Matkan päästä

Se, että muuttaa korona-aikana uuteen kaupunkiin, ei omien kokemuksieni mukaan estä uusien tuttavuuksien löytämistä. Ongelma on pikemminkin siinä, että ilman säännöllisiä tapaamisia ja yhteydenpitoa suurin osa ihmisistä jää puolitutuiksi.

Kun opiskelee venäjää yliopistossa, ei uskoisi opintojen puolesta päätyvänsä ensimmäisenä Viroon. Korona, Ukrainan sota ja korkeakoulujen välisen yhteistyön jäädyttäminen varmistivat kuitenkin sen, ettei perinteinen vaihtojakso Tverin yliopistossa toteutunut vuosikurssini osalta.

Kun meille muutama kuukausi sitten tarjottiin mahdollisuutta kuitata kieliharjoittelu viiden päivän intensiivikurssilla Virossa, nauroin ääneen. Ensinnäkin, eiköhän tämäkin reissu peruta aivan viimeisellä minuutilla. Toisekseen, mitä virolaiset voivat opettaa meille venäjän kielestä?

Sain muutama viikko sitten ystävältäni tyhjän lasipurkin ja post-it-lappuja. Myöhästyneen joululahjan tarkoitus ei ollut niin arkinen, mitä äkkiseltään voisi luulla.

Kyseessä oli purkki, johon talletetaan hyviä muistoja. Kun jotain mukavaa tapahtuu, se kirjoitetaan lappuun ja lappu pudotetaan purkkiin. Vuoden lopuksi purkki avataan ja hyvät asiat palautetaan mieleen.

Viime viikkoina ihmiset ympäri maailmaa ovat osoittaneet tukensa Ukrainalle. Lahjoituksia on jaettu, yösijoja tarjottu ja talouspakotteita asetettu.

On kuitenkin yksi asia, joka ei tee ukrainalaisten oloja paremmaksi. Venäläisviha.

On paljon ihmisryhmiä, kulttuureja, elämäntyylejä ja ulkonäöllisiä seikkoja, jotka ansaitsisivat enemmän representaatiota. Tällä kertaa olen valinnut aiheekseni kuitenkin pienen, jonkun mielestä ehkä vähäpätöisen seikan: silmälasit.

Sain ensimmäiset silmälasini 8. luokalla. Olin silmälääkärin antamasta tuomiosta harmissani, mutta lohdutin itseäni sillä, että kyseessä olivat vain lukulasit. Minun ei tarvitsisi käyttää niitä jatkuvasti.

Minulta kysytään joskus, onko aiheita, joista tietoisesti vältän kirjoittamasta täällä blogissani. Vakiovastaukseni taitavat olla alkoholi ja opiskelijabileet.

Ajattelin pitkään, että en voi puhua blogissani näistä aiheista. Samallahan joutuisin myöntämään, että käytän itsekin joskus alkoholia ja tanssin yökerhon lattialla. Blogiani lukevat sukulaiset saisivat sitten oikein joukolla kauhistella, että onko sillä kaikki aivan kunnossa.

Vaikka olen elänyt koko elämäni 2000-luvulla, suurin osa lapsuuteni saduista päättyi sanoihin "Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka". Mitä pahaa onnellisessa lopussa on, saattaisi joku kysyä. Paljonkin.

Vaikka tosielämän linnat ovat kivikerrostaloja ja prinssit milloin minkäkin ammattikunnan edustajia, on käsitys "onnellisesta lopusta" kuitenkin kuin lapsuudensaduissa konsanaan. Jossain aikuisuuden vaiheessa ihmisen oletetaan löytävän puolison, asettuvan aloilleen ja perustavan perheen.

Tarkastellessani keskustelua joulusta ja sen herättämistä tunteista sisäinen keittiöpsykologini pääsee valloilleen. Hiljaa mielessäni leikin oman elämäni besserwisseriä ja sanelen muille, mitä heidän kannattaisi tunteidensa suhteen tehdä.

Joulua pidetään yleensä ajanjaksona, jolloin koetaan poikkeuksellisen paljon onnellisuuden ja kiitollisuuden tunteita. Toisaalta viime vuosina on uutisoitu myös yhä enemmän joulun herättämistä vaikeista tunteista, kuten surusta ja yksinäisyydestä.

Tänä syksynä ripustin ensimmäistä kertaa lappuja oman asuntoni jääkaapin oveen. Vähäpätöiseltä kuulostava arjen rituaali oli minulle tärkeä etappi oman kodin rakentamisessa.

Tulen sellaisesta perheestä, jossa jääkaapin ovi on pursunnut postikortteja, lukujärjestyksiä, muistilappuja, listoja ja lasten kuvia. Usein rävänttiä on kertynyt kaapin kylkeen niin paljon, että vanhat laput ovat peittyneet uusien alle. Siinä sitten onkin ollut miettimistä, kenen lähettämän postikortin kehtaa poistaa ja kenen jättää. Saavatko lähettäjät tietää?

Lemmikit ja lapset ovat sellaisia asioita, joista kaikkien oletetaan usein automaattisesti pitävän. Ainakin saattaa joutua perustelemaan erittäin varovaisesti, miksei pidä.

Kyse on usein siitä, mihin on tottunut. Pikkusisaruksista huolehtinut ei säikähdä lapsenvahtikeikkaa eikä koiran kanssa kasvanut eteisessä haukkuvaa tanskandoggia. Joskus lasten tai lemmikkien sijasta hämmennystä aiheuttavatkin lapsi- ja lemmikki-ihmiset ja heidän hössötyksensä.