Journalistimummi

Arjen ilmiöistä isoäidin maalaisjärjellä.

Tehostajat unohtavat, että Suomi harmaantuu

Olen pitänyt itsestään selvänä, että ikääntyessäni liikun pitkät välimatkat entistä useammin junalla. Olen toistaiseksi käytännön syistä liikkunut kotimaassa myös vapaa-ajalla enimmäkseen omalla autolla. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen kuitenkin alkanut inhota pimeällä ajamista.

 

Äskettäin jouduin todistamaan tapausta, joka panee kysymään, miten matkustan enää millään, jos näköni heikkenee tai käsien vapina vaikeuttaa pieniruutuisen älypuhelimen käyttöä. Miten ne, jotka eivät käytä tietokoneita eivätkä älypuhelimia, ylipäätään enää selviävät yllättävistä tilanteista junamatkoillaan?

Ongelman aiheutti eteläsuomalaisen kaupungin rautatieaseman seinällä roikkuva aikataulu, joka oli vanhentunut. Siitä puuttui tuttavalleni sopivin junavuoro. Asemalla ei ole lipunmyyntiä, joten hän osti automaatista lipun aikataulun mukaiselle ”parhaalle” vuorolle. Lähtö oli vasta seuraavana päivänä. Kotiväki taivasteli matkustajalla edessä olevaa pitkää odotusaikaa, ja aikatauluja alettiin porukalla tutkia VR:n verkkosivuilta. Sieltähän löytyi sujuvampi yhteys.

Koska asemalla ei ole palveluja, matkalle lähtijän piti vaihtaa lippu puhelimitse. Vaihto maksoi viisi euroa, jonka perimistä varten asiakkaan piti puhelimessa antaa pankkikortin numero. Koska käytettävissä ei ollut tulostinta, hänen piti ottaa lippu puhelimeensa. Onneksi hänellä on älypuhelin ja onneksi hän osaa sitä käyttää.

Kaikilla ei ole tietokoneita, eivätkä kaikki osaa käyttää niitä. Kaikilla ei ole läheisiä, joilta saisivat apua. Kaikilla ei ole kännykkää, jossa on verkkoyhteys. Kaikilla ei ole kännykkää lainkaan. Taitavallekin tietotekniikan käyttäjälle voi kännykän kanssa pelaaminen tulla iän tai sairauksien myötä hankalaksi. Näkö heikkenee, sormet käyvät kömpelöiksi, äkilliset oudot tilanteet hermostuttavat.

Kuluttajaliitto on esittänyt oikeusministeriölle lakimuutosta, joka takaisi kuluttajille oikeuden saada paperiset laskut ilman lisämaksuja. Nyt laki turvaa vain paperisen sähkölaskun ilman lisämaksua. Esimerkiksi paperisesta puhelinlaskusta sen sijaan saa periä lisämaksua.

Samaa kansalaisten yhdenvertaisuutta korostavaa ajattelutapaa tarvitaan muuallakin, muun muassa rautateillä. Valtionyhtiön kannattaisi ihan ympäristösyistä ja tieliikenteen turvallisuutta ajatellen pitää junalla matkustamisen kynnys mahdollisimman matalana kaikille ikä- ja sosiaaliryhmille.

Nyt tuntuu, että Euroopan nopeimmin harmaantuvassa maassa kyllä mielellään pidettäisiin vanhukset virkeinä ja aktiivisina, jotta heistä ei aiheutuisi hoivakustannuksia.  Samaan tehostamisen vimmassa tai huumassa, kuinka vain, unohdetaan, että ikääntyminen tuo ihmisille rajoittavia kremppoja.

Junien konduktöörit ovat yleensä kohteliaita, auttavat, neuvovat ja selvittävät pulmatilanteita. Useimmilla asemilla – melko isoissakaan kaupungeissa – ei sen sijaan ole enää yhtään ihmistä, jolta matkustaja voisi ongelmatilanteissa kysyä neuvoa.

Miksei väärälle vuorolle ostetun lipun vaihtaminen samalle matkalle voisi olla mahdollista vaikka junassa saman päivän sisällä?  Miksei asemien seinillä roikkuviin aikatauluihin voi luottaa?

Junat ovat mukavia ja nopeita, ja niissä on pitkillä matkoilla paljon palveluja. Siitä ei ole paljon iloa, jos matkan valmistelemisesta ja vaihtoehtojen hakemisesta tulee liian vaikeata tai jos ihmiset yllättävien tilanteiden pelossa hautautuvat neljän seinän sisälle.

 

 

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
19.10.2019