Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Kaupunkilaislapset kasvavat mahdollisuuspaljoudessa

Psykologian tunnilla pidettiin gallupia siitä, kasvaako maaseudulla kaupunkilaisympäristöön verrattuna tasapainoisempia ja rauhallisempia lapsia. Minun, kaksi kuukautta Joensuussa asuneen (ex-)landelaisen vastaus on ei.

Nurmes oli ihana paikka varttua. Ympäristö oli turvallinen: saimme siskoni kanssa pienestä pitäen liikkua kaupungilla ilman aikuisten valvontaa. Harrastusporukoissa sekä koulussa kannatteli tuttu ja vakaa tukiverkosto. Koskaan ei tarvinnut pelätä betoniviidakkoon eksymistä.

Pienellä paikkakunnalla populaatiota on vähemmän ja valinnanvaraa seuran suhteen rajoitetusti. Sen ansiosta pääsin tutustumaan moniin mahtaviin tyyppeihin, joiden luo en ehkä muussa tilanteessa olisi ajautunut. Kaikessa on kuitenkin nurjapuolensa.

Erilaisten persoonien ja ajatusmaailmojen kanssa toiminen on tärkeää, mutta se ei riitä loputtomiin. Samanhenkinen seura ja ymmärretyksi tulemisen tunne ovat erittäin tärkeitä elementtejä oman identiteetin rakentumisen kannalta. Pienillä paikkakunnilla monet saattavat jäädä viettämään tasaista ja ”ihan välttävän kivaa” arkea sopeutuen vallitseviin toimintamalleihin ja normeihin. Kaupunkilaislasten taas ei ole pakko lähteä oman näköisen elämän perässä varhain kauas kotoa, kun ympäristö tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia.

Älkää käsittäkö väärin, en väitä, että jokainen pikkupaikkakunnalle asettunut viettää ”ihan välttävää” elämää. Tarkoitan sen olevan riski, ellei ikinä uskalla tai ehkä pysty kurkistamaan arkeen toisaalla. Sama pätee molemmin päin: myös suurkaupunkien kasvattien on hyvä ainakin vierailla syrjäisemmillä seuduilla. Ympäristön vaihdos tekee usein hyvää, eikä se ole koskaan myöhäistä. Kaikkien ei tarvitse lentää pesästä kuusitoistavuotiaina. Paikkakuntaa voi vaihtaa vasta seitsemänkymppisenä, tai vaikka matkustaa kesken opintojen muutamaksi kuukaudeksi vieraalle maaperälle. Kunhan joskus saisi tietää, millaista muualla on.

”Ei ymmärrä, mitä omistaa, ennen kuin menettää sen”, kuuluu sanonta. Yhtä hyvin se toimisi toisin päin: ”Ei osaa kaivata muutosta, ellei tiedä paremmasta.” Olen kokenut puolituntemattomien keskuudessa vallitsevasta ryhmähengestä ja hyväksynnästä syntyvän autenttisen onnen muutamia kertoja elämäni aikana, esimerkiksi kesäleireillä. Valitettavasti en kuitenkaan kertaakaan arjessani synnyinpaikkakunnallani.

Välähdykset ympäristöistä, joissa kokee tulevansa täysin ymmärretyksi, motivoivat tavoittelemaan omanlaista elämää. Minä olen itse askeleen lähempänä sitä lähdettyäni lukioon Joensuuhun. Kohdallani muutos siis kannatti. Pikkukaupungista keräsin mainiot eväät elämään, mutta vasta suuremmissa ympyröissä pääsen toteuttamaan itseäni.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
13.08.2020