Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Ruudullinen lapsuus

Ruudullinen lapsuus

En oikeastaan ole varma, haluanko kirjoittaa tästä aiheesta. Tiedän tulevani kuulostamaan vuosien päähän jämähtäneeltä kukkahattutädiltä. Eikä kukaan halua kuulostaa kukkahattutädiltä 17-vuotiaana. Kirjoitan silti.

Nykypäivän lapsilla on hämmentävät paljon virikkeitä. Kun kiinnittää huomiota kaupungilla liikkuviin alakoululaisiin, huomaa, että heistä suurimmalla osalla on älypuhelin koko ajan käden ulottuvilla. He pelaavat Pokemon Go:ta, tapittavat Youtube-videoita ja snäppäävät.

Väitän, että vuonna 2018 ekaluokkalaisten arki on aivan erilaista kuin minun arkeni ekaluokkalaisena vuonna 2008. Viime vuosina on tapahtunut suuri muutos nopeammin kuin ehkä koskaan ennen. Tänä vuonna lähes poikkeuksetta jokaisella lapsella on oma kännykkä. Kaikki osaavat käyttää Googlea, suurin osa myös sosiaalisen median kanavia. Minäkin sain ensimmäisen kännykkäni jo 8-vuotiaana, mutta siinä ei ollut nettiä, Whatsappista, Instagramista ja suoratoistopalveluista puhumattakaan. Siinä oli matopeli ja kamera. Se oli siistiä.

En osaa kuvitella, millainen lapsuuteni olisi ollut, jos taskuistani olisi löytynyt yhtä paljon elektroniikkaa ja mediaa kuin nykylapsilta. Varmasti olisin hyödyntänyt sitä. Ehkä olisin ollut hitusen tietoisempi ja kenties ahdistuneempi – media kun syöttää meille taukoamatta monennäköistä informaatiota. Mutta olisinko kirjoittanut satuja, tehnyt tanssiesityksiä, lukenut kirjoja, leikkinyt vuorikiipeilijää tai perustanut viikoksi bändiä? Introverttinä ja sosiaalisesti hieman hankalana lapsena olisin saattanut minimoida kavereideni kanssa viettämäni ajan. Olisin tiennyt, että viihdettä löytyy muutenkin.

Tietotulva ahdistaa monia. Jopa korkeakoulutetut aikuiset tulevat toisinaan höynäytetyiksi kaiken maailman valeuutisilla ja viruksilla. Netissä esiintyy kiusaamista. Sieltä omaksutaan arvoja ja normeja, ja netti toimii peilinä maailmalle sekä minuudelle. Puhelinriippuvuus on aito globaali ongelma, kun näyttöpäätteet varastavat aikamme ja pilaavat yöunemme. Aikuisillekin oman ruutuajan säännöstely tuottaa hankaluuksia. Entä sitten lapsille? Lapset tuskin omaavat myöskään kovin vankkaa medialukutaitoa.

En väitä, että vuonna 2018 ekaluokkaiset ovat onnettomampia kuin vuonna 2008. Olen vain ihmeissäni. Tämä sukupolvi kasvaa nettiin. He todennäköisesti oppivat kattavammin englantia, ilmaisemaan itseään luontevammin ja suhtautumaan avarakatseisemmin, mutta jääkö jotain olennaista uupumaan?

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
21.07.2019