Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Rikottuja pulloja rantahiekassa ja muuta hirvittävää

kaupunkiuutisten-kuva

Yllä oleva kuva on kaupunkilehti Hämeenlinnan kaupunkiuutisten verkkosivuilta. Juttu kertoo 16-vuotiaan pojan onnettomasti päättyneestä uimareissusta. Rantahiekkaan rikottu kaljapullo oli Hattulan Herniäisten uimarannalla repinyt pojan jalkapohjan pahanpäiväisesti. Edessä on pitkä toipuminen.

Juttu nosti mieleen ikävän muiston ja kurkkuun palan.

Juuri noin kävi 1980-luvun alkupuolella täsmälleen samalla yleisellä uimarannalla omalle 13-vuotiaalle pojalleni. En ollut itse pojan mukana, mutta onneksi rannalle sattui muita aikuisia. He antoivat ensiapua ja toimittivat verta vuotavan pojan kotiin, josta vein hänet ensiapupolille Hämeenlinnaan.

Pojan tuska jalkapohjaa puudutettaessa oli kauheaa katsottavaa, ja raivostuttavaa oli seurata sitäkin, miten liikunnallinen poika tahallisen ilkivallan takia joutui viikkokausia varomaan jalkaansa keskellä kaunista kesää.

Kuvan tapauksessa jalan oli repinyt kaulan alapuolelta rikottu kaljapullo, joka oli kaula edellä hiekkaan uponneena tai upotettuna. Minun poikani tapauksessa rantahiekasta löytyi rikotun pullon pohja, joka oli ilmeisen tarkoituksellisesti aseteltu rikottu reuna ylöspäin alueelle, jolla uimarit kahlasivat.

Hämeenlinnan kaupunkiuutisten jutussa kerrotaan myös Hämeenlinnan Katumajärvellä muutamia vuosia sitten tehdyistä löydöistä. Vedestä löytyi rikottuja ikkunalaseja. Yhden laiturin päähän veden alle oli piilotettu katulampun murtunut jalka, jonka kärki oli vedenpinnan alla niin, ettei mahdollinen sukeltaja sitä näe.

Kymmenen vuotta sitten useammaltakin kajaanilaiselta uimarannalta löytyi rantahiekkaan piilotettuja peltipurkkeja, joihin oli leikattu terävät väkäset.  Muutama uimari loukkasi näissä ”purkkimiinoissa” jalkansa, jolloin rantoja alettiin systemaattisesti haravoida, ja niinhän purkkimiinoja paljastui enemmänkin.  Sama ilkivalta alkoi seuraavana kesänä. Se kuitenkin paljastui ajoissa, kun kaupungin liikuntapaikkavastaavat antoivat haravoida rannat jo ennen uimakauden alkua. Olisiko valvonnan tehostuminen ja julkisuus saanut tekijän pelkäämään kiinni jäämistä ja lopettamaan.

Vain viikko tai pari sitten iltapäivälehden verkkosivulla oli juttu eteläsuomalaisessa taajamassa lenkkipolulle asetetusta ansasta. Se paljastui mahdollisimman ikävällä tavalla.  Lenkkeilijä havahtui kipuun ja lenkkariinsa leviävään vereen. Kengän pohjan ja hänen jalkapöytänsä oli läpäissyt teräspiikki, jonka kärki oli hiottu veitsenteräväksi.  Jutussa pohdittiin, olisiko ansa tarkoitettu koirille.

Koirille asetetut myrkkysyötit tai epäilyt niiden levittämisestä nousevat uutisiin vähän väliä milloin missäkin. Eikä talvea, ettei jossakin levitetä hiekkaa hiihtoladuille tai viritetä naruja mäkien alle.

Täällä Itä-Suomessa muistetaan muutaman vuoden takaa mystiset isot kivet ja romukasat, joita joku asetteli kuutostielle ainakin Kiteen tienoilla. Vaikeasti tutkittavaa autoilijoiden piinaamista kesti useampia vuosia. Monta kertaa kuskit ehtivät havaita ansan pimeästä huolimatta, mutta monta kertaa niihin myös törmättiin. Oli suoranainen ihme ja vihdoin viimein paljastuneille tekijöille onni, ettei kukaan menettänyt siinä pelissä henkeään. Kun tekijät loputa poliisi sitkeän työn tuloksena jäivät kiinni, kävi ilmi, että he olivat aikuisia miehiä, jotka muistaakseni eivät edes millään tavalla pystyneet selittämään toimintaansa.

Tässä tapauksessa tekijät sentään jäivät kiinni. Useimmiten nämä rikottujen lasien piilottelijat ja ansojen tekijät, pelkän aineellisen vahingon aiheuttajista puhumattakaan, jäävät tuntemattomiksi ja yhteiskunta maksaa.

En tiedä, onko ihmismielen asiantuntijoilla selityksiä sille, että ihminen näkee suuren vaivan ja käyttää kaiken luovuutensa aiheuttaakseen vamman tai vahinkoa täysin satunnaiselle uhrille – vieläpä todennäköisesti lapselle, kuten uimarannoilla. Tavallinen kansalainen voi vain ihmetellä, mitä tekijöiden päässä oikein liikkuu.

Alussa mainitussa Hämeenlinnan kaupunkiuutisten jutussa haastatellut kuntien työntekijät sanovat, että Hämeenlinnan seudun uimarannoilla ihmisille vaarallinen ilkivalta on vuosien mittaan vähentynyt. Se on sentään lohdullista. Toivottavasti muuallakin.

Ehkäpä – toivottavasti – tunne, että kaikenlaista tahallista pahaa aiheutetaan nyt enemmän kuin koskaan, johtuu siitä, että nyt tieto leviää. Siinä missä ilkivaltauutinen vielä vuosikymmen tai pari sitten oli palstan pätkä sanomalehdessä ilman kuvaa, se leviää nyt monia kanavia pitkin ja kännykkäkameroiden ansiosta kuvien kera.

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
15.11.2019