Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Pahuuden ymmärtäminen kukistaa pahuuden

Maailma on paha. Planeetallamme tapahtuu paljon enemmän hurjasti hirveämpiä asioita kuin osaamme kuvitellakaan. Sen tiedostaminen on raskasta. Kannattaako kaikkea pahuutta edes pyrkiä tiedostamaan?

Pahuuden määritteleminen on hankalaa. Toiselle se voi tarkoittaa esimerkiksi muiden vahingoittamista, jonkun mielestä pahuutta ei ole. Hankala konstruktio. Oli pahuutta tai ei, jokaisen maailmasta löytyy kivuliaita asioita, joita kutsun tässä tekstissä yksinkertaistetusti pahuudeksi.

Pahuus johtuu ihmisistä. Meissä on luonnostamme ainekset ahneuteen, itsekkyyteen ja välinpitämättömyyteen. Ajatus ei välttämättä itsessään helli mielenterveyttä. Lohduttavaa, että pahuutta voi kuitenkin kontrolloida. Se onnistuu ainoastaan ymmärtämällä ja hyväksymällä sen olemassaolo. Niin maailma muuttuu paremmaksi.

En suosittele etsimään pahuutta, vaan avaamaan silmät myös sen kohdalla. Sitä paitsi, ilman pahuuden kohtaamista, emme kykenisi rakentamaan omaa käsitystämme hyvyydestä ja oikein toimimisesta.

Uskon, että maailma olisi armollisempi paikka, jos jokainen pyrkisi määrittelemään hyvyyden itselleen ja tähtäisi edistämään sitä sen kaikissa muodoissa. Tiedän, monet terroristitkin kuvittelevat toimivansa oikein. Absoluuttista hyvyyttäkään ei ole. Jos hyväntahtoisuus nousisi kaikkien päätösten keskeisimmäksi arvoksi, saisimme todennäköisesti kompromissit toimimaan ja dilemmat ratkaistua.

Ehkä naiivisti ajateltu, mutta naiiveja ja optimistisia visioitakin tarvitaan tähän hurjaan maailmaan. Ollaan hyviä toisillemme, maailmalle ja itsellemme!

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
27.11.2020