Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Kuka hoitaa, millä maksetaan?

Kuka hoitaa, millä maksetaan?

Vanhustenhuollon tulevaisuudesta pitäisi käydä täyttä päätä julkista keskustelua, mutta näyttää, että koko juttuun kajoamista kartellaan huolellisesti. Päätä ei auttaisi pitää kovin kauan pensaassa, sillä kymmenen, viidentoista vuoden kuluessa palveluja tarvitsevien iäkkäiden joukko kasvaa rajusti.

Otin kolme vuotta sitten Helsingin Sanomista talteen toimittaja Teija Sutisen kolumnin, jossa hän vaati suuria ikäluokkia tekemään "vielä viimeisen palveluksen Suomelle". Tämän joukon, johon itsekin kuulun, pitäisi suuren äänestäjäryhmän painoarvolla puristaa poliittisista päättäjistä tieto siitä, millainen on tulevaisuuden vanhustenhuollon minimitaso. Siis se taso, jonka julkinen valta turvaa sitten, kun hoivaa tarvitsevien vanhusten määrä tuntuvasti kasvaa.

Hesarin verkkosivuilla lukijat kommentoivat Sutisen kirjoitusta tuoreeltaan myötäsukaisesti. Poliittiset päättäjät eivät tähän tulevaisuuskeskusteluun ottautuneet. Puolueiden verkkosivuilta löytyy yleishyminää vailla konkretiaa, jos sitäkään.

Nykytilanteesta on toki piisannut puhetta piisannut – enimmäkseen moitetta ja vaatimuksia.


TV1:n Flinkkilä&Tastula –ohjelmassa helmikuun viimeisenä lauantaina kissan yritti nostaa pöydälle tunnettu vanhusten puolestapuhuja, geriatrian professori Sirkka-Liisa Kivelä.

Hänen mielestään ihan ensimmäiseksi pitäisi lopettaa puhe siitä, että oma koti olisi vanhukselle paras paikka loppuun asti. Usein toki niin, mutta huonokuntoisten vanhusten kohdalla tämä ajattelu on johtanut myös karmeisiin yksittäistapauksiin.

Eläkkeellä oleva ja puolisonsa omaishoitajana toimiva Kivelä saa kertomansa mukaan edelleen viestejä ikävistä tilanteista. Yksin asuvien, liikuntakyvyttömien ja muistisairaiden vanhusten pitäminen kotihoidossa onkin hänen mielestään yhteiskunnallista kaltoin kohtelua eikä hoivaa.

Kivelän haastattelu löytyy Yle Areenasta. Niiden, jotka suunnittelevat toimivansa politiikassa ensi vuosikymmenelle, kannattaisi katsoa se. Ennustan, että he joutuvat, haluavat tai eivät, miettimään vanhustenhuollon rakenteet ja rahoituksen perusteellisesti uusiksi.

Kivelällä on heille selkeät terveiset:

"Poliitikkojen pitäisi uskaltaa määritellä, mikä on se pitkäaikaishoivan taso, jonka yhteiskunta takaa ja mitä yksilön on maksettava. Sitten me tietäisimme, kun olemme vanhoja, että tämä meidän on saatava ja loput pitää ostaa omalla rahalla. Onko se hinta kaikille yksilöille sama vai onko se sidoksissa yksilön senhetkiseen tulotasoon ja senhetkiseen omaisuuteen, ja millä tavalla se hinta on esimerkiksi omaisuuteen sidottu? Että pitääkö oma asunto myydä ja mihin hintaan se myydään. Meidän on pakko, kun suuret ikäluokat vanhenevat, eikä siihen ole kuin 5-7 vuotta, kun suurin osa meistä alkaa olla kahdeksankymppisiä.  Me emme tule pärjäämään muuten", professori sanoo tv-haastattelussa.

Samaa sanoi HS:n Teija Sutinen kolumnissaan kolme vuotta sitten. Hän muistutti, että täällä on kokonaan keskustelematta, pitäisikö varallisuus ottaa huomioon vanhuspalveluiden asiakasmaksuissa. "Tällainen pahaenteinen lause oli jo valtiovarainministeriön valmistelemassa hallituksen rakennepaperin tausta-aineistossa syksyllä 2013, mutta lopullisesta paperista se pyyhittiin pois."

Niinpä niin. Ihan niin kuin ikävät asiat lakkaisivat olemasta, kun niistä vaietaan.

On korkea aika vetää pää pois pensaasta.

Suomalaiset elävät yhä vireämpinä yhä pitempään, mutta elämänsä viimeisinä vuosina vain harva korkeaan ikään elänyt selviää kokonaan ilman ulkopuolista apua.

Vuonna 2030, siis vain 12 vuoden kuluttua, suurten ikäluokkien nuorimmatkin täyttävät 80 vuotta ja vanhimmat sen 85, jonka jälkeen suurimmalla osalla jo alkaa olla erilaisten palvelujen tarvetta. Ei kai kukaan tosissaan kuvittele, että silloin pärjätään systeemillä, jonka jo nyt koetaan olevan pahanpäiväisessä kriisissä?

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
23.01.2019