Iivarin passissa

Nuoren hirven mölinöitä metsän keskeltä.

Raivona ladulla

Raivona ladulla

Tänä päivänä harrastajahiihtäjäkään ei suihki mustikkasopan avulla vaan hirveällä raivolla, ettei kukaan muu ehätä edelle, ei edes rinnalle. On mentävä kuin raivo härkä – hyvä, ettei kuin raivo hirvi. Siinä jäisivät jo sunnuntaihiihtäjät sorkkien sotkettavaksi.

 

Laturaivo ei suinkaan ole tämän päivän juttu, se on vain muuttanut ajan oloon muotoaan. Parahimmillaan laturaivon hyödynsi takavuosien sinivalkoinen hiihtokuningatar, joka insinöörin tarkkuudella hihkaisi suorassa televisiolähetyksessä väliaikapaikan mikrofoniin legendaarisen havuja perkele -huudon. Huudahdus jäi kansan mieleen elämään ja siivitti hiihtäjän sittemmin senaattiin.

Karpaasien raivo ei yltänyt yhtä pitkälle Lahden surullisenkuuluisissa MM-hiihdoissa vuosituhannen alussa, vaikka maan huippuhiihtäjät pilkittivät itsensä hirmuiseen hiihtoraivoon. Lyly lipesi kuitenkin lapasesta, kalhu karahti kiville ja porkkia pistettiin päreiksi kilpaladuilla karpaasien pihdatessa pissinäytettä. Jälkien peittelyssä huuhtoutui sinivalkoinen hiihtomainen, ja menneiden vuosikymmenten hiihtohistoria haihtui hemohesin ohentamana olemattomiin.

Oli urheiluhullun kansan vuoro nousta raivoon, joka on nyt hiipumaan päin, kun norjalaiset erehtyivät sipaisemaan suksivoidetta huuleen.

Viikinkikansan valtakauden mureneminen nosti Väinämöisen jälkeläiset uuteen mitaliraivoon näin kotikisojen alla. Siitäkö lienee raivo tarttunut sunnuntaihiihtäjiinkin.

Taidankin tästä hipsiä salojen siimekseen umpiseen tarpomaan runoilija Hellaakosken tapaan: tietä käyvä tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
15.07.2019