Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Naiset kasvatetaan draamaan

En yhtään pidä sukupuolinormatiivisuudesta, varsinkaan asioiden jaottelemisesta ”tyttöjen ja poikien juttuihin”. Uskon, että niin persoonaan, toimintamalleihin kuin kiinnostuksen kohteisiinkin vaikuttaa sukupuolta paljon enemmän ympäristö. Fakta kuitenkin on, että kulttuurissamme poikien väliset ihmissuhteet ovat (vielä) erilaisia kuin tyttöjen väliset. Tytöt riitelevät enemmän kuin pojat. Olen huomannut tämän erityisesti sisarussuhteissa.

Minä kinastelen siskoni kanssa lähes joka kerta, kun tapaamme. Se ei ole vakavaa, vaan ohimenevää nahistelua, mutta jostain syystä välttämätöntä. Lähes kaikille muillekin tuntemilleni siskoksille draamailu on arkipäiväistä. Totta kai veljeksetkin tappelevat sisarustensa kanssa, mutta se on havaintojeni mukaan huomattavasti harvinaisempaa ja ihan erilaatuista.

Tyttöjen ja poikien suhtautumista aikuistumiseen on tutkittu. On käynyt ilmi, että merkittävä osa tytöistä pitää aikuistumisen kriteerinä seurustelua ja kykyä huolehtia nuoremmista. Pojille ne eivät nousseet lainkaan esille.

Yhteiskunnassamme nainen on aina määritelty muiden ihmisten kautta. Siitä kertovat myös vanhanaikaiset etuliitteet, kuten rouva ja neiti. Molemmat arvottavat naisen parisuhteen mukaan. Miehille nimityksiä on vain yksi: herra. Se tarkoittaa niin sinkkua, seurustelukumppania kuin aviopuolisoakin. Miksi naisen siviilisääty on täytynyt nostaa jalustalle heti kättelyssä?

Väittäisin tämän olevan yksi syy naisten välisten ihmissuhteiden monimutkaisuuteen. Kulttuurimme on opettanut naisille, että olemme aina jotain suhteessa muihin: kauniimpia, rumempia, hauskempia, tosikompia, parempia, huonompia, menestyneempiä, onnettomampia. Siksi toisen naisen puolikas sana vaikka puhetavastamme, opiskelutyylistämme tai asustamme saattaa upota syvälle. Opittu ajattelumalli saa meidän usein automaattisesti tuumaamaan: ”olen hänen mielestään vääränlainen, olen siis epäonnistunut ihminen”.

Miehille vertailukulttuuria ei ole samoissa määrin iskostettu. He rakentavat identiteettiään toisenlaisten asioiden varaan. Miesten rasite sivilisaatiossamme ehkä onkin yksin jääminen. He eivät yleensä riitele samassa mittakaavassa kuin naiset, mutta eivät myöskään yhtä helposti onnistu luomaan oikeasti syviä ihmissuhteita. ”Tosi mies ei itke”, on syvälle juurtunut stigma, vaikka sen häivyttäminen onkin saatu nykymaailmassa jo aluilleen.

Ainoa tapa tuhota tämän kaltaiset kulttuurimme urpot rakenteet on tiedostaa ne ja kamppailla niitä vastaan. Se on pitkä tie, mutta kun jokainen ottaa muutaman askeleen, on mahdollista päästä ainakin lähelle maalia. Ehkä tämä kirjoituskin auttaa hitusen eteenpäin.


 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
13.07.2020