Matkan päästä

Muuttomyllerryksessä painivan opiskelijan havaintoja elämästä

Lupauksista lohtua

Lupauksista lohtua

Kunnon kohottaminen, töissä skarppaaminen vai uuden harrastuksen aloittaminen? Uudenvuoden tiimellyksessä nousee melkein väkisin ajatus siitä, että jotenkin olisi tulevana vuonna muututtava.

Paljastan salaisuuden: en ole useaan vuoteen luvannut joulukuun viimeisenä yhtään mitään. Olen katsonut rakettien väriloistoa ja ajatellut, että samalla tavalla sitä varmaan rämmitään kuin ennenkin.

Aiemmin yritin kyllä. Tänä vuonna käyn juoksulenkillä joka viikko. Tänä vuonna laitan enemmän ruokaa ja syön vähemmän karkkia. Tänä vuonna en ole niin pessimistinen. Lupausten toteuttaminen alkoi usein hyvin, mutta viimeistään maaliskuussa elämäni oli taas ennallaan tai lähes ennallaan.

Kun huomasin kaavan, lannistuin. Tulenko todella olemaan koko loppuelämäni näin keskinkertainen? Missä ovat ne suuret seikkailut ja täydelliset elämäntavat, joita olen odottanut? Pikkuhiljaa intoni tavoitella uutta laimeni. Jos ei lupaa, ei myöskään pety, ajattelin.

Mutta miksi juuri uusivuosi? Ikään kuin suuria elämänmuutoksia pitäisi pantata aina vuodenvaihteeseen asti, vaikka idea niiden toteuttamiseen syntyisi jo heinäkuun helteissä.

Kenties uusivuosi on riittävän selkeä rajapyykki omien valintojen tarkasteluun. Olisi raskasta kyseenalaistaa elämänsä sisältöjä päivittäin. Miksi syön niin paljon pastaa ja niin vähän lehtikaalia? Onko kulttuuriantropologia sittenkään minulle sopiva ala? Miksi kaveeraan juuri Sannan, enkä esimerkiksi Marjatan kanssa? Jos koko ajan jarruttelee, jää elämä elämättä.

Ehkä on myös hyvä, että jotkut lupaukset jäävät toteuttamatta. Toivo Thaimaan lomasta, kustannussopimuksesta tai potkunyrkkeilyn aloittamisesta saa jatkamaan eteenpäin silloinkin, kun kaikki muu kyllästyttää.

Haave säilyy täydellisimmillään toteutumattomana. Silloin se ei ole vielä ehtinyt sekoittua arjen harmaaseen massaan, vaan loistaa sen yläpuolella kuin kuu lumisella niityllä. Vaikka tuskin mikään saavutettu etappi poistaa elämän epämääräisyyttä, antaa niiden tavoittelu uskoa parempaan, odottamisen arvoiseen huomiseen.

Välillä tulevaisuus yksinomaan pelottaa. Koronakriisi näytti, että tulevaisuudessa voi tapahtua suuria, odottamattomia ja negatiivisia käänteitä. Vuoden 2020 tapahtumat saivat minut pelkäämään myös tulevia, toistaiseksi tuntemattomia kriisejä.

Toisaalta suurimmankin kriisin keskellä löytyy jotain yllättävää iloa. En ehkä päässyt juoksemaan tapahtumasta toiseen ensimmäisenä opiskelijasyksynäni, mutta opinpahan ainakin olemaan yksin. En pystynyt matkustamaan, mutta sain puhtia spontaanista hiustenleikkuusta.

Uskon, että koronapandemian ansiosta osaamme ottaa vuoden 2021 sopivalla nöyryydellä vastaan. Enää emme sano, että ensi vuonna toteutuvat varmasti ainakin seuraavat suunnitelmat. Kulunut vuosi osoitti, että parhaitenkin valmistellut tavoitteet voivat vesittyä silmänräpäyksessä.

Elämä ei ole täysin hallittavissa, ja sekös vasta jännittävää onkin.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
24.10.2021

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/