play

Aina vähän retkellä: Lieksan Karhunpolku – tuttu myös TV:stä!

Pyöräretkellä Karhunpolulla.

Pyöräretkellä Karhunpolulla.

Katri Kantola

Välillä kannattaa laajentaa retkeilyllistä reviiriään myös naapurikunnan puolelle. Lieksasta nimittäin löytyy Ruunaan retkeilyalueen sekä Kolin ja Patvinsuon kansallispuistojen lisäksi mainio, noin 133 kilometriä pitkä vaellusreitti Karhunpolku. Reitti kulkee itärajan tuntumassa, melko asumattomilla seuduilla, Kuhmon ja Lieksan rajalta Teljosta Ruunaan retkeilyalueen halki aina Patvinsuon kansallispuistoon saakka. Tai toisinpäin.

Reitin varrelta löytyy sopivin etappivälein laavuja ja muutamia autiotupia fasiliteetteineen. Maisemaa vallitsevat metsät, järvet, joet ja harjut. Erityisen hieno osio reitillä on Jongunjoen vanhojen metsien suojelualue. Muuta kiinnostavaa nähtävää ovat salpalinjan kivipaadet ja korsut Änäkäisessä sekä tietysti Ruunaankoski ja Patvinsuon kansallispuistossa Suomujärven hiekkarannat. Karttalinkki reitistä tässä: https://www.infogis.fi/lieksa/?link=74Ran2m9WR

Reitti on päässyt myös julkisuuteen Peltsin kova vuosi -sarjan myötä, kun toimittaja ja retkeily- sekä luontoinfluensseri Mikko Peltsi Peltola juoksi yhdessä jaksossa Karhunpolun myöhäissyksyisissä olosuhteissa Teljosta Patvinsuolle kolmessa päivässä. Jakso on yhä katsottavissa Yle Areenassa (lämmin suositus sille sekä muille Peltsin ohjelmille).

Itse inspiroiduin Karhunpolusta katsottuani kyseisen jakson. Oli heinäkuun alku, vuosi 2018 ja asuimme tuolloin Oulussa. Tarkoitus oli tulla käymään Valtimolla seuraavana viikonloppuna ja hetken jahkailun päätteeksi päätin jäädä samalta reissulta viikoksi koluamaan Karhunpolkua.

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Karttaa en alueesta onnistunut siihen hätään löytämään, mutta netistä löytyi onneksi jonkun retkikunnan tekemät, joitain vuosia vanhat kirjalliset ohjeet reitin suorittamiseksi kuvineen ja selostuksineen. Lisäksi löysin huterahkon kartan reitistä, jonka printtasin mukaan. Tiedossa myös oli, että oransseja täpliä seuraamalla pysyy reitillä. Matkaan siis lähdin melko nopealla aikataululla ja ilman sen kummempaa valmistautumista. Ruokaa sentään hankin viikon tarpeiksi ja vähän yli.

Kävelemään lähdin Teljosta maanantaina. Alun epävarmuus hälveni pikkuhiljaa ja reitin seurailu oli pääasiallisesti helppoa, vaikka oransseja täpliä löytyi välillä harvakseltaan, mutta löytyi kuitenkin. Yksin kulkeminenkin tuntui lopulta jopa miellyttävältä ja terapeuttiselta, vaikka sekin arvelutti aluksi.

Ensimmäisen yön vietin Valamajoen autiotuvassa pääasiallisesti valvoen ja outoa rapinaa kuunnellen. Tuvassa oli nimittäin seuraa – pieni hiiri touhuili omiaan pitkin yötä. Kun rapinan aiheuttaja selvisi, piti ruokapussit piilottaa syvälle rinkan pohjalle ja ripustaa rinkka seinälle.

Yöt nukuin laavuissa – melko huonosti kuumuuden ja itikoitten takia, mutta ainakin sai lepuutettua kävelyn rasittamia jäseniä.
Katri Kantola

Päivät kuluivat kävellen 15–30 kilometrin etappeja. Sää suosi kulkijaa ja loppuviikkoa kohti alkoivat myös heinäkuun helteet painamaan päälle, joten matkan varrella tuli liottua järvessä tai joessa useamman kerran päivässä. Freesi tunne toki hävisi hetkessä, kun laittoi hikiset vaatteet takaisin päälle.

Yöt nukuin laavuissa – melko huonosti kuumuuden ja itikoitten takia, mutta ainakin sai lepuutettua kävelyn rasittamia jäseniä. Muutaman halon, kun vielä asetteli jalkojen alle, sai jalat kivasti yläasentoon ja selän rentoutettua.

Reitillä kulkiessani en juurikaan kohdannut muita ihmisiä enkä niitä karhujakaan, vaikka välillä tulikin se jännä tunne, että en taida olla ihan yksin täällä. Eräs kohtaaminen jäi kuitenkin mieleen. Jollain lukuisista laavuista, jossa vietin taukoa, piti leiriään tsekkiläinen nuori mies. Ihmettelin suuresti, kuinka hän oli löytänyt tuolle reitille. Hän kertoi, että helposti, koska reittihän on erittäin tunnettu. Vastausta ihmettelin vielä enemmän, koska itsekään en ollut kuullut koko reitistä kuin vasta äskettäin ja kerroin, että itseasiassa Kuusamossa on erittäin tunnettu ja suosittu reitti nimeltään Karhun kierros, että tarkoittikohan hän sitä reittiä. Kuulemma ei, vaan nimenomaan tätä. Hyvin hän oli joka tapauksessa matkallaan ja reitillä viihtynyt ja se kai lienee tärkeintä.

Karhunpolku on merkitty oransseilla täplillä.

Karhunpolku on merkitty oransseilla täplillä. Kuva: Kati Honkanen

Mustikoista saa tarvittaessa energiaa. Aihekuva.

Mustikoista saa tarvittaessa energiaa. Aihekuva. Kuva: Petra Mustonen

Pari kertaa sattui myös niin, että reitti hävisi kulkijaltaan kokonaan. Varsinkin hakkuuaukot olivat paikoin haastavia, kun niitä oransseja täpliä ei löytynyt mistään. Silloin piti yksinkertaisesti vain päätellä kivien asennoista ja puiden kaarnaa haistelemalla, että missä reitti kulkee. Kerran myös jouduin kaivamaan puhelimestani esille ennen matkaan lähtöä löytämäni reittiohjeet, joiden avulla lopulta löysin metsäautotien päässä olevasta silmukasta pusikoituneen polun jatkon, ennen kuin ehdin lopullisesti vaipua epätoivoon.

Juomavettä keittelin jokien ja järvien vesistä ja menestyksekkäästi sitä myös matkalla nautiskelin, mutta rusehtava kädenlämpöinen vesi alkoi kieltämättä tökkimään jossain välissä. Luksusta olikin muutama matkalle sattunut lähde ja kaivo, josta sai raikasta vettä juotavaksi. Lisäksi kypsähköt mustikat tarjosivat nestettä ja energiaa kulkijalle.

Torstaina olin päässyt lähes Ruunaalle asti, kun tein päätöksen, että loppureitti jääköön myöhempiä aikoja varten hautumaan. Haasteeksi muodostui nimittäin riittävä veden saanti, kuuma kun oli, ja ruokakaan ei oikein tahtonut maistua, joten ehkä oli syytä palata sivistyksen pariin. Pakko kun ei ollut metsässä asua.

Perjantaina siis taivalsin reissun viimeisen etapin Ruunaan retkeilykeskukselle, josta sain illalla kyydin Lieksan ydinkeskustaan, josta taas jatkokyydin Valtimolle. Jalan kuljettua matkaa kertyi tällä reissulla noin 90 kilometriä.

Karhunpolku jäi mieleen positiivisena kokemuksena ja palasimmekin aiheeseen reilun vuoden kuluttua syksyllä isommalla porukalla. Tällä kerralla oli tarkoitus kulkea reitti maastopyörillä viikonlopun aikana. Olosuhteet olivat retkeämme ajatellen optimaaliset. Ei itikoita ja sääkin oli kaikin puolin sopiva. Mukana oli myös Lieksan matkailusta saatu kartta reitistä.

Ensimmäisenä suoritimme logistisen taidonnäytteen siinä, että saimme koko seurueemme ja pyörät suunnitellulle retkemme lähtöpaikalle Valamajoelle. Ajoimme Tommin kanssa kahdella autolla Patvinsuolle Suomun luontotuvan parkkipaikalle ottamaan vastaan retkiseuramme. Jätimme toisen auton odottamaan sinne kotiin paluuta. Matti ja Teemu jättivät myös autonsa parkkiin ja jatkoimme yhdellä autolla matkaa Valamajoelle, johon myös Tommin vanhemmat olivat tulossa Valtimolta meidän pyörämme ja muut tavarat kyydissään, koska meidän autoon piti sopia Matin ja Teemun tavarat. Tommin vanhempien tehtäväksi jäi myös ajaa oman autonsa lisäksi meidän auto takaisin Valtimolle. Osuimme onnistuneesti samaan paikkaan lähes samaan aikaan ja tarvittava määrä tavaroita, henkilöitä ja maastopyöriä saatiin matkaan.

Reitti oli myös paremmin merkattu kuin edellisellä vierailullani. Oransseja täpliä sai bongailla nyt jopa melko tiheästi.
Katri Kantola

Pyörien selkään päästiin tosin vasta alkuillasta ja ensimmäisen päivän etappi jäi melko lyhyeksi, koska ilta alkoi jo hämärtää. Nukuimme yön Laklaniemen laavussa ja aamulla jatkoimme matkaa.

Lauantai kului tehokkaasti pyörien päällä. Reitti oli paikoin haastavaa ja hidasta poljettavaa, mutta paikoin vauhdikasta neulaspoluilla kurvailua mukavissa maisemissa. Kieltämättä päivän polkeminen alkaa myös jossain kohtaa hieman tuntumaan reidessäkin, joten iltaa kohti meno alkoi ainakin omalla kohdallani hyytyä. Pääsimme lopulta Ruunaalle ja huolsimme itsemme retkeilykeskuksen antimilla ja poljimme vielä päivän viimeiset kilometrit Haapaniskan laavulle yöksi.

Leirissä suoritimme perustoiminnot, kuten ruokahuollon, peseytymiset ja nuotion tuijottelut pimenevässä illassa. Laavuissa vietetyt yöt kolmen kuorsaavan mieshenkilön kanssa eivät varsinaisesti taanneet aivan parhaimpia kauneusunia, mutta jälleen, ainakin sai lepuutettua pyöräilyn runtelemia jäseniä.

Sunnuntaiksi oli jäljellä vielä noin 50 kilometriä urakoitavaa pyörän selässä ja jollakin keinolla sen sain puristettua itsestäni irti, vaikka lauantain pyöräily painoi jäsenissä ja sielussa. Hieman jouduimme oikaisemaan reitiltä metsäautoteitä pitkin, koska jotkut pätkät olisivat olleet liian hitaita polkea ja tavoitteena oli ehtiä maaliin, eli autojen jättöpaikalle, ihan ihmisten aikoihin, koska Matilla ja Teemulla varsinkin oli vielä retken jälkeen matkaa ajettavana kotiin.

Pyörän selässä kertyi matkaa kahden kokonaisen ja yhden vajaan päivän aikana yli 130 kilometriä. Melko tiukka rutistus, mutta kaikin puolin hieno reissu hyvässä seurassa. Reitti oli myös paremmin merkattu kuin edellisellä vierailullani. Oransseja täpliä sai bongailla nyt jopa melko tiheästi. Suurempia harhailuja ei siis tällä kertaa päässyt tapahtumaan.

Jos reitin kulkeminen pyörällä kiehtoo, niin kannattaa siihen varata aikaa ainakin kolme täyttä päivää, niin ei tarvitse kiirehtiä. Maastopyörän runkoon saa yllättävän paljon tavaraa kiinni runkolaukuilla ja muilla virityksillä useamman päivän reissua varten. Pieni päiväreppu kulkee myös selässä kätevästi. Ruokaa ainakin kannattaa olla riittävästi mukana, koska energiaa kuluu maastopyöräillessä aivan eri tavalla.

Vastaavasti koko reitin patikointiin arvioisin menevän aikaa noin 6–8 päivää. Voi olla, että palaan itse asiaan vielä toistekin patikoinnin merkeissä tai maastopyöräillen tai miksei vaikka hiihtäen. Juosten en jaksa.

Karhunpolkua voin suositella lämpimästi, jos pitempi vaellus kiinnostaa tai vaellus ylipäätään. Pakko ei nimittäin ole kulkea koko reittiä kerralla, koska lyhytkin reissu voi olla ihan yhtä palkitseva.

Aihekuva Karhunpolun maastopyöräilyreissun taukotilanteesta Matin filmirullalta.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta