Matkan päästä

Onnesta

Onnesta

Sain muutama viikko sitten ystävältäni tyhjän lasipurkin ja post-it-lappuja. Myöhästyneen joululahjan tarkoitus ei ollut niin arkinen, mitä äkkiseltään voisi luulla.

Kyseessä oli purkki, johon talletetaan hyviä muistoja. Kun jotain mukavaa tapahtuu, se kirjoitetaan lappuun ja lappu pudotetaan purkkiin. Vuoden lopuksi purkki avataan ja hyvät asiat palautetaan mieleen.

Idea saattaa kuulostaa joidenkin mielestä kornilta, mutta itse olen tykästynyt onnellisten tapahtumien purkkiini. Vaikka alkuvuoden hyvien juttujen muisteleminen tuottikin hieman päänvaivaa, sai lahja tajuamaan, miten hyvin moni asia elämässäni on.

Onnellisuus on siitä jännä juttu, ettei se useinkaan tavoita niitä, jotka siihen pyrkivät. ”Ei onni löydy etsien, se saapuu eläen”, julistaa vanha sananlaskukin. Vaikka usein harmittaa tajuta oma onnellisuutensa vasta jälkeenpäin, juuri se on jutun juju. Onnea ei pidä miettiä liikaa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että vain pysyvä tai pitkäaikainen onni olisi arvokasta. Itse väitän, että juuri onnen äkillisyys ja väliaikaisuus tekee siitä niin ainutlaatuista. Onko onni muka onnea, jos se on päivittäinen perusolotila?

Onni ei myöskään ole aina ajoitukseltaan looginen. Unelmien työ tai kaveriporukan kanssa vietetty ilta ei aina tee onnelliseksi. Sen sijaan paine olla onnellinen voi tehdä hyvistä hetkistä tarpeettoman raskaita.

Erityisesti lomiin ja juhlapyhiin kohdistettu onnellisuuspaine tuntuu mielestäni naurettavalta. Ankeaa arkea yritetään tasapainottaa vuosituhannen upeimmalla lomalla, jolloin tehdään kaikki ne onnea tuottavat asiat, joita arkena ei ehdi. Jos loma on pilalla, on elämäkin pilalla. Aivan kuin positiiviset tunteet voisi sijoittaa vain tietyille ajanjaksoille. Aivan kuin ne kannattaisi sijoittaa tietyille ajanjaksoille.

Joskus onni yllättää kesken synkän kauden. Juuri kun on päättänyt luovuttaa kaiken suhteen ikuisesti, löytää itsensä nauramasta typerälle mainokselle tai naapurin koiralle. Kun unohtaa juosta onnen perässä, se pääsee yllättämään. Jatkaakseni kömpelöin sananlaskuin: ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”.

Sain ystävältäni 600 lappua. Aluksi koin paineita siitä, että jokainen niistä olisi käytettävä (noin 1,64 lappua per päivä). Sitten tajusin, että olen lankeamassa samaan onnellisuusansaan kuin puolet länsimaisesta maailmasta. Ansaan, että onnen voisi suorittaa.

Omasta onnellisuudesta saattaa kokea syyllisyyttä silloin, kun muilla on vaikeaa. Synkeässä maailmassa tuntuu hienotunteisemmalta synkentyä sen mukana. Oma onni ei kuitenkaan ole automaattisesti muilta pois, eikä hymyileminen tarkoita piittaamattomuutta.

Samaan hengenvetoon on kai syytä todeta, että joillakin on paremmat olosuhteet onnellisuuden saavuttamiseen kuin toisilla. On helpompaa nauttia elämästä, jos ei tarvitse taistella hengestään tai toimeentulostaan. Siksi puhun usein onnellisuuden sijaan mieluummin onnesta: onnellisuudessa on mukana aina rahtunen tuuria.

En silti suostu ajatukseen, että olisimme pelkkiä olosuhteiden uhreja. Useampi yliopistokaverini on harmitellut sitä, että aloitimme yliopiston korona-aikana. Tämmöistä kuraahan tämä varmaan jatkossakin on, juuri meidän tuuria, tuntuu moni ajattelevan.

Elämässä voi tosiaan käydä niin, ettei onnea löydäkään siinä muodossa kuin toivoi. Se ei ole kuitenkaan syy lakata uskomasta onneen. Kurjimmassakin elämässä tulee vastaan onnea, edes hetkittäistä. Se kannattaa pitää mielessä näinä huonojen uutisten aikoina.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
14.08.2022

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://www.ylakarjala.fi/