Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Kulttuurikylpy pastamaassa

Kulttuurikylpy pastamaassa

Viime viikolla majoituin ihanan italialaisen perheen vierashuoneessa, sain eurooppalaisia ystäviä, piipahdin Firenzessä sekä parmesan-juustotehtaalla ja söin, söin ja söin. Muun muassa.

Osallistuin koulun ja Erasmus+-projektin kautta seitsemän päivän nuorisovaihtoon Parmassa, Pohjois-Italiassa. Seuranani oli kuusi nurmeslaista ja noin 40 eurooppalaista oppilasta. Matka oli mahtava, silmiä avaava, kasvattava ja ilmainen. Kiitos koulutusjärjestelmämme sekä EU:n.

Reissulla törmäsin huvittaviinkin kulttuurieroihin, joista muutamia päätin listata myös teille lukijoille:

1. Italialainen pizza

Sehän on maailman parasta, kuten kaikki tietävät. Mutta samalla myös hyvin hämmentävää. Italialaiset ystävämme pitivät ananaksen laittamista pizzaan suorastaan pyhäinhäväistyksenä, mutta esimerkiksi ranskanperunat tai päärynä margharetan päällä katosivat parempiin suihin mukisematta.

2....ja ruokailu ylipäätään.

Ruoka on tärkeä osa Italian, ja etenkin juustosta sekä kinkusta tunnetun Parman, kulttuuria. Host-perheeni halusi minun maistavan kaikkea ja pakkasi lounaslaatikkooni yltäkylläiset määrät eväitä (esimerkiksi kokonaisen focaccia-leivän ja kaksi pikkupizzaa). Päivällinen sisälsi joka ilta kolme ruokalajia. Aamupalaksi syötiin kakkua, eikä sokeria tai rasvaa muutenkaan vältelty. Silti lähes jokainen tapaamani italialainen vaikutti hyväkuntoiselta, energiseltä ja iloiselta. Voikin vain ihmetellä, miksi Suomessa kärsitään keskivertovaltioita enemmän sydän- ja verisuonitaudeista, vaikka ravitsemme itseämme (ainakin tähän verrattuna) varsin terveellisesti.

3. Italialaiset arkailevat englannin puhumista.

Ennen vierailuani, host-oppilaani vakuutti olevansa onneton englannissa. Kävi ilmi, että hän puhui sitä melkein virheettömästi. Useat tapaamani parmalaiset pahoittelivat kielitaitoaan vuolaasti, vaikka kommunikointimme sujui ongelmitta. Jotkut eivät uskaltautuneet sanomaan mitään. Kuunnellessamme musiikkia minulle kerrotiin, että italialaiset artistit laulavat vain äidinkielellään. Hekään eivät muka osaa englantia, paitsi yksi.

4. Italialaiset palvovat vaaleita hiuksia.

Pienessä kyläkaupassa länsimainen hiusteni väri herätti hurjasti huomiota. Sain tukastani kehuja niin ohikulkijalta kuin parmalaisen koulun opettajaltakin. Minä puolestani ihailin italialaisten pitkiä, tummia ja paksuja kutreja. Ihminen ei taida koskaan osata olla tyytyväinen siihen, mitä on.

5. Kaikki on vähän sinne päin.

Ennen tätä viikkoa olin saanut Rooman matkalla jo ensimakua italialaisten suurpiirteisyydestä. Kuitenkin vasta parmalaisessa koulussa ja aitoa arkea seuratessani näin, kuinka huolettomia he todella ovat. Lentokenttätaksikuskimme oli tunnin myöhässä. Ruokataukomme venähti usein kaksi kertaa sovittua pidemmäksi, eikä kukaan oikeastaan tiennyt miksi. Koulubussin saapumisaikaa ei voinut edes ennustaa. Minun kaltaiselleni perfektionistille reissu toimi tehokkaana epätäsmällisyyden sietoharjoituksena.

Kaikesta huolimatta tunsin olevani Parmassa kuin kotonani. Italialaisten välittömyys, idylliset pikkukujat ja voimakkaat parfyymit valloittivat paikan sydämestäni.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
15.07.2019