Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Koska meillä on joulu

Koska meillä on joulu

Havahduin joulun lähestymiseen tänä vuonna vasta, kun kuulin lapsikuoron kysyvän suureen ääneen torilavalla, koska meillä on joulu. Vai selittelivätkö koltiaiset kolttosiaan sillä, että koska meillä on joulu? Samalla lailla selitti hirvivaari törmäillessään hyvässä kasvussa olevassa männikössä, että kolhiintuvathan puut, koska meillä on sarvet.

Kauhistuin. Joulu uhkasi karata sorkkien ulottumattomiin ja jättää tämän hirvipojan jouluherkkujen sijaan pelkkää suolakiveä nuolemaan. Koska meillä on joulu soi korvissa koskemiseen asti, kunnes Ylä-Karjalan mainiot tonttutytöt Tuire ja Lotta palauttivat marssijärjestyksen sarvipäähän. Tempaisivat mukaan kalenteriin, jossa jouluun edetään luukku luukulta ja päivä päivältä ensimmäisestä päivästä alkaen.

Ei tarvinnut sutia sorkat sojossa sinne tänne hornimalla palanen joulua sieltä, toinen täältä. Siinä voi muuten äkkipojalle käydä niin, että laskeutuu jouluun väärässä järjestyksessä. Raapii tulta ensimmäiseen adventtikynttilään silloin, kun valistuneempi väki istuu jo joulupöytään kinkun kimppuun ja pukkia odottelemaan. Nyt joulu joutui järjestyksessä ja joutuin.

Musiikki kuuluu jouluun. Sen mahti valkeni viimeistään kauneimmissa joululauluissa, joita tämä hirvipoika pääsi myös mölisemään. Kirkko on siitä hyvä paikka, että sinne mahtuu sekaan monenlaista ääntä, eikä kukaan laula väärin. 

Kauneimmat joululaulut laittoivat enkelikellot päässä soimaan. Päätin niiltä sorkkien sijoilta muuttaa kotiosoitteeksi Enkeliparventie, vaikka se kuinka veisi heinille härkien kaukalon. Eiköhän sieltä sijaa löytyne näin joulun alla hirvellekin.
Siitäpä sainkin idean sepittää oman joululaulun, kun illan hämärissä näin jotain, jota ei tarkoitettu sivullisten silmin nähtäväksi. Mutta ymmärtäähän sen, että tontunkin virsu voi lipsua ja nälkä yllättää, kun kulkee ilta toisensa jälkeen ihmisasumusten ikkunoista kurkkimassa.

Mutta kun savotassa ei ole tapana rollia, piilotin näkemäni hienovaraisesti ikiaikaisen tonttulaulun rivien väliin: "Pakkasyö on ja loimulohta, tonttu napaansa kiskoo, ruotoja suupielestään, piiloon hankeen viskoo, nälkä suolissa käy kurnimaan, tontun touhuja katsoessa, kattojen päällä on lunta, Iivari ei saa unta". 

Ilonpito tontun kustannuksella loppui lyhyeen tänä aamuna, kun kalenterin suurin luukku revähti auki kauhealla ryminällä. Kauhistus, joko se nyt. Tähänkö tämä kiva loppuu, seuraavan luukun taakse ei voinut livahtaa piiloon, sitä ei ollut.

Mutta tästähän se vasta alkaa. Se selkeni, kun luukusta kurkkiva valkoparta otti hirveä sarvista ja toivotti hyvää joulua. Sitä samaa myös teille, itse kullekin säädylle.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
19.10.2019