Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Kirjoittamisesta

Kirjoittamisesta

Olen kai päässyt blogissani nyt siihen pisteeseen, että ulkoisten aiheiden sijaan alan siirtyä metatasolle. Toisin sanoen tällä kertaa blogini aihe on blogi ja kirjoittamiseni teema kirjoittaminen.

Kun minua kysyttiin kirjoittamaan blogia, sanoin, että tarvitsen miettimisaikaa. En tiedä, miksi ihmeessä. Blogi tuntui välittömästi luonnolliselta jatkumolta tähänastisen elämäni mittaisessa kirjoitusharrastuksessa.

Kiinnostuin jo pienenä tarinoista. Äiti luki minulle iltaisin Roald Dahlia, Grimmin veljeksiä ja Timo Parvelaa. Usein saatoin kuunnella tarinaa niin herkeämättä, että yövaatteet jäivät vaihtamatta. Äiti muistutti vähäisestä velvollisuudestani viekkaasti. Hän alkoi lisäillä tarinoihin ylimääräisiä yöpaita-sanoja.

Iso kiltti yöpaita. Ella ja kadonnut yöpaita. Keisarin uudet yöpaidat.

Kun kasvoin isommaksi, opin lukemaan itse. Tarinat kasvoivat arkeni jatkoksi. Ne rikastuttivat maailmaani kauniilla kuvailuillaan ja nerokkailla dialogeillaan. Epäilemättä käytin niitä joskus myös pako-ovena todellisuudesta. Oli paljon mukavampaa olla ulkopuolinen tarkkailija jonkun muun tarinassa kuin päähenkilö oman elämänsä pienissä ja suurissa pyörremyrskyissä.

Oli oikeastaan aika luontevaa siirtyä seuraavaksi kirjoittamaan tarinoita itse. Alakoulun tarinankirjoitustehtävät olivat minulle aina mieleisiä, mutta suurin sysäys harrastuksen pariin tapahtui yläasteella. Silloin liityin luovan kirjoittamisen kerhoon.

Minulle kirjoittaminen ei ole koskaan ollut tylsää kieliopin tankkaamista tai jonkun muun antamia ankeita raameja – päinvastoin. Se on ollut vapautta sanoa ihan mitä ikinä haluaa. Sellaistakin, mitä ei tavoita ääneen lausutuilla sanoilla tai mielen perukoilla sykkivillä ajatuksilla.

Arkielämässäni olen tottunut olemaan sovinnainen, joskus jopa hieman alistuva. Kirjoittamisesta on kehittynyt vuosien varrella tunteiden purkukanava. Teksteissä ei tarvitse säästellä mitään, eikä ketään. Ei tarvitse ajatella, että ei näin saisi sanoa.

Tietenkin esimerkiksi blogissani saatan miettiä tarkastikin, voiko näin sanoa. Silti blogin kirjoittaminen ei ole tuntunut ilmaisua tukahduttavalta. Päinvastoin on ollut palkitsevaa saada palautetta. Blogi on toiminut avauksena monille mielenkiintoisille keskusteluille, ja keskustelut ovat osaltaan innoittaneet kirjoittamaan uusia tekstejä.

Toivoisin, että kirjoittaminen harrastuksena saisi enemmän tunnustusta. Usein tuntuu, että tekstin tuottaminen on arvokasta vasta sitten, jos teksti julkaistaan jossakin. Aina sekään ei riitä, vaan tekstin pitäisi lisäksi olla suuren yleisön suosiossa. Muiden ihmisten pitäisi ymmärtää, mistä siinä on kyse.

Kannustan siis kaikkia kirjoittamaan niin huonosti kuin ikinä uskaltaa. Tarttumaan omiin ajatuksiin silläkin uhalla, ettei niistä koskaan koota Finlandia-voittajaa. Päästämään irti siitä tunteesta, että pitäisi muuttaa maailmaa.

Minusta huonotkin tarinat ansaitsevat tulla kuulluksi. Pitkäveteiset kuvailut, väärintaivutetut sanat ja opetuksettomat loput. Nekin ovat osa tätä epätäydellistä maailmaa.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
25.09.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/