Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Tässäkin kesässä on kaikki hyvän ainekset

IMG_9019

Voisin luetella monia pakollisen kotoilun hyviä puolia, mutta olihan ihanaa, kun koronakriisi alkoi hellittää ja mahdollisuus turvalliseen liikkumiseen ja tapaamisiin parantua.

Ensimmäinen kokous kasvotusten samassa huoneessa muiden osanottajien kanssa tuntui oudolta mutta myös melkein juhlalta.

On ollut voimaannuttavaa ja energiaa ja ideoita antavaa, kun on voinut istua lasten perheiden ja ystävien kanssa saman pöydän ääressä, osallistua muutamiin talkoisiin ja sopia tapaamisia vaikka pienellä varauksella vähän pitemmällekin.

Monet itse kenenkin kesään kuuluneet enemmän tai vähemmän vakituiset lähipiirin kökkäjäiset ja kulttuuri- ja urheilutapahtumat jäävät tältä kesältä pois. Se ei ole kivaa, mutta ei olisi koronan uudelleen ryöstäytyminenkään.

Kaikesta huolimatta tässäkin Suomen ja Pohjois-Karjalan kesässä on paljon ihan livenä turvallisesti ja yhteisöllisesti nautittavaa. Myös hanakoille kulttuurin kuluttajille, kuten Karjalaisen kulttuuritoimituksen esimies Kimmo Nevalainen äskettäisessä kolumnissaan muistutti (Karjalainen 15.6.).

Museoissa on harvoin tungosta, jota nyt pitää kavahtaa, näyttelyissä voi kiertää turvavälit ja muut ohjeet huomioiden. Kirjastot ja liikuntapaikat ovat taas pääosin auki, samoin kahvilat ja ravintolat.

Konsertit ovat tänä kesänä kautta maan harvinaista herkkua, mutta Nurmeksessa ollaan onnekkaita. Nurmeksen kesäakatemian alun perin suunniteltu konserttisarja siirtyi ensi kesään, mutta sen tilalle on suunniteltu korkeatasoinen ”koronan kirvoittama” kokonaisuus. Konserteista suurin osa on kirkoissa, joissa on väljää, ja järjestelyissä on muutenkin karsittu riskit mahdollisimman tarkkaan.

Ehkä mediassa rummutettu kotimaan-matkailu tosiaankin saa vauhtia, kun sadat tuhannet suomalaisten kesärutiineihin kuuluneet ulkomaanmatkat ja ulkomaalaisten tänne suuntautuneet vierailut jäävät väliin.

Jouduin toukokuun lopulla puolivahingossa pohtimaan pakollisen kotoilun sujumista, kun vastasin koronakriisin henkilökohtaisia vaikutuksia koskeneeseen kyselyyn. Silloin oli kulunut suunnilleen kaksi ja puoli kuukautta siitä, kun meidät seniorit oli päättäväisesti ohjattu enemmän tai vähemmän tiukkaan eristykseen.

Melkein ihmetytti, miten vähän löysin kielteistä sanottavaa. Ei ahdistanut, masennuksesta puhumattakaan. Moni muutos suunnitelmiin harmitti, mutta kun ei niille mitään voinut, päätin ajatella ns. ratkaisukeskeisesti enkä jäänyt niihin vellomaan. Lapsenlapsen lakkiaisjuhlaa päästään toivottavasti viettämään elokuun lopulla. Pahin pettymys on, jos ulkomailla asuvan rakkaan ystävän Suomen kesä jää kokonaan väliin.

Ajattelen edelleen, että todellisia uhrauksia, menetyksiä ja aidosti hankalia käytännön järjestelyitä on koitunut ihan muille kuin meille itse itsestämme huolehtimaan pystyville eläkeläisille.  

Koronaa koskevat koko ajan täydentyvä tieto on lisännyt tuskan lisäksi myös motivaatiota kuunnella viranomaisten ohjeita. Kun pelkkä ikä tekisi tartunnasta keskimääräistä vaarallisemman, hyytyy hyvin äkkiä ajoittain päätään nostava halu kitistä niitä vastaan. Piittaamattomuus olisi vaarallisinta itselle ja läheisille, ei siitä kukaan sakottamaan tulisi.

Edellisen blogikirjoitukseni kriittinen suhtautumiseni ikäihmisten ohjeistuksen puutteita ja erityisesti vanhustenhuollon piirissä olevien ihmisten totaalista eristämistä kohtaan on kuitenkin ennemminkin kiristynyt kuin lientynyt. Ettei käytäntöjä kuukausiin pystytty tekemään inhimillisemmiksi…

Ehkäpä, varmaankin, toivottavasti, paljon muuttuu siinäkin asiassa, jos koronan toinen aalto iskee.

Jos se muuten tosiaan iskee, pitänee olla onnellinen siitä, että ensimmäinen – harjoittelujakso – tuli valoisaa aikaa kohti mentäessä.

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
09.07.2020