Matkan päästä: Yhdeksän asiaa, joita suorittaja ei halua kuulla
Kuva: Riikka Hiltunen
Nuoresta iästäni huolimatta minulla on paljon kokemuksia suorittamisesta. Olen uupunut niin opiskelijana kuin työssäkäyvänäkin, tilittänyt ongelmistani läheisille ja mielenterveyden ammattilaisille ja palannut taas lähtöpisteeseen.
Tiedän myös, etten ole ainoa suorittamisesta kärsivä. Yhteiskuntamme toimintamallit ja ihanteet eivät suoranaisesti auta suorittamisesta eroon pääsemiseen. Suorittaminen on laaja ongelma, syvään juurtunut ajatusmalli, eikä sitä murreta hetkessä.
En ehkä osaa sanoa, miten suorittajaa kuuluisi lohduttaa. Sen sijaan osaan tasan tarkkaan sanoa, mitkä kommentit eivät ainakaan lohduta suorittajaa. Olen kuullut niistä kaikki muodossa tai toisessa vuosien varrella, ja yleensä ne aiheuttavat minussa lohdun sijaan kiukkua.
Älä stressaa.
Maaginen neuvo, jota tarjoavat monet tavallisista kaduntallaajista mielenterveyden ammattilaisiin asti. Jatkuva tekeminen on suorittajan mielen juurtunut tapa käsitellä haastavia tilanteita: yhtä hyvin voisi sanoa alkoholistille, että ethän enää juo. Jos stressistä eroon pääseminen olisi tahdonvoimasta kiinni, olisivat suorittajat niitä, jotka ensimmäisinä lakkaisivat stressaamasta.
Suorittaja todennäköisesti suunnittelee kyllä lepoa, ainakin sitten joskus, kun kaikki on tullut valmiiksi.
Sinun pitäisi vain levätä.
Me suorittajat emme ole tyhmiä. Tiedämme, että väsymyksen hetkellä pitäisi levätä. Siinä vaiheessa, kun on lupautunut tuhanteen ja yhteen tehtävään, lepopäivän pyhittäminen on todellakin helpommin sanottu kuin tehty. Suorittaja todennäköisesti suunnittelee kyllä lepoa, ainakin sitten joskus, kun kaikki on tullut valmiiksi. Sellaista päivää ei vain tule, siksi suorittaja uupuu.
Miksi teet tästä näin ison numeron? Sehän on vain esitelmä/kurssitehtävä/illanvietto/päivällinen.
Niin, sinulle. Suorittajalle kyseessä on omaa arvoa määrittävä koitos. Tällaiset kommentit harvoin saavat suorittajaa palaamaan takaisin maanpinnalle. Sen sijaan ne tekevät suorittajan olon entistäkin ulkopuolisemmaksi. Piiloviesti, minkä suorittaja tästä toteamuksesta lukee, on: “Olet outo, ja me olemme huomanneet sen.”
Oletko jo aloittanut?
Ei, suorittaja todennäköisesti ei ole vielä aloittanut. Hän ajattelee aloittamatonta projektia taukoamatta ja soimaa itseään joka hetkestä, jolloin tekee jotain muuta. Mutta älä suotta huoli, suorittaja aloittaa kyllä, ja käyttää hommaan aikaa enemmän kuin muut yhteensä. Juuri siksi hän ei ole vielä päässyt aloittamaan: edelliset projektit ovat kesken.
Sinähän voisit ottaa päävastuun tästä meidän projektista, kun olet niin taitava.
Sellaiset sanat kuin “taitava” tai “ahkera” ovat usein vain kauniimpia tapoja sanoa “suorittaja”. Jokainen meistä tuntee jonkun, joka ottaa päävastuun jokaisessa tiimityössä, joka huolehtii, että työn jälki on hyvää eikä deadlinea ylitetä. Tällaiset ihmiset usein itsekin hakeutuvat ohjaksiin, vähintään tottumuksesta tai velvollisuudentunnosta. On kuitenkin aivan eri asia muilta olettaa automaattisesti, että suorittaja ottaa päävastuun. Kukaan ei ole kenellekään toiselle sellaista velkaa, riippumatta siitä, miten pitkään kyseisiä rooleja on ylläpidetty. Vastuun sysääminen suorittajan harteille on sanalla sanoen itsekästä.
Ongelma on siinä, ettei suorittajalle riitä pelkkä nauttiminen: hän haluaa olla paras.
Luulin että tykkäät siitä, mitä teet.
Monet suorittajat nauttivat kyllä siitä, mitä tekevät, tai ovat ainakin joskus nauttineet. Ongelma on siinä, ettei suorittajalle riitä pelkkä nauttiminen: hän haluaa olla paras. Mitä pidempään johonkin asiaan on vihkiytynyt, sitä parempi siinä kuuluisi olla. Kun suorittaja löytää oman juttunsa, hän uppoaa siihen jokaista soluaan myöten. Omasta intohimosta tulee kuin rakas ystävä, jonka eteen ollaan valmiita tekemään kaikki mahdollinen. Ironista sinänsä, sillä usein suorittajan oikeat ihmissuhteet kärsivät siinä sivussa.
Tässä sinulle harjoitus, jolla pääset eroon suorittamisesta.
Voin vakuuttaa, että suorittaja on jo kokeillut meditaatiota ja kiitollisuusharjoituksia. Self help -jippojen tarjoaminen suoritusalttiille voi olla jopa haitallista. Uudet kirjat ja harjoitukset eivät ehkä tuokaan mielenrauhaa, vaan tipahtavat suoraan to do -listan hännille suorittajan stressikertoimia kasvattamaan. Ja auta armias, jos suorittaja “epäonnistuu” self helpissä eli jos neuvot eivät tuokaan toivottua lopputulosta: silloin suorittaja on vain entistäkin vakuuttuneempi siitä, että hänessä on jokin pahasti vialla.
Hoidetaanpas sinut pian kuntoon, niin pääset taas kiinni normaaliin arkeesi.
Moni perus- tai mielenterveyden palveluihin hakeutuva ei tosiaan muuta toivokaan kuin että elämä palaisi taas ennalleen. Se, mitä hoitokontaktit eivät kerro on, ettei entiseen arkeen ole uupumuksen jälkeen paluuta. Jokin aiemmassa elämäntavassa on saanut suorittajan uupumaan, joten siihen palaaminen sellaisenaan olisi lyhytnäköistä. Jonkin on muututtava, ja lopulta vain suorittaja itse voi tietää, minkä.
Sinä se aina onnistut kaikessa.
Aivan, sillä suorittaja ei uskalla epäonnistua. On toki hienoa saada tunnustusta hyvin tehdystä työstä, mutta vielä hienompaa olisi tulla nähdyksi muutenkin kuin omien suoritusten kautta. “Hyvä koulussa” ei ole luonteenpiirre, eikä itsensä esitteleminen oman työn tai koulutuksen kautta suoranaisesti auta suorittamiseen taipuvaisia aivoja. Monelle meistä tekisi hyvää toisinaan miettiä, mitä itsestä jää jäljelle, jos kaikki suoritukset otetaan pois. Keitä olemme niiden ulkopuolella?
