Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Missä olit, kun…

Houston3

Missä olit, kun Neil Armstrong astui Kuun kamaralle?

Näinä päivinä on monissa porukoissa muisteltu 50 vuoden takaista päivää, jolloin ihminen otti ensimmäiset askeleet Kuussa. Missä olit? Näitkö televisiosta?  Muistatko, miltä tuntui?

Minä istuin anoppini olohuoneen sohvalla ja katselin suoraa tv-lähetystä hänen ja hänen miehensä kanssa. Se ei unohdu siksikään, että maanantaihin 21. heinäkuuta vuonna 1969 liittyy myös hyvin henkilökohtainen muisto.

Odotin ensimmäistä lastani ja minulla oli aamulla meno sairaalaan. Lääkärineuvolassa oli huomattu, että noin kuukauden kuluttua syntyväksi odotettu tenava oli perätilassa. Hänet oli määrä kääntää – ja käännettiinkin – syntymään normaalisti pää edellä.

Asuimme anoppini kanssa samassa talossa, ja minä sain heiltä kyydin sairaalaan. Oma mies oli merellä, eikä hän olisi äitiyspoliklinikan ulko-ovea pitemmälle silloisessa Hämeenlinnan keskussairaalassa päässytkään.

En edes muista, mihin aikaan menin anopin kerrokseen. Sen on pitänyt olla aamuyötä, koska yhdessä katselimme televisiosta Ylen kuustudiota. En osaa enää sanoa, jännitinkö ja pelkäsinkö enemmän omaa sairaalareissuani vai kuukävelijöiden puolesta. Silloin mieleeni piirtynyttä kuvaa vastaavat kuitenkin hyvin ne filminpätkät, jotka kuustudiosta nyt ovat Ylen verkkosivuilla nähtävissä.

Meille oli tietysti ihan selvää, että jotain suurta ja mullistavaa siinä istuttiin todistamassa. Perheen seuraava sukupolvi syntyisi avaruusaikaan.

Hauska sattuma oli, että neljätoista vuotta myöhemmin kuukävelypäivänä käännetty poika ja hänen pikkuveljensä saivat konkreettisenkin kosketuksen avaruuden valloitukseen.

Olimme mieheni mukana rahtilaivalla Meksikonlahdella, ja Houstonissa lähdimme koko perhe Norjan merimieskirkon järjestämälle retkelle Nasan avaruuskeskukseen (kuva).

Näimme avaruussukkuloita ja kurkistimme sukkulasimulaattoriin, näimme kuukiviä ja katselimme lasin takaa kuulentojen komentokeskusta, joka oli muuten yllättävän pieni.  Äskettäin luin lehdestä, että vuosien mittaan nuhjaantunut ja vuonna 1985 museoitu keskus on nyttemmin uudelleen sisustettu ensimmäisen kuulennon aikaiseen asuunsa.

Houstonissa käydessämme oli kulunut jo kymmenen vuotta viimeisestä kuukävelystä, ja menossa oli amerikkalaisten sukkulaohjelma.  Ohjelman seitsemäs ja Challenger-nimisen sukkulan toinen lento oli lähdössä ihan niinä päivinä ja alueella valmisteltiin sen pressitilaisuuden puitteita.

Kokemus herkisti, totta kai, avaruuden valloitusta koskeville uutisille, ja Challengerin ja sen miehistön tuhoutuminen sukkulan kymmenennen lennon alussa muutamia vuosia myöhemmin tuntui hirvittävältä.

Nyt tuntuu kutakuinkin uskomattomalta, että kuussa tosiaan on käyty jo viisikymmentä vuotta sitten ja ettei sinne ole palattu enää joulukuun 1972 jälkeen.

Suurin ja kokonaan yli minun ymmärrykseni menevä ihme kuitenkin on se riskinottokyky, johon avaruuslennoille osallistuneet ihmiset ovat pystyneet ja edelleen pystyvät.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.09.2019