Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Pantti

Katsellessani ympärilleni syksynoranssina torstai-aamuna yksiössäni, näin sotkua. Näin ruokapöydän pintaan tahmaantuneita omenan siemeniä, ryttyisiä vaatekasoja, tiskialtaan kukkuroillaan likaisia astioita sekä pastillirasian ja monisteita matolla. Stressiä, unettomuutta, hätiköintiä.

Panttipulloilla täytetty kassi odotti tyhjentymistapahtumaansa. Englannin kielen taitoni oli sillä hetkellä kuin tuo kassi. Odotin elämäni ensimmäistä yo-koetta, johon tyhjentäisin osaamiseni. Viikkojen päästä näen ruudulla ansaitsemani numeron.

Myönnän, etten opiskellut kokeeseen omatoimisesti lainkaan, vaikka koen olevani englannissa huono. En tiennyt, kuinka kieltä olisi pitänyt opiskella enkä löytänyt motivaatiota vaihtaa vapaa-ajan huvituksiani pänttäämiseen. Sitä paitsi, nykyään voi uusia vaikka loputtomasti, jos käy köpelösti. Ei ollut syytä paniikkiin. Silti valvoin öitä ahdistuksen kourissa. Joka ikinen muistutus huomisesta ahdisti. Olin keskittynyt psykologian lukemiseen. Sen vuoksi osaankin analysoida, miksi tunsin musertavaa painetta onnistua englannin yo-kokeessa sisäisen motivaation ja taitojen puutteesta huolimatta.

Ihanneminäni on maailmanmatkaaja, jolla on tuttavia kartan joka kolkasta. Hän on akateemisesti koulutettu, tiedostava ja itsenäinen nainen. Hän ymmärtää elokuvat ja kirjat ilman suomennoksia. Hän hoksaa kaikki meemit. Suuri osa ystävistäni, joihin olen tutustunut lukion ilmaisutaidon linjalla, ovat taitavia englannissa. Hyvä kielitaito on sisäryhmässäni, kanssani samoja arvoja ja tavoitteita jakavien keskuudessa piilonormi eli niin sanottu kirjoittamaton sääntö. Taisin pelätä, mitä sen rikkomisesta seuraisi. Pidettäisiinkö minua junttina, mikäli sensorit tuomitsisivat suoritukseni B:n arvoiseksi?

Sukulaiseni ja perheeni odottavat minulta hyviä arvosanoja. Kuitenkin tiedän, että 18 vuoden rakastamisen jälkeen heidän asenteensa minua kohtaan tuskin muuttuu ylioppilastodistuksen vuoksi. En koe paineita heidän vuokseen. Sen sijaan kärsin sosiaalisen identiteetin kriisistä ja kognitiivisesta dissonanssista. Kaksi yhtäaikaista ajatustani ovat ristiriidassa keskenään: toisaalta haluan sisäryhmäni hyväksynnän, toisaalta vastustan suorituskeskeisyyttä. Taitaa olla aika pysähtyä ja pohtia: Kuka olen ja mitä haluan? Miksi pelkään, etten kelpaa omana itsenäni sinne, minne uskon kuuluvani?

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
22.11.2019