalaista metsä-, järvi-, maalais- ja kaupunkimaisemaa ennen kuin sorkkani astuivat tutuille ja turvallisille kotitanhuville.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
27.11.2020