Jutelmia

Ajattelemattomia ajatuksia nuoren näkökulmasta.

Tunteisiin luottaminen tuo onnen

Jokaiselle uudelle koulukaverilleni on varmasti käynyt selväksi, etten ota opiskelemista erityisen vakavasti. Teen läksyjä silloin tällöin ja vietän hyppytunnit mieluummin ystävieni kuin koulukirjojen seurassa. Teen niin, koska tulen siitä iloiseksi.

Saattaa kuulostaa siltä, että olen laittanut lukiossa kaiken leikiksi. Tosiasiassa kuitenkin huolehdin velvollisuuksistani (vaikkakin ehkä viime tipassa) ja saan ihan hyviä numeroita, etenkin minua kiinnostavista aineista. Tuskin tulen yltämään yli yhdeksän keskiarvoon, kuten peruskoulussa, mutta onko sillä väliä? Arvosanat eivät määritä minua tai varsinkaan takaa onnea. Tahdon motivaation opiskelemiseen löytyvän jostain ihan muualta kuin suorituksista.

Panostan aineisiin, jotka aidosti innostavat, olinpa niissä luontaisesti lahjakas tai en. Sen sijaan esimerkiksi pitkän matikan karsin kiinnostuksen puutteen takia lukujärjestyksestäni heti kättelyssä, vaikka minulla olisikin ehkä ollut oppimispotentiaalia.

Ajattelen teinisti ja toimin emotionaalisesti. Olen ylpeä siitä. Uskon, että ihminen saavuttaa mielekkään elämän ainoastaan rakentamalla polkuaan mielihyvää tuottavien palikoiden varaan. Jos inhoan luonnontieteiden opiskelemista, minun ei kannata havitella kouluun, jossa sisäänpääsyvaatimuksena on laudatur fysiikasta. Sen sijaan motivoivan lukujärjestyksen kasaaminen todennäköisesti auttaa myös ammatinvalinnassa.

Yhteiskuntamme on asettanut jokaisen yksilön elämälle tienviittoja. Ensin kouluun, sitten toiseen, sen jälkeen risteys, jossa voi valita haluamansa suunnan. Sitten taas kouluja, risteyksiä, työpaikkoja. Reitti saattaa näyttää ehdottomalta, mutta siltä poikkeaminen on mahdollista. Voi ja kannattaa tehdä U-käännöksiä tai rämpiä välillä jorpakossa, jos se tuntuu hyvältä. Varmaankin jorpakko silloin myös johdattaa hyvään paikkaan. Loppupeleissä jokainen on vastuussa omasta onnestaan, omasta polustaan.

Rakkaat luokkatoverit, älkää pahoittako mieltänne siitä, että kritisoin läksyjen tekemisen järkevyyttä. Minä vain etsin teini-ikäisen temperamentilla omaa tapaani elää onnellisena. Epäilen naiivisti kaikkea sekä kaikkia, etenkin pänttäämisen tärkeydestä muistuttelevia aikuisia. Koska olen vastuussa omasta onnestani. Ja koska tekemällä mukavia valintoja, päädyn todennäköisesti mukavaan elämään. Ja koska onni on loppujen lopuksi ainoa asia, millä on väliä. (Ja koska aina voi opiskella lisää, jos alkaa kaduttaa, kun aikuistun.)

 

Kommentit

Ei kommentteja
Oletko jo rekisteröitynyt? Kirjaudu tästä
Vieras
13.08.2020