Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Lypsylehmänä

Meitä hirviä on sanottu aina valtion lehmiksi. Nuorena vasana vedin siitä porot – en kuitenkaan noita pohjoisen serkkuja –  sieraimiin ja halusin pitää hajurakoa nautakarjaan. Tiedättekös muuten, miksi meitä hirviä ei pahemmin pohjoisessa tallustele. Esi-isät kun paloivat aikoinaan poroiksi. Heko heko, mutta takaisin passipaikalle.

 

Lypsylehmähän se on, jonka nahan isäntä myy vuodesta toiseen lupamaksua vastaan. Tosin Nurmeksen osalta meikäläisten nahoista valtion kassa ei tänä vuonna karttunut. Niinpä veli valtio näyttää keksivän koko ajan korvaavia kantturoita lypsettäväksi.

Rahasta tuntuu olevan uupelo, ja säästöpaineet ovat sen mukaiset. Jopa niin, että metsävaltio on hätäpäissään kusemassa retkeilyalueiden taukopaikkojen nuotioon. Siitä ei kyllä seuraa kuin pahankatkuista savua sieraimiin

Törmäsin sattumoisin muutamaan todelliseen eräjormaan Raesärkkien retkeilyalueella. He olivat virittelemässä nuotiota pimenevässä illassa. Ensivilkaisulla hieman hirvitti, ettei vain joku salaseura illan kähmässä siellä istuntoaan pidä. Nämä olivat kuitenkin eri veikkoja, olivat talkoilleet tulipaikkojen liiterit polttopuita täyteen ja lupautuneet hoitamaan levähdyspaikan huollosta.

Eivätkä he olleet ensimmäistä kertaa Raesärkkien puolesta liikkeellä. Sanoivat muistavansa hyvin, kuinka kansa nousi kapinaan, kun hakku-uhka leijui reilut kymmenen vuotta sitten retkeilyalueen ympärillä. Tuolloin kansalaiskatselmus oli koonnut särkkien puolesta yli sata kansalaista paikalle. Hakkuu-uhka väistyi, mutta ei kuitenkaan poistunut. Viereiseltä Raemäeltä puut lakosivat pikavauhtia, kun metsävaltio kiirehti hakkuita mahdollisen suojeluaallon leviämisen pelossa.

Pelkäsin jo pahoin, että isot miehet pukeutuvat pian Karhu-riimuun. Nuotiolla istuvat eivät kuitenkaan olleet niitä, jotka sitovat itsensä kettingeillä puihin saavuttaakseen mahdollisimman suuren medianäkyvyyden. Nämä olivat niitä, jotka olivat valmiita tarttumaan toimeen tarvittaessa mahdollistaakseen syystä tai toisesta huonommin luonnossa liikkuville elämykset, joista olivat eräharrastuksen kautta itsekin osalliseksi päässeet.

Nämä veikot olivat valmiita työntämään vaikka kätensä mämmiin, retkeilijöiden jättämiin huussijätöksiin, kuljettamalla ne paikalta jatkokäsittelyyn. Vapaa-ajallaan.

Vähäkös nolotti. Ei arvannut edes pierua ilmoille päästää. Pisti vähän miettimään jokaisen retkeilijän vastuuta paikkojen siistinä säilymiseen.

Vaikka Raesärkät ovat reilun kivenheiton päässä kantatiestä, on luontokohde pysynyt varsin hyvin piilossa. Herääkin kysymys, onko metsävaltion talousmetsien keskellä oleva luontokeidas haluttu tietoisesti näivettää kävijämäärältään vähäisten joukkoon.

Tokihan isäntä tekee omaisuudellaan mitä haluaa, mutta valtion ollessa kyseessä jokainen kansalainen on myös omistaja. Viimeistä lypsylehmää myöten.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
18.06.2019