Matkan päästä: Älä pelkää elämää
Kenellekään minut tuntevalle ei tule yllätyksenä, että tykkään melko useinkin paeta tarinoiden maailmaan. Olipa sitten kyseessä hyvä kirja, sarja tai kappale, vie se usein voiton arjen harmaudesta.
Eskapismia on monenlaista. Joillekin riittää kerran viikossa ilmestyvä jakso suosikkipodcastista, toiset eivät malttaisi poistua haavemaailmastaan edes hakeakseen postin.
Haaveilijaa kehotetaan usein palaamaan takaisin maan pinnalle. Sen tekevät kanssaihmiset tai altaaseen kertyvät tiskivuoret, putkiremontit ja puhelinmyyjät.
Arjessa pysyvä ihminen on vastuullinen aikuinen. Hän on ajan tasalla todellisen maailman kuvioista ja pysyy kärryillä kuivissakin keskusteluissa.
Silti kaikki pakenevat jotain. Minä pakenen liittymämyyjiä ja maailmantilannetta, joku toinen lapsuudentraumoja tai velkoja. Vähintään alkaa tehdä mieli katsoa toisaalle siinä vaiheessa, kun joku alkaa puhua sodasta tai ilmastonmuutoksesta.
Aina eskapismi ei ole pahasta. Se voi pelastaa tylsyydeltä odotushuoneessa tai merkityksettömyyden tunteelta iltaisin. Samoista maailmoista kiinnostuneista voi saada ystäviä todelliseenkin elämään.
Ystävieni kautta olen myös tutustunut itselleni aiemmin vieraisiin maailmoihin. Yliopistossa tapaamani ystävän ansiosta olen tutustunut videopelien ihmeelliseen universumiin. Monelle videopelien näprääminen saattaa kuulostaa ajanhukalta, mutta minä olen oppinut niiden ansioista uusia asioita paitsi elämästä myös ystävästäni.
Toinen ystäväni puolestaan harrastaa larppaamista eli liveroolipelaamista. Hänen kanssaan kävin Vihtijärvellä pelaamassa maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuvaa peliä hahmonani mekaanikko. Olin vaikuttunut, miten moniulotteisen tarinan larppaajat olivat rakentaneet paitsi juonen myös konkreettisen pelipaikan kannalta.
Yritän pysyä arjessa edes jollain tasolla kiinni silloinkin, kun se ahdistaa.
Mielikuvitusmaailmat lohduttavat ja opettavat. Onnekkaimmat voivat saada niistä itselleen jopa ammatin.
Ongelma syntyy siinä vaiheessa, kun edes mielikuvitusmaailma ei kelpaa. Väsynyt ei aina piristy Instagramin kuvavirtaa selaamalla, eikä hyväkään kirja tempaa mukaansa, jos mieltä painavat muut asiat. Vastaavasti todellinen elämä voi joskus jäädä rempalleen, jos sitä hoitaa vain puolivaloilla.
Yritän pysyä arjessa edes jollain tasolla kiinni silloinkin, kun se ahdistaa. Arjen ei tarvitse olla pelkkää harmaata puuroa, vaikka siihen kuuluisikin maksamattomia laskuja ja tekemättömiä kotitöitä. Arjen kaunistaminen on taito, jota voi kehittää. Pullan leipomisesta tai tuoksukynttilöiden ostamisesta kelpaa aloittaa.
Arjen kaunistaminen on taito, jota voi harjoitella. Kuva: Riikka Hiltunen
Parhaassa tilanteessa arki ja mielikuvitus täydentävät eivätkä rajoita toisiaan. Mielikuvitusmaailmoista voi hakea oppia tai empatiaa aivan oikeaankin elämään.
Vastaavasti arki voi tarjota sellaisia kokemuksia, joita ei osaisi keksiä edes villeimmissä kuvitelmissaan. Ja mikä parasta, ne ovat totta.